Säätelytaitojen vahvistaminen, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (RRP, P4, I1)
Säätytaitoja vahvistava julistekokonaisuus
- Harjoittele rauhoittumaan
- Vauvan rauhoittelukeinoja
Suomen kestävän kasvun ohjelmaan kuuluva VAKEhyva – Hyvät palvelut -hanke pyrkii korjaamaan koronapandemian seurauksia sosiaali- ja terveydenhuollossa kehittämällä keinoja, joilla voidaan vastata hoito-, palvelu- ja kuntoutusvelan purkamiseen sekä hoitotakuun toteutumisen edistämiseen. Hanke keskittyy erityisesti siihen, että yhä useampi hyvinvointialueen asukas pääsisi kiireettömään hoitoon viikon kuluessa hoidon tarpeen arviosta. Lisäksi hanke pyrkii vahvistamaan ennaltaehkäisyä ja ongelmien varhaista tunnistamista.
Kehittämistyön ytimessä ovat heikossa ja haavottuvassa asemassa olevat hyvinvointialueen asukkaat. Hoitoon pääsyn parantamiseen tähtäävää kehittämistyötä suunnataan asiakasryhmille, joiden on alueella tehdyn selvitystyön myötä tunnistettu olevan koronapandemian myötä erityisen heikossa tai haavoittuvassa asemassa. Näitä ovat esimerkiksi:
- Nuoret ja nuoret aikuiset, joilla on tunnistettuja tai vielä tunnistamattomia päihde- tai mielenterveyshäiriöitä
- Mielenterveys- ja päihdehäiriöitä omaavat tai niiden riskissä olevat
- Maahan muuttaneet lapset, nuoret ja perheet, joilla on todettua tai piilevää työ- ja toimintakykyyn liittyvää tai psykososiaalisen tuen tai hoidon tarvetta
Säätelytaitoja tarvitsee koko väestö: Ne ovat lapsuudessa opittuja taitoja, joiden perustana toimii lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus. Säätelytaitojen vahvistaminen -pilotin kohderyhmänä ovat erityisesti vauvaperheet sekä perheet, joissa on itsesäätelyn haasteita.
Käytännön asiakastyössä vauva- ja lapsiperheiden parissa on noussut tarve konkreettisille ohjeille säätelytaitojen opettamiseksi ja vahvistamiseksi.