Eroperhe asiakkaan polku - Perhekeskus Etelä-Pohjanmaa

Eroperhe asiakkaan polku Etelä-Pohjanmaan perhekeskuksen asiakkaille, jotka pohtivat eroa tai ovat eroamassa parisuhteessaan. Taustana on asiakkaan polun kansallinen mallinnus (THL). 

Toimintaympäristö **

Etelä-Pohjanmaalla tehdyssä perhekeskuskonseptoinnissa eroperheet nostettiin yhdeksi kriittiseksi perhekeskuksen asiakasryhmäksi. Tilastollisesti vuoden 2022 aikana 14,4% aviopareista päätyi eroon Etelä-Pohjanmaalla ( avioeroja 25 - 64-vuotiailla / 1 000 vastaavan ikäistä naimisissa olevaa kohden, lähde Sotkanet). Luvussa ei ole mukana avoerot.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on yhtenäistetty eroperheiden perheoikeudelliset palvelut kahdeksan eri perhekeskusten välillä. Eroperheen asiakkaan polun tarkoituksena on täydentää tuota palvelua ja tuottaa eroavalle pariskunnalle tietoa eri palveluista ja tukimuodoista. Näin eron hetkellä asiakkaan palvelut kohtaisivat heidän palvelutarpeensa oikeaan aikaan, mahdollisimman ennaltaehkäisevästi ja matalalla kynnyksellä samanarvoisesti kaikkialla Etelä-Pohjanmaalla.  Näin pyritään välttymään erotilanteiden kriisiytymiseltä.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Eroperheen asiakkaan polulla pyritään tuomaan ennaltaehkäisevästi relevanttia tietoa asiakkaille ja ammattilaiselle kun avio- tai avoero on ajankohtaista. Näin toimien pyritään vähentämään tietämättömyydestä tai tuen puutteesta johtuvia kriisiytyneitä eroja. Tällä nähdään olevan suora yhteys myös perheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Kehittäjäjoukko koottiin Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen lastenvalvojista, perhekeskustoimijoista, sekä evankelisluterilaisen seurakunnan ja järjestöjen edustajista. 

Tavoiteltu muutos

Eroava pariskunta saa tietoa avio-/avoerosta.  

Eroperheen asiakkaan polun sisältö on koottu mahdollisimman informatiiviseksi ja asiakasta tukevaksi. tietopaketiksi. Polku sisältää tietoa eri palveluista, eri tukimuodoista ja erilaisista avio-/avoeron aikaisista palveluista. Polussa huomioidaan sekä vanhempien, lasten että koko perheen tarpeet.  

Polun tarkoituksena on toimia ennaltaehkäisevänä materiaalina ja tuen tuottajana sekä näin pyrkiä välttämään avio/avoerojen kriisiytymistä. tiedon tai tuen puutteen vuoksi.  

Muutoksen mittaaminen

Mittareina toimii perheoikeudellisten palveluiden asiakasmäärät koskien haastavia eroja. Mikäli polku tuottaa oikeaa tietoa ja se  vastaa asiakkaiden tarpeisiin, niin haastavien erojen lukumäärän oletetaan laskevan. 

Lisäksi neuvonnan ja ohjauksen tarve avio-/avoeroon liittyen tulisi vähentyä kun tieto löytyy eroperheen asiakkaan polusta. 

Toteutussuunnitelma

Eroperheen asiakkaan polun pohjana on THL kansallinen mallinnus asiakkaan palvelupolusta. Palvelupolun eri kohtia työstettiin ammattilaisten työpajoissa. Työpajojen tuotosten pohjalta luotiin Etelä-Pohjanmaalle yhtenäinen eroperheen asiakkaan polku. 

 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Kohderyhmänä ovat eroamassa olevat tai eroa suunnittelevat avio-/avoparit.

Kohderyhmänä on eri toimijat ja ammattilaiset, jotka ovat tekemisissä eroavien tai eroa suunnittelevien perheiden kanssa.

Eroperheen asiakkaan polun kehittämisessä eivät asiakkaat olleet vielä mukana. Polun työstäminen aloitettiin jäsentämällä ammattilaisille mitä (perhekeskus)palveluita eroperheille on Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Tämän jäsentelyn tuotoksena tuli Eroperheen asiakkaan polku tieto- ja tukipaketti eroaville perheille. 

Ratkaisun perusidea **

Perhekeskuksen eroperheen asiakkaan polku eroperheille tuottaa tietoa ja tukea eroaville (avio- tai avoero) pariskunnille Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella.  

Eroperheen asiakkaan polun tarkoituksena on täydentää Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella eroperheiden palveluita tuottamalla eroavalle pariskunnalle tietoa eri palveluista ja tukimuodoista eroa ennen, sen aikana tai sen jälkeen. Tuolloin asiakas saisi tietoa ja tukea oikeaan aikaan, mahdollisimman ennaltaehkäisevästi ja matalalla kynnyksellä kaikkialla Etelä-Pohjanmaalla.  Näin toimien pyritään välttymään erotilanteiden kriisiytymiseltä.

Polun pohjana on THL kansallinen mallinnus asiakkaan polusta. 

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Eroperheen asiakkaan polku tuodaan luontevaksi osaksi perhekeskuksen toimijoiden työtä. Jokainen  ammattilainen, joka kohtaa eroa suunnittelevan, eroamassa olevan tai jo eronneen tukea tarvitsevan asiakkaan, saa tämän polun käyttöönsä. Polku tulee myös hyvinvointialueen ulkoisten sivujen kautta suoraan asiakkaille ja yhteistyökumppaneille käyttöön. 

 

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Ennaltaehkäisevään toimintaan kohdistuvassa kehittämisessä on otettava huomioon laaja ryhmä eri toimijoita niin kunta, järjestö kuin yhdistystoiminnasta. Ennaltaehkäisevää työtä tehdään paljon sote-sektorin ulkopuolella ja yhteistyössä. Tärkeää on huomioida, että kaikki tulevat kuulluksi. On myös olennaista poimia kaikesta tiedosta juuri ne oikeat asiat ja kohdistaa ne polussa oikeaan kohtaan asiakkaan hyväksi.   

Tärkeää on asiakkaan polkua kehitettäessä huomioida se, että polkua kehittävät ammattilaiset itse ymmärtävät mistä polussa kerrotaan, mitä se sisältää ja ennen kaikkea miten polun sisältö näkyy asiakkaalle ja toimii asiakkaan arjessa. Olennaista on, että polku tulee luontevaksi osaksi ammattilaisten ja asiakkaiden arkea kun sille on tarvetta.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Asiakaskäytön arviointia ei suoraan vielä voi tehdä koska polku ei ole vielä käytössä.

Polun kehittämisen aikana eri ammattilaiset ovat kokoontuneet yhteen, jakaneet tietoa ja oppineet tuntemaan toisensa ja toistensa toimintatavat.