Innokylän verkkoklinikat

Innokylän verkkoklinikat

Innokylän verkkopalvelu tukee kehittämistyötä prosessin eri vaiheissa. Järjestämme säännöllisesti verkkopalvelun käyttöön opastavia verkkoklinikoita. Lisäksi Innokylä järjestää avoimia verkkoklinikoita yhteiskehittämisen eri teemoista sekä yhteiskunnallisista innovaatioista.

innokylakuva2

Innokylän ABC - Lyhyt oppimäärä Innokylän verkkopalvelun käyttöön 

Innokylän ABC-koulutuksessa opit perustaidot Innokylän verkkopalvelussa työskentelystä ja yhteiskehittämisestä. Lisäksi saat vinkkejä toimintamallin kuvaamiseen ja Innokylän työkalujen käyttöön. 

Vähimmäisosallistujamäärä: 7.

kuvituskuva

Innovaatiofoorumi - verkkoklinikat

Kansallinen foorumi yhteiskehittävälle vuoropuhelulle. Foorumi on avoin SOTE- alalla kehittämistyötä tekeville toimijoille julkisella sektorilla, järjestöissä, oppilaitoksissa ja yrityksissä. Tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa sosiaali- ja terveydenhuollon innovaatiotoiminta sekä yhteiskehittäminen. Tapaamiset suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä. Toimintaa koordinoi THL, Innokylä /Palvelujärjestelmän kehittäminen - tiimi.

  • Yhdessä kohti vaikuttavaa kasvua - Innovaatiofoorumi 18.2.2026  -> Ilmoittaudu

    Teemana: Yritysyhteistyöhön ja kasvutavoitteisiin liittyvä mittarikokonaisuuden yhteiskehittäminen

    Tapaamisessa Terveys- ja hyvinvointialan kasvuohjelman asiantuntijat (STM) esittelevät toimialan kasvua ja uudistumista edistävää jo tehtyä työtä sekä saavutettuja tuloksia. Lisäksi osallistujat kutsutaan mukaan kehittämään mittaristoa, jolla arvioidaan hyvinvointialueiden ja yritysten välistä innovaatioyhteistyötä.

    Foorumin yhteisestä työskentelyprosessin sisällöstä vastaa STM:n Kasvuohjelma yhdessä THL:n Innokylän ja Innovaatiofoorumin toimintaa suunnittelevan laajennetun ryhmän kanssa.
     

  • Vuoden 2026 alusta Innovaatio- ja strategiaverkoston toiminta muotoutuu tapahtumaksi. Samalla nimi muuttuu Innovaatiofoorumiksi. Yhdessä suunniteltuja ja toteutettuja foorumeita on 4 krt/vuosi.

    Vuoden 2026 Innovaatiofoorumit
    ke 18.2. klo. 9-11  
    ke 15.4. klo. 9-11
    ke 16.9. klo. 9-11
    to 5.11. klo 9-16, toteutuu osana Yhteiskunnallisten innovaatioiden päivää

  • Tutustu toimintaan, Innovaatiofoorumi
kuvituskuva

Yhteiskunnallisten innovaatioiden osaamiskeskuksen verkkoklinikat

Liity inspiroivaan webinaarisarjaamme: Transformaatio sosiaalisten innovaatioiden kautta 

Olemme iloisia voidessamme ilmoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Tampereen yliopiston järjestämän uuden webinaarisarjamme, Transformation through Social Innovation, käynnistämisestä. Tämä sarja on osa International Network for Social Innovation Scaling and Systemic Transformation (INSISST), Transforming Health and Care Systems (THCS) ja Sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa- koordinaatiohankkeen (SOILA) -toimintaa.

Kevään 2026 webinaarien teemat ja ajankohdat julkaistaan viimeistään tammikuussa 2026

innokylakuva3

Hyppää kehittämisen polulle -verkkoklinikka 

Verkkoklinikalla käydään läpi konkreettisin esimerkein Innokylän kehittämisen polku ja sen käyttö käytännön kehittämistyön välineenä. Polun vaiheet esitellään kohta kohdalta ja saat samalla vinkkejä eri vaiheissa tapahtuvaan kehittämiseen. 

Seuraavan verkkoklinikan ajankohta ilmoitetaan myöhemmin

Vähimmäisosallistujamäärä: 7.

Kaikki verkkoklinikat ovat maksuttomia.

Lisätietoa koulutuksista antaa Innokylän päätoimittaja Sari Eskelinen, etunimi.sukunimi@thl.fi.