Tavoitteena on saada n. 30% projektin toimintaan osallistuneista työelämään tai koulutukseen, lopuilla osallistuneista on selkeä jatkosuunnitelma ja he siirtyvät esim. aktiivisiksi työnhakijoiksi, jatkokuntoutukseen tai eläkeselvitykseen.

Ratkaisun perusidea **

TULOKSENA syntyy toimintamalli, jota käytetään hyväksi perustettavassa Etelä-Karjalan työklinikassa ja jossa hyödynnetään projektin aikana syntynyttä yhteistyöverkostoa. Tavoitteena on saada n. 30% projektin toimintaan osallistuneista työelämään tai koulutukseen, lopuilla osallistuneista on selkeä jatkosuunnitelma ja he siirtyvät esim. aktiivisiksi työnhakijoiksi, jatkokuntoutukseen tai eläkeselvitykseen.

Päätavoite: 

Työvoiman kysynnän hyödyntäminen ja työllisyyden edistäminen.
Työttömien työllistäminen avoimille työmarkkinoille ja yritysten työvoiman saannin turvaaminen.

Kohderyhmä: 

Juuri työttömäksi jääneet ja mahdollisesti myös vajaakuntoiset yli 40-vuotiaat henkilöt, joilla voi olla merkkejä alkavasta syrjäytymisestä. 2. Pitkäaikaistyöttömät ja/tai vajaakuntoiset yli 40-vuotiaat, joilla on suuri riski syrjäytyä tai on nähtävissä syrjäytymisestä aiheutuneita lieveilmiöitä, kuten esim. vaikeuksia saada työtä, kun osaaminen sekä työ- ja toimintakyky ei vastaa muuttuneen työelämän vaatimuksia ja sosiaalinen verkosto on kaventunut.