Verkkokohtaamisia hankkeessa poikkeusolojen myötä luotiin yhteisöllisen etätoiminnan malli kylätoimijoille.
Vastuutyöntekijä/asiakasvastaava koordinoi asiakkaan terveydentilan ja työkyvyn arvion sekä työkyvyn suunnitelman toteutumista saattaen asiakasta.
Kotihoidon ja kotiutusyksiköiden palveluohjauksen yhteistyön tavoitteena on sujuvoittaa ikääntyneen kotiutumista ja lisätä asiakkaan turvallisuuden tunnetta.
Kohderyhmänä oli vuonna 2023 65-vuotta täyttävät kainuulaiset. Pilotti toteutettiin Omasuu-lomakkeen avulla digitaalista Omasote-palvelualustaa hyödyntäen 1.1-31.10.2023.
Tarkoituksena on yhtenäistää Etelä-Savon hyvinvointialueen kuraattorien/vastaavien kuraattorien työn sisältöä ja toimintatapoja. Tehdään näkyväksi kuraattorityön sisältö ja jo käytössä olevia menet
Etäterapioiden sisällön kehittämisen hanketyössä kehitetty etäterapian perehdytyspolku fysio- ja toimintaterapeuteille osaamisen varmistamiseksi.
Digitaalinen palautepolku peli antaa sijaishuollon nuorille välineen vaikuttavan palautteen antamiseen ja yhteyden pitämiseen oman sosiaalityöntekijän kanssa.
Palveluketjujen yhtenäistämistä ja kehittämistä tehdään yhteisesti sovitun toimintamallin avulla, jossa pääpaino on käytännön kehittämistyössä.
Nepsy-chat on matalan kynnyksen digitaalinen palvelu kaikille satakuntalaisille.
Lasten ja nuorten mielenterveys - ja päihdepalveluiden erityistyöntekijöiden työn tuki oli suunnattu Keski-Suomen oppilas- ja opiskelijahuollon sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon työntekijöill