Asiakas- ja palveluohjaus
Vinkkivarikko on Pieksämäen kaupungin ja järjestöjen yhteistyössä toteuttama, kaikille kaupungin asukkaille tarkoitettu matalan kynnyksen kohtaamispaikka.
Matalan kynnyksen muisti-infopiste on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita muisti- ja aivoterveysasioista. Tieto on kaikkien saavutettavissa ja infopisteelle voi tulla ohikulkiessaan.
Seniori -infon ja - helsinkiläisten etsivää vanhustyötä tekevien järjestöjen systeemisellä verkostoyhdyspintatyöllä tavoitetaan ja autetaan tuen ja avuntarpeessa olevia iäkkäitä asiakaslähtöisesti,
Muistineuvonta on yksilöllinen palvelumuoto muistiperheille ja sen tavoitteena on tukea arjen toiminnoissa selviytymistä.
Miesten vuoro on työmalli nuorten miesten kohtaamiseen ja keskustelun avaamiseen miehuuteen, ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista.
Miesten vuoro pähkinänkuoressa:
Kokonaisuuteen on kerätty toimintamalleja, jotka kuvaavat esimerkiksi kunta-järjestöyhteistyön ohjeita ja palvelujen kartoitusta.
Palveluohjaus on matalankynnyksen neuvontaa, ohjausta ja tukea kaikenikäisille Seututerveyskeskuksen asiakkaille. Palveluohjaaja antaa tietoa mm.
Kioskitoiminta tarjoaa työttömille ohjausta, neuvontaa ja tukea terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn ilman ajanvarausta.
ItseNaiset-toiminta tukee Suomeen muuttaneita, erityisesti pitkään työelämän ulkopuolella olleita naisia, jotka ovat siirtymässä kotoa kohti opintoja tai työelämää.
Yhdistystyöpajat ovat yhteiskehittämisen foorumi Sosteri-sotekuntayhtymän toiminta-alueella Savonlinnan seudulla.