Kehitämme Nuorten digitaaliset tukipolut - 3X10D -hankkeessa digitaalisen 3X10D-itsearviointitestin, jonka avulla nuori voi arvioida elämäntilannettaan 10 elämänalueen kautta.
Kuvaus Innokylä tuesta valtionavustusta saaville hanketoimijoille: toimintamallien yhteiskehittämiseen, kokeiluun ja arviointiin.
Happee2- hankkeessa kehitetään hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen palvelutarjotin.
Tässä mallissa kokemusasiantuntijaksi (-toimijaksi/-osaajaksi) on mahdollista opiskella esimerkiksi järjestöissä, hyvinvointialueilla ja oppilaitoksissa.
Muistisairauksien riskissä olevat asiakkaat saavat tukea elintapamuutoksiin, millä pyritään ennaltaehkäisemään muistisairauksia. Toimintamalli perustuu FINGER-tutkimukseen.
Yhdessä ajan (monitoimijaisen yhteistyömallin) tavoitteena on monialainen ja yhteentoimiva perhekeskusverkosto, jossa perheet saavat sopivaa tukea arkeensa ennaltaehkäisevästi ja varhain yhdellä yh
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Yhteisödialogi osallistaa ihmisiä viestinnän suunnitteluun, toteuttamiseen ja arvioimiseen.
Omaishoitajien lakisääteisten valmennusten suunnittelu, toteutus ja arviointi yhdessä omaishoitajien parissa toimivien tahojen kanssa.