Yhdessä hyvinvointialueiden kanssa kohti yhteiskunnallisia innovaatioita

Hyvinvointialueilla tarvitaan toimivia ratkaisuja ja palveluita ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden tukemiseen. Yhteiskunnallisten innovaatioiden merkitys onkin erityisen suuri hyvinvointialueilla, kirjoittaa Anne Sahrio. Onnistunut kehittämistyö edellyttää innovatiivisuutta, tietoa, osaamista ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä. 

Kuva
kuvituskuva

Hyvinvointialueilla tehdään tärkeää työtä väestön hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden eteen lähellä asukkaita ja kumppaniorganisaatioita. Siksi yhteiskunnalliset innovaatiot ovat erityisen tärkeitä juuri hyvinvointialueilla, siellä missä kehitetään hyvinvointia ja terveyttä lisääviä uudenlaisia ratkaisuja.

Yhteiskunnalliset innovaatiot ovat ratkaisuja, jotka pyrkivät vastaamaan yhteiskunnallisiin haasteisiin, parantamaan ihmisten elämänlaatua ja edistämään väestön hyvinvointia. Yhteiskunnallinen innovaatio on sellainen uusi asia ja ratkaisu, joka tuottaa kokonaisvaltaisemmin paremman tuloksen kuin edeltäjänsä erikseen tai yhdessä. Se on aikaisempiin ratkaisuihin nähden esimerkiksi selkeämpi, toimivampi ja kestävämpi. 

Kaikkinensa yhteiskunnallisten innovaatioiden ja ratkaisujen löytämiseksi korostuu kumppanuus ja yhteistyö yhteiskunnallisten haasteiden edessä. Alueellisissa ja paikallisissa ekosysteemeissä yhteiskunnalliset haasteet, myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvät, tulevat näkyviksi ja todeksi arjessa lähellä ihmisiä ja organisaatioita. Näihin haasteisiin tarvitaan sarvista ottajia ja ratkaisuja. Nuo ekosysteemit ovat paikkoja käsitellä ja ratkoa yhteiskunnallisia haasteita yhdessä eri toimijoiden kanssa. 

On tärkeää, että hyvinvointialueet ovat jatkossakin mukana myös kansallisessa innovaatiotyössä. Kun uusi innovatiivinen ratkaisutieto ja kokemus liikkuu tehokkaasti eri hyvinvointialueiden välillä, sillä on potentiaalia jalostua vielä paremmaksi ja hyödyttää lopulta kaikkia. Alueelliset, toimialakohtaiset sekä pistemäiset kokeilut ovat nimittäin yhteiskunnallisten innovaatioiden potentiaalisia siemeniä. Siksi ratkottaessa kimurantteja yhteiskunnallisia ongelmia sote-sektorilla, on tärkeää tehdä avointa ja kehittävää yhteistyötä eri toimijoiden kesken. 

Parhaimmillaan tuosta paikallisesta arkityön ratkaisusta tai kehittämistyöstä hioutuu skaalattavissa oleva ratkaisumalli, yhteiskunnallinen innovaatio, joka hyödyttää koko Suomea pitkässä juoksussa. Parhaimmillaan myös opitaan pienempien kokeilujen harha-askeleista ja tehdään jatkossa viisaampi valintoja. Esimerkkeinä oman aikansa yhteiskunnallisista innovaatioista voidaan pitää esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvolaa sekä maksutonta kouluruokailua, nykypäivän esimerkeistä Ohjaamo-toimintaa.

Yhteiskunnalliset innovaatiot yhdenvertaisuuden edistämisessä 

Yhdenvertaiset palvelut ovat yksi THL:n strategisista tavoitteista. Painotamme hyvinvointialueiden kanssa tehtävää yhteistyötä ja siksi uudistamme rohkeasti rooliamme. Yksi teko työkalupakistamme tavoitteen saavuttamiseksi on yhteiskunnallisten innovaatioiden, ratkaisujen löytämisen tukeminen. Innovaatiot eivät ainoastaan paranna palveluja, parhaimmillaan ne myös tarjoavat ratkaisuja yhdenvertaisuuden edistämiseen hyvinvointialueilla ja laajemmin yhteiskunnassamme. 

Hyvinvointialueet kohtaavat monia haasteita, kuten väestön ikääntymistä, mielenterveysongelmia, sosiaalista eriarvoisuutta ja resurssipulaa, ja nämä heijastelevat myös yhdenvertaisuuteen. Nämä haasteet kannattaa kohdata yhdessä, vertaisoppien ja yhteiskehittäen. Esimerkiksi digitaaliset palvelut voivat olla ratkaisu taloudelliseen ja henkilöstöä koskevaan resurssipulaan, mutta samalla ne hyvin suunniteltuna vähentävät kynnystä palveluihin, tuottavat hyödyllistä tietoa ja auttavat asiakkaan osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia omassa asiassaan. Tällaiset innovaatiot tekevät parhaimmillaan palveluista saavutettavampia ja osuvampia ja voivat siten vähentää esimerkiksi eri asiakasryhmien eriarvoisuutta. Yhteiskunnallisten innovaatioiden kautta voidaan myös lisätä tietoisuutta ja tietämystä yhdenvertaisuudesta ja sen edistämisestä.

Yhdenvertaisuuden edistäminen on ollut yksi keskeinen sote-uudistuksen tavoite ja siihen on myös lainsäädännöllinen velvoite. Kohdataanko asiakkaat yhdenvertaisesti tai ovatko palvelut yhdenvertaisia saatavuudeltaan, saavutettavuudeltaan ja laadultaan? Jos ei, niin miten ratkaista asia mahdollisimman hyvin sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla niin paikallisesti kuin kansallisesti? Entä kuinka saataisiin eri väestöryhmien välisiä hyvinvointi- ja terveyseroja pienemmäksi, paikallisesti ja kansallisesti? Millaisia pienempiä kokeiluja, malleja, ideoita ja kokemuksia Suomesta löytyy ja onko niissä potentiaalia yhteiskunnalliseksi innovaatioksi asti – sitä tietämystä haluamme vahvistaa. Me haluamme THL:llä olla yhdenvertaisuuden suunnannäyttäjä ja tukea osaltamme yhteiskunnan toimijoita yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisuissa sekä innovoinnissa kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa. 

Osaamiskeskus vahvistaa innovaatio-osaamista ja lisää tietoa hyvistä käytännöistä

Suomessa on monia yhteiskunnallisten innovaatioiden kehittäjiä tukevia rakenteita ja useita innovaatiotoimijoita. Innokylässä toimiva Yhteiskunnallisten innovaatioiden osaamiskeskus edistää kestävien yhteiskunnallisten innovaatioiden syntymistä, levittämistä ja käyttöönottoa ja vahvistaa toimijoiden innovaatiokyvykkyyttä. Lisäksi osaamiskeskus toimii osana Euroopassa toimivien yhteiskunnallisten innovaatioiden osaamiskeskusten verkostoa, tekee tiiviisti yhteistyötä yhteiskunnallisten innovaatioiden käytäntöyhteisön (Community of Practice) kanssa ja kehittää kestävää yhteistyötä eri osaamiskeskusten välillä EU-tasolla. 

Yhteiseen innovaatiotyöhön Suomessa tarvitaan kaikkia yhteiskunnallisista haasteista ja niiden ratkaisujen innovoinnista kiinnostuneita, mutta etenkin hyvinvointialueita ja sote-sektoria. Osaamiskeskuksen tavoitteena on muun muassa, että se tukee innovaatioiden arviointia tarjoamalla tähän validointityökalun sekä järjestää kansallisia tapahtumia yhteiskunnallisten innovaatioiden käytäntöjen esiin nostamiseksi sekä eri toimijoiden yhteen tuomiseksi. Osaamiskeskus tarjoaa myös tietoa erilaisista rahoitusmahdollisuuksista, tukea rahoituksen hakemiseen sekä edistää vähemmän hyödynnettyjen rahoituslähteiden käyttöä yhteiskunnallisten innovaatioiden kehittämiseen.  Tiivistetysti sen ydintehtäviin kuuluu osaamisen vahvistamista ja jakamista, tiedon kokoamista ja välittämistä, verkostojen kokoamista sekä vaikuttamista ja viestintää eri keinoin.

Anne Sahrio

Anne Sahrio työskentelee kehittämispäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella