Liikkumisuunnitelma kannustaa ikäihmistä liikkumaan

Liikkumissuunnitelma tukee ikäihmisen säännöllistä liikkumista ja liikunnan harrastamista hänen omien tavoitteidensa mukaisesti. Suunnitelma sisältää tiedot, miten ja minkä verran on tarkoitus liikkua tietyllä ajanjaksolla. Suunnitelmaa seurataan ja päivitetään säännöllisesti.

Toimintaympäristö **

Kotona asuvien, toiminakyvyltään heikentymässä olevien ikäihmisten (75+) määrän arvioidaan kasvavan. Osalle ikäihmisistä voi olla vaikeuksia aloittaa itselle sopiva liikuntaharrastus- tai arkiliikkuminen. Henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan myötä ikäihmiset liikkuvat enemmän ja sosiaali- ja terveyspalveluita käytetään vähemmän. Liikuntaneuvonnassa laadittu liikkumissuunitelma sitouttaa ja tukee tukee liikunnan lisäämistä tai aloittamista sekä helpottaa ammattilaisen toimintaa liikunaneuvonnan aikana. Liikkumissuunnitelman laatimista myös korostetaan ikäihmisten liikuntaa koskevissa suosituksissa. Liikkumissuunnitelma voi olla osa hoito- ja palvelusuunnitelmaa tai liikuntaneuvonnassa yhdessä ikäihmisen kanssa laadittu sopimus.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Usein ikäihmisen oma liikkumishistoria ja toiveet jäävät ammattilaisilta kuulematta ja liikuntaneuvonnan tavoitteiden asettelu tulee ulkoapäin. Liikkumissuunnitelma voi ohjata keskustelua ja helpottaa tavoitteiden asettelua sekä niiden toteutumisen seurantaa.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Ikäihmiset hyötyvät suunnitelmallisesta ja tavoitteellisesta liikuntaneuvonnasta. Erityisesti vähän liikkuvat tai liikunnan syystä tai toisesta jättäneet tarvitsevat tukea ja kannustusta liikkumisen lisäämiseen. Motivaatiota liikkumisen lisäämiseen kasvattavat konkreettiset sekä realistiset ikäihmisen itse asettamat tavoitteet.  Suositeltavaa on, että ikäihminen lisää arjessa  liikuntaa vähitellen, kokeillen erilaisia liikuntatapoja. Liikkumissuunnitelman laatimista tulee ohjata ikäihmisen omat tavoitteet sekä terveys- liikunta- ja ravitsemusuositukset.

 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Iäkkäille liikuntaneuvonnan ja kotihoidon asiakkaille, jotka liikkuvat terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta liian vähän ja tarvitsevat kannustusta liikunnan aloittamiseen tai lisäämiseen. 

Päävastuu liikkumissuunnitelman laatimisesta ja seurannasta on liikunnan ja kuntoutuksen ammattilaisella tai liikuntaneuvonnan koulutuksen saaneella vanhustyöntekijällä. On myös tärkeää, että suunnitelmasta ovat tietoisia ikäihmisen arjessa mukana olevat läheiset sekä liikkumista tukevat hoitajat ja vapaaehtoiset. L

Liikkumissuunnitelmaan liittyviä yhteisiä toimintakäytäntöjä tulee kehittää sosiaali-, terveys- ja liikuntatoimen sekä järjestöjen kesken.

Ratkaisun perusidea **

Liikkumissuunnitelma tukee ikäihmisen säännöllistä liikkumista ja liikunnan harrastamista hänen omien tavoitteidensa mukaisesti.

Liikunnan ja kuntoutuksen ammattilainen tai liikuntaneuvontaan koulutuksen saanut vanhustyöntekijä laatii yhdessä iäkkään kanssa yksilöllisen liikkumissuunnitelman. Ikäihmisen kanssa keskustellaan, mitä vaikutuksia liikunnalla on hänen toimintakyvylleen ja mitä liikkuminen hänelle merkitsee. Liikunnan on oltava iäkkäälle mielekästä, jotta siitä muodostuisi säännöllinen tapa. Suunnitelmaa seurataan ja päivitetään säännöllisesti sekä siihen kirjataan minkä verran arkiliikuntaa, ulkoilua, omaehtoista liikuntaa sekä ohjattua ryhmäliikuntaa on viikossa tavoitteena toteuttaa.

Seurannasta sovitaan yhdessä iäkkään kanssa, esimerkiksi soittoaika tai tapaaminen. Erityisesti asiakkaan kokemukset esteiden voittamisesta ovat arvokkaita. Henkilökohtaiseen seurantatapaamiseen on hyvä varata aikaa. Tällöin voidaan täydentää suunnitelmaa esimerkiksi vaihtamalla liikkumistapoja tai lisäämällä suorituskertoja. Arvioinnissa pääpaino on iäkkään edistymisellä omien välitavoitteidensa suuntaan sekä hänen omilla kokemuksillaan. Kunto- ja terveystavoitteiden toteutumista arvioidaan pidemmällä aikavälillä.

Liikkumiskyvyn testeillä voidaan motivoida ja seurata liikuntaharjoittelun vaikutuksia. Ammattihenkilöitä ja läheisiä kan-nustetaan tukemaan ikäihmistä suunnitelman toteuttamisessa.

 

Liitteet
Kuva
Kuva liikkumissuunitelman vaiheista