Etelä-Pohjanmaan IkäKoti - hanke on osa kansallista TulKoti -hanke kokonaisuutta.
Päijät-Hämeen hankekokonaisuus Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa.
Hoito-, palvelu- ja kuntoutusvelan purkaminen asiakaslähtöisesti ja digitaalisilla palveluilla tuettuna -hankkeella on merkittävä rooli Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toiminnan käynnistämisessä
Lapsikin voi olla omainen. Vanhemman tai muun perheenjäsenen sairastuessa psyykkisesti koko perheen arki muuttuu.
Apuri- hankkeen toiminta on matalan kynnyksen sosiaali- ja terveysalan palveluneuvontaa.
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Tulevaisuuden sote-keskus -hanke Pohjanmaalla on osa kansallista sosiaali- ja terveyshuollon uudistusta, jonka tavoitteena on lisätä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja parantaa peruspalveluihin pä
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Hankkeen tarkoituksena ja tavoitteena on parantaa ja monipuolistaa kotona asumista tukevia palveluita ja toimintamalleja yhdessä asiakkaiden, Keusoten asiantuntijoiden ja sidosryhmän edustajien kan
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.