Neuvonta kotona asumista tukevan teknologian käyttöön

Neuvontapalveluissa annetaan iäkkäille ihmisille tietoa ja opastusta kotona asumista tukevien teknologisten laitteiden ja palvelujen käyttöön. Neuvontaa voivat antaa sote-ammattilaiset tai vertaisohjaajat. 

Toimintaympäristö **

KATI-toimintamalli (Kotona asumista tukeva teknologia ikääntyneille, VTT & THL 2020) kohdentuu julkisiin kotihoitopalveluihin ja kansalaisen tukemiseen itsenäisessä toimintakyvyn ylläpidossa. 

Pirkanmaan Tulevaisuuden sote-keskus kehittämisohjelman (PirSote) PirSOTE:n hankesuunnitelmassa ikäihmisten palveluiden kehittämistoimenpiteitä ovat mm. ympärivuorokautisten ja päivystyksellisten kotihoitopalvelujen
käyttöönottaminen Pirkanmaalla sekä etähoivan ja -hoidon palvelujen lisääminen kotihoidossa, kotiutusten yhteydessä, omaishoitoperheille ja muille etäpalveluja tarvitseville asiakasryhmille. PirKATI:ssa kehitetään toimintamalleja, joita hyödynnetään kotona tapahtuvassa hoidossa ja joilla arvioidaan niiden vaikuttavuutta PirSOTE:n tavoitteisiin pääsemiseksi.

Sosiaali-  ja terveysministeriön Hyvinvoinnin tekoäly ja robotiikka- ohjelman (HYTEAIRO) osa-alue on ikääntyneiden henkilöiden ja muiden tukea tarvitsevien itsenäisen kotona asumisen tukeminen edistyneiden teknologioiden keinoin. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Itsenäisen kotona asumisen vaiheessa ikäihminen voi saada apua neuvontapalvelusta.

Neuvontapalvelu on sote-alueen matalan kynnyksen palvelu, johon asiakas voi olla yhteydessä eri kanavien kautta (puhelin, sähköposti, chat, lähipalvelupiste) tunnisteettomasti tai tunnistettuna.

Teknologian hyödyntämisen näkökulmasta on tärkeää, että ikäihminen ja hänen läheisensä voisivat neuvontapalvelun kautta saada apua myös teknologian ja sähköisten asiointipalvelujen käytössä.

Vaihtoehtoisesti asiakas voidaan myös ohjata kolmannen sektorin järjestämään palveluun tarvittavan avun saamiseksi.

Neuvontapalvelun yhteydessä voidaan asiakkaalle tehdä kartoittava toimintakyvyn arviointi.

Jos neuvontapalveluissa havaitaan, että ikäihminen todennäköisesti tarvitsee kotihoitopalveluita, siirtyy hän asiakasohjauksen piiriin.

Ikäihmisen toimintakyvyn omatoiminen ylläpito teknologiaa hyödyntäen: Teknologian itsenäistä käyttöä tukevan neuvonnan palvelut 

THL &VTT, 2020: KATI-malli

Liitteet
Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

PirKATI-toimintamallityöpaja  on järjestetty 11.1.2022 etätyöpajana Teams-yhteyden välityksellä.

Toimintamallityöpajaan on osallistunut PirKATI:n projektiryhmä, joka koostuu PirKATI-hankkeen osatoteuttaja kuntien edustajista, koti- ja omaishoidon asiakasohjauksista sekä mukaan on kutsuttu edustajat seuraavista kumppaneista: Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry, Tampereen Kotitori ja Laitetori.  Osallistujia on ollut 15 henkilöä. 

Työpajassa tiedon keruussa alustana on käytetty osallistavaa Flinga-palvelua. Työpajaan osallistujat ovat kopioineet Teams-kokouksessa selaimeensa linkin Flinga-palveluun, johon he ovat käyneet kirjaamassa ideoitaan proaktiivisesta tuesta teknologian hyödyntämiseen sekä motivoinnista teknologian hyödyntämiseen. Samalla he ovat kirjanneet näkemyksiään kysymyksiin: 

  • Miten ja milloin neuvontaa teknologian itsenäisen käyttöön tulisi toteuttaa?
  • Millainen neuvonta tukee ikääntyneen henkilön teknologian itsenäistä käyttöä?
  • Miten ikääntyneen henkilön tuen tarpeet teknologian itsenäiseen käyttöön selviävät?
Tavoiteltu muutos

Tavoitteena on muodostaa Pirkanmaan yhteinen toimintamalli, jonka avulla neuvonnan ammattilaiset voisivat ohjata ikäihmisiä omatoimiseen toimintakyvyn ylläpitoon, teknologian hyödyntämiseen, teknologian hankintaan ja tukea teknologian itsenäisessä käytössä jo ennen kotiin annettavien palvelujen asiakkuutta. 

Tavoitteena on, että olemassa olevat järjestelmät sekä neuvontapalvelun ammattilaisten osaaminen teknologian itsenäisen käytön neuvontaan ja hyödyntämiseen ovat edellä mainittua muutosta mahdollistamassa.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Ikäihminen ei ole kotiin annettavia palvelujen asiakas. Hän on asioi neuvontapalvelussa.

  • Hän on hakeutunut neuvontapalveluun saadakseen tietoa omaa hyvinvointiaan lisäävistä palveluista tai kotiin annettavista palveluista.  
  • Hän on hakeutunut neuvontapalveluun saadakseen tukea teknologian itsenäiseen käyttöön.
Ideointi

Ikäihmiselle oikean palvelun äärelle ohjausta voitaisiin tuottaa tulevaisuudessa myös Omaolon palveluarvion kautta. Tässä ikäihmisen tarpeiden mukaan vastauksena voisi olla teknologia vaihtoehtoja. Luodaan esimerkiksi hyvinvointi ja ikääntyminen palveluarvio. Omaolo palveluarvion tekevän henkilön vastausten perusteella tulisi tilanteen mukaan ehdotus, miten teknologia voisi tukea ikäihmisen kotona asumista. Syksyllä 2022 edellä mainittu palveluarvio ei ole vielä Omaolossa mahdollinen.

Neuvontapalvelu OmaOlo

OmaOlon käytön laajentaminen

  • Luodaan OmaOIoon palveluarvio kotiin annettaviin palveluihin ikäihmisille.

    • Kysely asiakkaalle alustavaan palvelutarpeen selvitykseen, jossa kerrotaan vaihtoehtoja palvelun toteutuksen: tarvittaessa teknologia tulee vaihtoehdoksi palvelun sijaan.
  • OmaOIon palveluarvio on sähköinen väline alustavaan palvelutarpeen selvitykseen, jossa kerrotaan vaihtoehtoja palvelun toteutuksen: tarvittaessa teknologia tulee vaihtoehdoksi palvelun sijaan.
  • Omaolo
  • Ikäihminen, etäneuvontapalvelun asiakas

  • Hän haluaa tietoa kotiin annettavista palveluista tai kunnallisista sote-palveluista.

  • Ennen neuvontapalvelussa asiointia ikäihminen täyttää OmaOlossa palveluarvion, jossa alustavasti selvitetään palvelutarvetta kotiin annettaviin palveluihin.

  • Mikäli neuvontapalveluun on varattu tapaamisaika, ikäihminen voi kohdentaa OmaOlon palveluarvion tulokset työntekijän saataville.
  • Neuvontapalvelun työntekijä, sote -ammattilainen

  • Neuvontapalvelun työntekijä kohtaa ikäihmisen.
  • Hän hyödyntää ikäihmisen OmaOlo -palveluarvion tulokset, mikäli nämä ovat käytettävissä.
Ratkaisun perusidea **

Ikäihmisen teknologian itsenäistä käyttöä tukevan neuvonnan palvelut: Toimintamalli teknologian hyödyntämisen neuvontapalvelu - toimijana kolmassektori.

Neuvontapalvelu

  • Kansalaisjärjestö, lähitori ajanvarauksella, kansalaisopiston ryhmä, kirjasto ajanvarauksella, iäkkäiden kerho.
  • Tukihenkilötoiminta iäkkään henkilön teknologian itsenäisen käyttöön.
  • https://www.mukanetti.net/

Ikäihminen, neuvontapalvelun asiakas

  • Ikäihmisellä on teknologiaa, mutta hän ei tiedä, miten sitä voisi hyödyntää.
    Hän tarvitsee neuvontaa ja tukea teknologian käyttöön.

Teknologia

  • Asiakkaalla jo oleva teknologia.
  • Tietokone, puhelin, älylaitteet, hyvinvointiteknologia.

Vapaaehtoinen, koulutettu vertaisohjaaja

  • Vahvistaa ohjauksen ja neuvonnan avulla ikäihmisen digiosallisuutta.
  • Hän käyttää riittävästi aikaa harjoitteluun ja kertaamiseen asiakkaan kanssa.
  • Neuvontaa saa kohtaamisessa matalalla kynnyksellä.
  • Ikäihminen saa halutessaan kohtaamisessa vinkkejä arkea helpottavasta yksityisestä teknologiasta
  • Tarvittaessa vapaaehtoinen ohjaa ikäihmisen sote-ammattilaiselle.

Ikäihmisen teknologian itsenäistä käyttöä tukevan neuvonnan palvelut: Toimintamalli teknologian hyödyntämisen neuvontapalvelu  - sote-palvelu

    Neuvontapalvelu

    • Sote-neuvontapalvelu:  Kotitori, laitetori, lähitori. 

    Ikäihminen, neuvontapalvelun asiakas

    • Ikäihmisellä on teknologiaa. Hän tarvitsee neuvontaa ja tukea teknologian itsenäiseen käyttöön
    • Hän haluaa tietoa ja ohjausta teknologian käytön hyödyntämiseen.

    Teknologia

    • Ikäihmisellä jo oleva teknologia

      • Tietokone, puhelin, älylaitteet, hyvinvointiteknologia.
    • Yksityisesti hankittava teknologia
      • Laitetorilla laajasti esittelyssä teknologiaa.

        • Laitetorilla on teknologian lainausmahdollisuus tiettyjen teknologioiden osalta.
      • Lähitoreilla pienempi valikoima teknologiaa.

    Neuvontapalvelun työntekijä, sote -ammattilainen

    • Pyrkii vahvistamaan ikäihmisen digiosallisuutta.
    • Ohjaa ikäihmistä teknologian käyttöön. Tarvittaessa toteutetaan useampi ohjauskerta.
    • Työntekijä toteuttaa ikäihmisen alustavan teknologiatarpeen ja kyvykkyyden kartoituksen. 
    • Tarvittaessa työntekijä ohjaa muiden palvelujen piiriin.

     

    Ikäihmisen teknologian itsenäistä käyttöä tukevan neuvonnan palvelut: Toimintamalli etäneuvontapalvelu

    Neuvontapalvelu Kotitorin sähköinen asiointi ja palveluhaku

    • Kotitorin palveluhaku tukee teknologian ja muiden palvelujen esittelemistä asiakkaalle hänen tilanteensa ja toiveidensa mukaisesti.

    Ikäihminen, etäneuvontapalvelun asiakas

    • Haluaa tietoa kotiin annettavista palveluista tai kunnallisista sote-palveluista.

    • Hakee tietoa Kotitorin nettisivuilta.

    • Ottaa yhteyttä Kotitoriin.

    Teknologia

    • Ikäihmisellä jo oleva teknologia

      • Tietokone, älypuhelin, tabletti.

    Neuvontapalvelun työntekijä, sote -ammattilainen

    • Kotitorin työntekijä voi antaa sähköisessa kanavassa tai puhelimessa neuvontaa ja ohjausta.
    • Hän hyödyntää palveluohjauksessa Kotitorin sähköistä palveluhakua.

        Teknologia

        • Asiakkaalla jo oleva teknologia

          • Tietokone, älypuhelin, tabletti.

        Ikäihmisen toimintakyvyn omatoiminen ylläpito teknologiaa hyödyntäen: Teknologian itsenäistä käyttöä tukeva neuvontapalvelu - sote-palvelu

        Neuvontapalvelu

        • Sote-neuvontapalvelu:  Kotitori, laitetori, lähitori. 

        Ikäihminen, neuvontapalvelun asiakas

        • Ikäihminen kertoo, mihin asiaan hän toivoo apua tai palvelua.
        • Hän kertoo kysyttäessä arjestaan ja kokemuksistaan teknologian käytöstä.
        • Hän tulee kohdatuksi neuvontapalvelussa yhdenvertaisesti.
        • Hän saa yksilöllistä neuvontaa teknologian hyödyntämisestä.
          • Asioissa, joihin hän toivoo apua tai palvelua
          • Miten hän voi hyödyntää teknologiaa arjessaan ja mitä etua siitä hänelle mahdollisesti olisi.
        • Hän saa neuvontaa, miten hän voi löytää internetistä tietoa teknologiasta.
        • Hän saa tietoja teknologioista neuvontapalvelussa monikanavaisesti.
          • Halutessaan hän katsoo esittelyvideon.
          • Saa esitteen hänelle mahdollisesti sopivasta teknologiasta.
          • Ikäihminen voi tutustua ja kokeilla neuvonnan yhteydessä teknologiaa.
        • Ikäihminen voi lainata teknologioita kokeiltavaksi Pirkanmaan Kotitorin Laitetorilta Laitetori - Tampereen Kotitori (pirkanmaankotitori.fi)

        Neuvontapalvelun työntekijä, sote -ammattilainen

        • Neuvontapalvelun työntekijä kohtaa ikäihmisen.
        • Keskustelun pohjana ikäihmisen kanssa työntekijä käyttää Omasuuntimaa https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/suuntima-palvelu. Tässä keskustelussa kysymykset koskevat esimerkiksi asiakkaan hoitoa, kuntoutusta tai terveys- ja hyvinvointiriskiä, sosiaalista hyvinvointia ja arkea sekä arjessa pärjäämistä.
          • Neuvontapalvelun työntekijä kartoittaa ikäihmisen kokemuksen teknologian käytöstä.

            • Mitä laitteita ihmisellä on? Miten hän näitä käyttää?

          • Neuvontapalvelun työntekijä selvittää ikäihmisen viestintätaitoja.

            • Käyttääkö hän puhelinta, pystyykö hän kirjoittamaan tai lukemaan tekstiviestit? Miten hän maksaa laskut tai käyttää tietokonetta?

          • Osana keskustelua ja työntekijä arvioi asiakkaan edellytyksiä teknologian käyttöön.
        • Neuvonta on selkeää, yksinkertaista ja yksilöllistä.
        • Tarvittaessa työntekijä osaa hakea tietoa lisää teknologioista.
          • Neuvonta keskittyy ikäihmisen arjessa esiintyviin tarpeisiin.
          • Neuvonta sisältää ikäihmiselle kohdennettua yksilöllistä tietoa teknologian hyödyntämisen vaihtoehdoista.
            • Miten ikäihminen voi hyödyntää kotona olevaa teknologiaa?
            • Yksityisen teknologian vaihtoehdot?
            • Kunnallinen teknologia vaihtoehtona mahdollisesti palvelujen toteuttamiseen?
              • Neuvontaneuvontapalvelun työntekijä ohjaa tarvittaessa ikäihmisen sote-palveluihin asiakasohjauksen asiakkaaksi palvelutarpeen arviointiin. 
        • Neuvontapalvelun työntekijä motivoi ikäihmistä teknologian käyttöön.  Hän kertoo, miten teknologia hyödyttää arkea ja mitä hyötyä siitä mahdollisesti on ikäihmiselle.
        • Työntekijä antaa tietoa ikäihmisen päätöksenteon tueksi monikanavaisesti:
          • Valikoitua tietoa internetistä:

            • Ohjaa, miten ikäihminen pääsee esimerkiksi omalla matkapuhelimella tai tabletilla tiedon äärelle.
          • Lyhyet esittelyvideot teknologioista.
          • Paperiset esitteet palveluista ja teknologioista.
        • Työntekijä esittelee ikäihmisen tarpeen ja mielenkiinnon perusteella neuvontapisteessä olevaa teknologiaa.
        • Työntekijä ohjaa ikäihmistä neuvontapisteessä teknologian kokeilussa. 
        • Työntekijä on varannut kohtaamiseen ja ikäihmisen ohjaamiseen riittävästi aikaa. Ikäihmisellä on mahdollisuus kokeilun kertaamiseen.
        • Työntekijä sopii ikäihmisen kanssa teknologian käytön kokeilusta kotona.
          • Mikäli teknologiaa ei ole neuvontapisteessä, työntekijä ohjaa ikäihmisen paikkaan, josta hän voi sitä lainata kotiin, esimerkiksi Laitetorille Laitetori - Tampereen Kotitori (pirkanmaankotitori.fi)
          • Ikäihmisen niin halutessa työntekijä ottaa yhteyttä viikon kuluttua ja kysyy, miten ikäihmisen teknologian käytön kokeilu kotona on sujunut.

         

          Liitteet
          Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

          Ikäihmisen teknologian itsenäistä käyttöä tukevan neuvonnan palvelut: Toimintamalli teknologian hyödyntämisen neuvontapalvelu - toimijana kolmassektori.

          • Lisätään ikäihmisille monikanavaisesti tietoa, että tukea teknologian itsenäiseen käyttöön on saatavissa kolmannelta sektorilta.

          • Tiivistetään julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä.
          • Tuetaan kolmatta sektoria toiminnassa, kerrotaan positiivista hyvinvointivaikutuksista, joita vapaaehtoistyön kautta voi saada - iloa ja sisältöä arkeen ja apua sitä tarvitseville.

          Ikäihmisen teknologian itsenäistä käyttöä tukevan neuvonnan palvelut: Toimintamalli teknologian hyödyntämisen neuvontapalvelu  - sote-palvelu

          • Yksityisesti hankittava teknologia

            • Laitetorilla on laajasti esittelyssä teknologiaa.

              • Laitetorilla on teknologian lainausmahdollisuus tiettyjen teknologioiden osalta.
            • Lisätään teknologian käytön ja kokeilun mahdollisuuksia lähitoreille.
            • Lähitoreilla on pienempi valikoima teknologiaa.
              • Lähitoreille on mahdollisuus saada esittelyyn hyvinvointiteknologiaa sisältävä  Lainattava Laitelaukku kahdeksi viikoksi kerrallaan.
              • https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/lainattava-laitelaukku
              • Lähitorin tapahtumassa teknologiapäivä tai laitetorin etäesittelyssä on mahdollisuus tutustua laitteisiin. Molempia tapahtumia järjestetään säännöllisesti.

          Ikäihmisen teknologian itsenäistä käyttöä tukevan neuvonnan palvelut: Toimintamalli etäneuvontapalvelu

          Kehitetään Kotitorin palveluhakua

          • Kotitorin sähköiseen palveluhakuun kysymyslomake, joka tukee teknologian ja muiden palvelujen esittelemistä asiakkaalle hänen tilanteensa ja toiveidensa mukaisesti.

            Ikäihmisen toimintakyvyn omatoiminen ylläpito teknologiaa hyödyntäen: Teknologian itsenäistä käyttöä tukeva neuvontapalvelu - sote-palvelu

            Tarjotaan neuvontapalveluiden työntekijöille mahdollisuutta täydennyskoulutukseen sekä jatkuvaan osaamisen kehittämiseen

            • Tredun hyvinvointiteknologia koulutus - Teknologia lähettiläät

            Neuvonnan palveluohjaajat käyttävät Suuntimaa keskustelussa asiakkaan kanssa.

            Neuvonnan työntekijöillä on palveluohjausosaamista. 

            Työntekijän tulee ikäihmisen tilanteen perusteella tarjota hänelle yksilöllistä tietoa teknologian hyödyntämisen vaihtoehdoista.

            Työntekijällä on tulee olla tietoa sekä tiedonhakutaitoja teknologiavaihtoehdosta ja niiden hyödyntämisen vaatimuksista sekä edellytyksistä käyttäjälle.

              • Ikäihmisen oma teknologia:

                • Miten hän voi hyödyntää kotona olevaa teknologiaa?
              • Yksityiset vaihtoehdot
              • Kunnalliset palvelut
              • Hinta:
                • vastaavaa palvelua voi saada teknologialla edullisemmin kuin kasvokkain.
                • osa yksityisestä teknologiasta on kallista ja siten pienituloiselle ei saatavilla.

              Työntekijällä on tietoa ja esimerkkejä positiivisista asiakaskokemuksista teknologian käytössä.

              Työntekijällä tulee olla käytettävissään monikanavaista tietoa.

              • Tieto netissä
              • Valmiit esittelyvideot
              • Paperisia esitteitä

              Ikäihmisellä on mahdollisuus teknologioiden lainaukseen. 

              • Laitetori tekee yhteistyötä yritysten kanssa, jotta lainaustoiminta on mahdollista myös jatkossa.
              • Esimerkkejä teknologioista, joita voi kotona kokeilla ilmaiseksi:
                • Muistikuntoutuslaite
                • Kuvapuhelin
                • Ateria-automaatti

               

               

               

              Vinkit toimintamallin soveltajille **

              Tutustu tästä toimintamalliin ja materiaaliin, jota voi liittää osaksi neuvontaa tai opastusta teknologian hyödyntämiseen:

              Tutustu tästä edeltävän vaiheen toimintamalliin ikäihmisen teknologiatuetulla kotona asumisen asiakaspolulla:

              Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

              Ikäihmisten neuvonta ja opastus teknologian käyttöön vahvistaa digiosallisuutta ja tukee oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Mukanetti ry:n vapaaehtoiset vertaisohjaajat ovat toimineet lähes Pirkanmaan kattavasti ja kirjastoissa, mutta toimintamallin kehittämisen myötä tietoisuus vertaisohjaajien osaamisesta ja sen hyödyntämisestä osana lähitorien neuvontaa ja opastusta teknologian käyttöön on lisääntynyt.  

              Lähitorien, kolmannen sektorin ja Pirkanmaan Kotitorin Laitetorin yhteistyö on tiivistynyt Laitelaukku toimintamallin kautta. Sekä sekä lähitorien asiakkaiden että henkilökunnan tietoisuus vertaisopastajien toteuttamasta teknologian käytön opastuksesta on lisääntynyt. 

              Sekä ATK Seniorit Mukanetti ry:n vertaisohjaajat että lähitorien koordinaattorit ovat vierailleet Pirkanmaan Kotitorin Laitetorilla tutustumassa teknologiaan ja apuvälineisiin osana Laitelaukun perehdytyksiä. Lisäksi lähitorien henkilökuntaa on vähäisiä määriä osallistunut Tredun hyvinvointiteknologian hoitotyön ammattilaisille suunnattuun täydennyskoulutukseen. 

              Teknologian hyödyntäminen ikäihmisten kotona asumisessa sekä hyvinvoinnin ylläpitämisessä on tuonut uusia näkökulmia neuvontaan ja ohjaukseen lähitoreilla. Tässä on korostunut uuden oppiminen sekä ammattilaisten tiedonhaku taidot. Lähitorien henkilökunta toteuttaa neuvontatyötä erilaisilla koulutustaustoilla. Näin ollen todennäköisesti myös kokemus ja asenteet teknologian hyödyntämiseen sekä digiosallisuuden tukemiseen ovat heillä erilaisia. 

              Ikäihmisten kotona asumisen teknologian hyödyntämisen neuvonnan yhteydessä on tunnistettu asiakkaita, joilla olisi tarve esimerkiksi kotihoidon palveluihin. Toistaalta neuvonnan avulla ja teknologiaa hyödyntämällä on osittain lykätty tarvetta siirtyä näihin raskaampiin palveluihin. Pirkanmaan Kotitori ja lähitorit ovat viestineet ikäihmisten usein kokeneet itsehankittavan teknologian hinnan korkeaksi. Ikäihmisillä ei ole yhdenvertaisia taloudellisia resursseja hankkia yksityistä teknologiaa kotona asumisen tai oman hyvinvoinnin tukemiseksi.

              Ikäihmisten ja ammattilaisten tietoisuutta hyvinvointiteknologiasta, sovelluksista ja palveluratkaisuista sekä keinoista tukea digiosallisuutta on lisätty Pirkanmaalla toteuttamalla  "Turvaa- ja terveyttä - Teknologiat ikääntymisen tukena" -esite, jota on levitetty laajasti Pirkanmaalla sekä sähköisessä muodossa että paperijulkaisuna.