Kestävän kasvun Varsinais-Suomi -hanke on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Hankkeen tavoitteena on purkaa pandemian aiheuttamaa hoito-, kuntoutus- ja palveluvelkaa, lisätä digitaalisten ratkaisujen käyttöä sekä edistää tasa-arvoa. Toimenpiteillä tavoitellaan perustason hoitoon pääsyn huomattavaa parantumista. Lisäksi parannetaan työelämän ulkopuolella olevien osatyökykyisten henkilöiden työllistymisedellytyksiä sekä kehitetään palvelujen vaikuttavuuden arviointia ja vaikuttavuusperusteista ohjausta. 

 

Toimintamallin ylläpitäjällä on oikeus lisätä tai poistaa kokonaisuuteen liittyvä toimintamalli. Lisäys tapahtuu toimintamallin “perustiedot”-välilehdeltä.

3.-9.luokkalaisten koulupoissaolojen ehkäisyn ja kouluun kiinnittymisen tukemisen elementit
Toimintamalli
Peruskoulu
Opiskeluhuolto
Yhteistyö
Mielen hyvinvointi

Aikuisten psykososiaalisen tuen ja hoidon porrasteinen malli Varhassa
Toimintamalli
Perustason mielenterveyspalvelut
Prosessien kehittäminen
RRP

Toimintamalli
Digitaaliset palvelut
Prosessien kehittäminen

Elintapaohjaus-liikuntaneuvonnan kehittäminen Varhassa
Toimintamalli
Elintavat
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
RRP

Varhan hoidon jatkuvuusmalli
Toimintamalli
Avosairaanhoito
Prosessien kehittäminen
Sosiaali- ja terveyskeskukset
Yhteiskehittäminen

Apila kasvaa soratiellä
Toimintamalli
Asiakas- ja palveluohjaus
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Ennaltaehkäisy
Palvelujärjestelmä

osatyökykyisten työllistämishanke
Toimintamalli
Mielenterveys
Työllistyminen
Työhönvalmennus

Kahden henkilön välinen rento vuorovaikutustilanne kahvikupin ääressä
Toimintamalli
Työllistyminen
Työhönvalmennus
Työkyky
Osatyökykyisyys
Työttömyys

Toimintamalli
Sosiaaliala
RRP
Prosessien kehittäminen
Lastensuojelu

Toimintamalli
RRP
Prosessien kehittäminen
Palvelupolku

Toimintamalli
Perustason mielenterveyspalvelut
Mielenterveysstrategia
Osaaminen

Toimintamalli
Lastensuojelu
Perhehoito
Päihteet ja riippuvuudet
Mielenterveys
Osaaminen

Toimintamalli
Verkostot
Lastensuojelu
Mielenterveys
Moniammatillisuus
RRP

Toimintamalli
Varhainen puuttuminen
Varhainen tunnistaminen
Etäpalvelu
Avohoito
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kuvassa pohjantähti- ja smart-tavoitteet sekä hoidon prosessi.
Toimintamalli
Perustason mielenterveyspalvelut
Prosessien kehittäminen
Asiakas- ja palveluohjaus
Digitaaliset palvelut
RRP

Toimintamalli
RRP
Rikoksentorjunta
Lastensuojelu
Oppilas- ja opiskelijahuolto
Nuorisotyö

seksuaalineuvonta
Toimintamalli
Seksuaali- ja lisääntymisterveys
Seksuaalisuus
Seksuaaliväkivalta
Neuvola
Mielen hyvinvointi

Toimintamalli
Erikoissairaanhoito
Perusterveydenhuolto
Yhteiskehittäminen
Saatavuus

varhan, Kestävän kasvun Varsinais-Suomi ja Euroopan Unionin rahoittama, Next Generation Eu- logot
Toimintamalli
Verkostot
Tietojohtaminen
Tiedonhallinta
Terveydenhuolto

Toimintakykypoliklinikan prosessi
Toimintamalli
Moniammatillisuus
Elämänlaatu
Kuntoutus
Kustannusvaikuttavuus

Toimintamalli
RRP
Varhainen puuttuminen
Elintavat
Saatavuus

Keltaisia kypäröitä rivissä
Toimintamalli
Työllistyminen
Työttömyys
Osatyökykyisyys
Työhönvalmennus
Työkyky

Digihoitopolun esittelykuva
Toimintamalli
Diabetes
Digitaaliset palvelut
Omahoito
Sähköinen asiointi

Varha-valmennuksen menetelmä sote-kehittämiseen ja muutoksen läpiviemiseen
Toimintamalli
Prosessien kehittäminen

Vihreätaustainen kuva jossa on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen logo
Toimintamalli
Asiakas- ja palveluohjaus
Sähköinen asiointi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Omahoito
Itsehoito