Innokylän vuosi 2020 paketissa

Merkillinen vuosi 2020 lähestyy loppuaan. Ennen joulun viettoon siirtymistä on aika vetää hieman yhteen Innokylän vuoden kohokohtia ja suunnata katsetta aavistuksen verran myös tulevaan vuoteen.

Kuva
Innokylän väki
Ari, Eero, Emily, Hanne, Merja, Niina ja Sari

Erikoisesta ajasta huolimatta Innokylässä on ollut kertakaikkisen hieno ja innostava vuosi.

Uudistunut verkkopalvelu otettu hyvin vastaan

Helmikuun lopussa avattu uudistunut verkkopalvelu on otettu innolla vastaan ja käyttökokemukset ovat olleet positiivisia. Selkeälle ja helppokäyttöiselle, kehittämistä tukevalle palvelulle on ollut selvästi tarvetta. Innostus on näkynyt muun muassa osallistumisessa ja kysynnässä lukuisille verkkoklinikoille, joita on järjestetty kevään ja syksyn aikana.

Sivuston kävijämäärä on kivunnut lähes vanhan palvelun tasolle eli kuukausittain verkkopalvelussa käydään 15 - 20 000 kertaa. Jo yli 1500 kehittäjää on rekisteröitynyt uuteen palveluun. Toimintamalleja löytyy Innokylästä tällä hetkellä julkaistuna yli 700. Olemme tavattoman iloisia, että verkkopalvelu on otettu näin hyvin vastaan ja että se aidosti tukee kehittämistyötä ja kehitettyjen toimintamallien jakamista ja hyödyntämistä. 

Esimerkkejä verkkopalvelun hyödyntämisestä

Koronaepidemia on näkynyt myös Innokylässä. Poikkeusolot ovat edellyttäneet eri toimijoilta uusien toimintamallien kehittämistä ja nopeaa käyttöönottoa. Innokylän verkkopalvelua on hyödynnetty kuntien ja järjestöjen poikkeusolojen käytäntöjen jakamiseen. Kiitos vielä kerran aktiivisuudestanne! 

Ensimmäinen palkintoprosessikin pyöräytettiin uudessa Innokylässä syksyn aikana, kun sosiaalialan Hyvä käytäntö 2021 -kisaan haettiin ehdokkaita Innokylään kuvatulla toimintamallilla. Hakijoita oli ennätysmäärä, 44. Hienoa, että Talentian ja Innokylän vuosia kestänyt yhteistyö jatkuu edelleen. 

Monipuolista työtä yhteiskehittämisen tueksi

THL:n Innokylän väki on ollut syksyn aikana innostuneen työn touhussa useiden isojen hankekokonaisuuksien parissa, joista erityisesti mainittakoon Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan liittyvät verkkoklinikat, hankkeiden kick offit ja yhteiskehittämisen työpajat. Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman hankkeissa tehtävä kehittämistyö löytyy Innokylästä, jossa se on kaikkien saatavilla. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksen ja esimerkiksi Työkykyohjelman työn tulokset kootaan Innokylään. 

SOSTE on koonnut järjestötoimijoita Innokylän äärelle järjestämällä virtuaaliperehdytystä. Järjestöt ovat olleet erityisen aktiivia innokyläläisiä. Järjestöjä tarvitaan myös Tulevaisuuden sote-keskusten kehittämistyössä, jotta mahdollisimman toimivia palvelukokonaisuuksia voidaan tarjota asiakkaiden tarpeisiin. Innokylä toimii hyvänä yhteisen kehittämisen alustana järjestöjen ja julkisen sektorin välillä.

Kuntaliitto on edistänyt Innokylän käyttöönottoa ja hyödyntämistä tekemällä tutuksi Innokylän alustaa ja työkaluja kunnan eri toimialoilla. Syksyn aikana yhteistyötä on viritelty muun muassa pelastustoimen asiantuntijoiden ja Palopelastusliiton kanssa. Näin Innokylän yhteisö laajenee ja mahdollisuus uudenlaisiin yhteiskehittämisen prosesseihin kasvaa entisestään.  

Kurkistus vuoteen 2021

Kaikille avoimet ja maksuttomat Innokylän ABC-koulutukset jatkuvat ensi vuonnakin ja lisäksi järjestämme verkkoklinikoita Kehittämisen polun käyttöön. Innokylä tarjoaa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeille tukea koko ohjelman ajan eli vuonna 2021 tapahtuu paljon tälläkin saralla.

Vuoden 2021 aikana tulemme myös tekemään verkkopalveluun pienkehitystyötä käyttäjäpalautteen pohjalta. Suuri kiitos jo saamastamme palautteesta. Vuoden alussa teemme vielä käyttäjäkyselyn, jolla kartoitamme kattavasti kehitystarpeita. Ottakaa siis aktiivisesti osaa yhteisen työkalumme kehittämiseen antamalla palautetta - Innokylä on meidän kaikkien yhteinen kehittäjäyhteisö ja työkalu.

Nyt on kuitenkin aika laskeutua joulun viettoon, ottaa rennosti ja ladata akkuja.

Toivotamme kaikille oikein iloista ja rentouttavaa joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta!

Innokylän väki Kuntaliitosta, SOSTEsta ja THL:stä: Ari, Eero, Emily, Hanne, Merja, Niina ja Sari