Voimaa etäjumpasta -toimintamalliin kuuluu etäjumppalähetys ja omaehtoinen harjoittelu videoiden avulla. Osallistua voi kotoa tai vaikkapa kylätalolta. Etäjumpan voi ohjata ammattilainen tai koulutettu vapaaehtoinen. Toteutukseen tarvitaan kuntia, järjestöjä ja vapaaehtoisia.

Toimintaympäristö **

Ikäinstituutissa panostamme etäjumpan leviämiseen, koska se vastaa yhteiskunnallisiin haasteisiin. Voimaa vanhuuteen -ohjelman arvioinnin mukaan heikentynyt toimintakyky vaikeuttaa yli 75-vuotiaiden osallistumista liikuntaryhmiin. Etäjumppa on tapa osallistua ohjattuun liikuntaan, kun ryhmiin pääseminen on muuten vaikeaa esimerkiksi välimatkojen tai heikentyneen toimintakyvyn vuoksi. 

Digitalisaation myötä iäkkäät ovat vaarassa syrjäytyä nopeasti kehittyvästä tietoyhteiskunnasta (Tilastokeskus). Iäkkäiden ja toimintakyvyltään heikentyneiden joukossa on paljon pienituloisia ja matalasti koulutettuja (Tilastokeskus, THL), mikä voimistaa myös digisyrjäytymisen riskiä. Etäjumppa tukee iäkkäiden digitaitojen kehittymistä.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Voimaa etäjumpasta -toimintamalli sopii yli 65-vuotiaille, joilla on esimerkiksi alkavia toimintakyvyn rajoitteita, yksinäisyyden kokemuksia ja vaikeuksia osallistua terveysliikuntaryhmiin. Toimintamalli on suunnattu ihmisille, jotka asuvat kotona ilman säännöllisiä palveluita. Etäjumppa sopii myös hyvin iäkkäille. Aiempia digitaitoja ei tarvita, mutta oma halu osallistua etäjumppaan ja oppia uutta on tärkeää.

Toimintamalli kehitettiin vuosina 2017–2020 seitsemän kunnan ja neljän alueen järjestöjen kanssa. Piloteissa toteutettiin yhteensä 13 etäjumpparyhmää. Niissä oli mukana yhteensä 107 iäkästä etäjumppaajaa ja 32 vapaaehtoista. Etäjumppaa ohjasivat liikunnan ammattilaiset ja vapaaehtoiset.

DigiIN-tutkimuksessa (2019–2023, STN) seurataan, millaisia kulttuurisia ja rakenteellisia muutoksia etäjumpan juurtuminen kuntien toimintaan edellyttää. 

Ratkaisun perusidea **

Voimaa etäjumpasta -toimintamalli tukee iäkkäiden etäohjatun terveysliikunnan suunnittelua ja käynnistämistä. Toimintamalliin kuuluu säännöllinen etäjumppalähetys ja omaehtoista harjoittelua videoiden avulla.

Ikäinstituutti tukee kuntia ja järjestöjä, jotka toteuttavat etäjumpan. Kunnat ja järjestöt voivat lähettää etäjumppaa ja/tai mahdollistaa siihen osallistumisen. Etäjumppaa voivat ohjata ammattilaiset ja vapaaehtoiset. Osallistua voi kotoa tai ryhmätiloista, yksin tai yhdessä muiden kanssa. 

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Ikäinstituutti tukee etäjumpan leviämistä ja juurtumista Voimaa etäjumpasta -kouluttajakoulutuksen, Iäkkäiden terveysliikuntaohjelmien (Voimaa vanhuuteen, Ikiliikkuja), oppimisverkostojen ja hanketyön avulla.

Kunnat ja järjestöt toteuttavat etäjumpan omaan organisaatioonsa sopivalla tavalla. Suunnittelu, kokeilu ja käynnistäminen kestävät yleensä vähintään 3 kk. 

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Jokainen etäjumppaa toteuttava organisaatio soveltaa toimintamallia omalla tavallaan. Voimaa etäjumpasta -toimintamalli ei esimerkiksi ole sidottu mihinkään tiettyyn teknologiaan.

Etäjumpan toteuttaminen edellyttää, että käytössä on osaamista liikunnasta, iäkkäiden tarpeista ja digitaalisista ratkaisuista. Suunnittelu ja toteutus on hyvä tehdä ryhmässä, johon voi kuulua ammattilaisia ja vapaaehtoisia kunnista ja järjestöistä. 

Suunnittelulle ja kokeiluille on tärkeää varata riittävästi aikaa ennen ensimmäisen kauden käynnistymistä. Kannattaa lähteä pienistä kokeiluista liikkeelle. 

 

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Etäjumppa kohentaa iäkkäiden mitattua toimintakykyä sekä koettua pystyvyyttä, hyvinvointia ja digitaitoja.

Kuntien näkökulmasta etäjumpan järjestäminen kannattaa, koska se auttaa saamaan iäkkäitä ohjatun liikunnan pariin. Hyvä toimintakyky ikääntyessä ennaltaehkäisee tai siirtää palveluntarpeita.

Järjestöille etäjumppa tarjoaa mahdollisuuden kehittymiseen sekä uudenlaiseen yhteistyöhön ja toimintaan. Vapaaehtoiset kokevat tehtävänsä etäjumpan ohjaajina ja digitukena mielekkäiksi ja mielenkiintoisiksi.

Liitteet