Hankkeessa koordinoitiin varhaiskasvatukseen, päivähoitoon, esiopetukseen, alkuopetukseen ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan liittyvää erityisosaamista sekä kehitettiin palveluja erityisp
Lastensuojelun palvelurakenteen kehittämistä seudulliseksi on sosiaalialan kehittämishankkeen aikana työstetty Kaakkois-Suomen alueella kolmessa lastensuojelun seutukehittäjähankkeessa.
Lastensuojelun asiakasmäärien kasvu ja haasteellisuus vaativat myös kuntien jälkihuoltotyöltä aikaisempaa enemmän, joten kunnissa on noussut esiin tarve jälkihuollon kehittämiseen.
Lastensuojelun asiakasmäärien kasvu ja sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus ovat saaneet Länsi-Saimaan kuntien lastensuojelusta vastaavat viranhaltijat kehittämään lastensuojelutyötä.
Lastensuojelun sijaishuollon kehittäminen
Hanke on osa Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen asiantuntija- ja konsultaatioverkostoa.
Selvityksessä kuvataan ja vertaillan lastensuojelun avohuollon sekä sijaishuollon toimintamuotoja ja kustannuksia Lappeenrannassa, Kotkassa ja Haminassa sekä Miehikkälässä, Pyhtäällä ja Virolahdell
Nuorten työllistymismahdollisuudet lisääntyvät yhdistysten palvelutuotannon vahvistuessa
Hankkeen tarkoituksena on nivoa yhteen lastensuojelun palvelukokonaisuudeksi sosiaalityön, perhetyön ja laitoshuollon palveluja sekä kehittää yhteisiä uusia työmuotoja ja menetelmiä muiden asiantun
Järjestöpäivän tavoitteena on esitellä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille, mitä järjestöt tarjoavat opiskelijoille opintojen aikana (opinnäytet ja harjoittelupaikat) sekä valmistumisen jälkeen