Hyvaep | RRP, P4, INV1 | Digitaalinen ajanvaraus terveyspalveluissa

Terveydenhuollon sähköisen ajanvarauksen kautta asukkaat voivat varata, siirtää ja perua perustason vastaanottoaikoja. Etelä-Pohjanmaalla on käytössä yhteinen ajanvarausjärjestelmä ja varattavat palvelut ovat yhtenäiset koko hyvinvointialueella. 

Toimintaympäristö **

Hyvinvointialueelle vuonna 2023 siirryttäessä tuli yhtenäistää palveluja ja sähköistä asiointia.  Alueella oli terveyspalveluissa käytössä 2 erilaista ajanvarausjärjestelmää, josta on siirrytty yhteen yhtenäiseen järjestelmään 3/23. Sähköisen ajanvarauksen käyttöönotto vaatii, että palvelut ovat alueella samanlaiset.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Etelä-Pohjanmaan digistrategia ohjaa sähköisen ajanvarauksen kehittämistyötä. Strategian mukaan kaikkiin niihin palveluihin, joihin ei tarvita hoidon- tai palvelutarpeenarviointia tulee asukkaalle mahdollistaa sähköinen ajanvaraus. 

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Asukkaat: Sähköinen ajanvaraus mahdollistaa asukkaalle  ajasta ja paikasta riippumattoman palvelukanavan. Asukas pystyy varaamaan, siirtämään tai peruuttamaan vastaanottoaikoja sähköisen ajanvarauksen kautta.

Ammattilaiset: Sähköinen ajanvaraus vapauttaa ammattilaisten resursseja ajanvaraustyöstä muihin tehtäviin. 

Organisaatio: Ammattilaisten resursseja säästyy ajanvaraustyöstä ja peruuttamattomat vastaanottokäynnit vähenevät, kun asukas voi hallinnoida itse ajanvarauksiaan. 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Kehittäminen toteutetaan yhteistyössä palvelujen, tietohallinnon ja hankkeen kanssa. Palvelualuilla on tärkeä rooli sopivien palveluiden tunnistamisessa, palveluiden yhtenäistämisessä ja ammattilaisten työn muutosjohtamisessa. Palvelualueet vastaavat sähköiseen ajanvaraukseen tulevien aikojen avaamisesta sekä seuraa kysynnän ja tarjonnan toteutumisesta. 

Tietohallinto vastaa sähköisen ajanvarausjärjestelmän kehitys- ja ylläpitotehtävistä sekä sähköiseen ajanvaraukseen avattavien palvelujen taustojen tekemisestä. Hanke toimii kehittämistyön edistäjänä ja koordinoijana. 

Tavoiteltu muutos

Sähköisen ajanvarauksen tavoitteena on, että asukas voi hallinnoida perustason ajanvarauksiaan. Tällöin ammattilaisten resursseja vapautuu muihin työtehtäviin. Sähköisen ajanvarauksen on todettu vähentävän asukkaiden peruuttamattomia ajanvarauksia. Sähköinen ajanvaraus on asukkaiden toivotuin digitaalinen palvelu, jonka vuoksi tavoitteena on avata mahdollisimman paljon eri palvelujen aikoja sähköiseen ajanvaraukseen. 

Muutoksen mittaaminen

Suomen kestävän kasvun ohjelman mukaisesti  kansallisena tavoitteena on, että osuus sosiaali- ja terveydenhuollon  kontakteista, jotka hoidetaan etänä sähköisin välinein lisääntyy. Indikaattorina on, että 4/2025 mennessä 35% kontakteista hoidetaan etänä sähköisin välinein. 

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella sähköistä ajanvarausta mitataan seuraavilla mittareilla: 

  • Sähköisesti varattavissa olevien aikojen kokonaismäärä
  •  Sähköisesti varattavissa olevat palvelut, määrä
  • Sähköisesti siirrettyjen ajanvarausten määrä
  • Sähköisesti peruttujen ajanvarausten määrä
  •  Sähköinen ajanvaraus käytössä eri toimipisteissä, toimipisteiden määrä
  • Sähköisesti varattavien aikojen osuus kaikesta ajanvarauksesta, osuus %
  • Asiakkaan sähköisesti varaamat ajat, määrä
  •  Asiakkaan sähköisesti varaamat ajat, osuus %

 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Kohderyhmänä ovat kaikki perustason ajanvarauksellista työtä tekevät ammattilaiset, jotka tarjoavat palveluita, joissa ei tarvita hoidon- tai palvelutarpeen arviointia. Lisäksi kohderyhmänä ovat asukkaat, joilla on mahdollisuus asioida sähköisten palvelukanavien kautta. 

Sähköisen ajanvarauksen kehittämistyötä tehdään mm. asukkailta ja ammattilaisilta saatujen palautteiden mukaan 

Ratkaisun perusidea **

Sähköisen ajanvarauksen kehittäminen kuuluu alueen digistrategiaan ja on asiakkaiden toivotuin digitaalinen palvelu. Strategian mukaisesti sähköistä ajanvarausta pyritään laajentamaan kaikkiin niihin terveydenhuollon palveluihin, joissa ei tarvita hoidon- tai palvelutarpeen arviointia. 

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Sähköisen ajanvarauksen kehittämistyössä palvelualuilla on tärkeä rooli sopivien palveluiden tunnistamisessa sekä uuteen toimintatapaan sitoutumisessa.  Sähköisen ajanvarauksen käyttöönotto vaatii palvelujen yhtenäistämisen (palvelun keston ja kuvauksen osalta), joka on työläin osa prosessia. Ammattilaiselle sähköiseen ajanvaraukseen aikojen avaaminen on vaivatonta, kun vaadittavat taustatyöt on tietohallinnon ja esihenkilöiden välillä on tehty.

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Sähköisen ajanvarauksen kehittäminen koko hyvinvointialueelle vaatii aktiivista keskustelua ja kehittämistyötä palvelualueittain. Yksi yhteinen potilastietojärjestelmä mahdollistaa järjestelmän tasolta yhtenäisen toimintatavan. Sähköisen ajanvarauksen kehittäminen vaatii moniammattillista ja saumatonta yhteistyötä ammattilaisten, esihenkilöiden, tietohallinnon ja hankkeen välillä.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Sähköisen ajanvarauksen käyttöönoton myötä  palveluiden asiakaslähtöisyys paranee, kun asukkaat voivat asioida digitaalisesti päivästä ja vuorokauden ajasta riippumatta. Ajanvaraukseen liittyvät puhelut vähenevät sote-keskuksista, kun sähköiseen ajanvaraukseen kykenevät asiakkaat tekevät ajanvarauksen sähköisesti. Peruuttamattomat käynnit vähenevät, kun asukkaat pystyvät hallinnoimaan ajanvarauksia ja peruutuksia. Ammattilaisten resursseja säästyy ajanvaraustyöstä muihin työtehtäviin.