Nepsy-tiimit tarjoavat neuropsykiatrisesti oireileville nuorille (AD(H)D) palveluita, kuten kartoitusta, diagnosointia, lääkehoitoa ja kuntoutusta. Tiimit toimivat moniammatillisesti.
Toimintamallin tarkoituksena on tunnistaa lasten ja nuorten mielenterveyden varhaisen tuen ja hoidon tarve, parantaa hoidon saatavuutta heidän omassa arjen toimintaympäristössä monialaista yhteisty
Kainuussa haluttiin saada nuorten naisten ääni kuuluviin elinvoimapolitiikassa.
Etälääkäripalveluiden hyödyntäminen Ikaalisissa ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksiköissä ( Nikulassa ja Toivolansaarikodissa), sekä yksityisellä palveluntarjoajalla - Jyllin Kodeissa.
Sähköinen hyvinvointikertomus (SHVK) on internetissä toimiva kuntien tiedolla johtamisen työväline.
Käytäntö ja teoria -ryhmä tukee tutkimustiedon kytkemistä osaksi sosiaalialan työtä.
Osatyökykyisen työttömän asiakkaan työkyvyn tuen palveluissa viranhaltija, joka vastaa asiakkaan palvelukokonaisuuden koordinoinnista.
Aikuistuvat nuoret saavat Kelan ja sosiaalitoimen tuen yhteisessä neuvottelussa.
Etähoivaa tuotetaan jatkossa kotihoidon digi- ja etäteknologiakeskuksesta, joka jakautuu pohjoisen ja eteläisen alueen yksikköön. Etähoivan palveluja tarjotaan asiakkaalle ensisijaisena kotihoidon
Digitaalisessa ympäristössä tapahtuvassa asiakkaan kohtaamisessa voidaan hyödyntää erilaisia vuorovaikutustapoja ja -keinoja, jotka madaltavat osallistumiskynnystä sekä tukevat osallistujien omaeht