Osallistava ja liikunnallinen teatteri -hankkeessa kannustettiin nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen sekä tuomaan esille omaa osaamistaan. Nuoret suunnittelivat ja toteuttivat yhteisiä produktiota ammattilaisten kanssa yhdistäen kulttuuria ja liikuntaa.

Toimintaympäristö **

Osallistava ja liikunnallinen teatteri -hankkeen (päättynyt kesäkuussa 2019) päätavoitteena oli nuorten osallisuuden ja itseilmaisun tukeminen esittävän taiteen sekä liikunnan menetelmin.

Hankekeessa tavoiteltiin 15–25-vuotiaita haasteellisissa elämäntilanteissa olevia nuoria, ja heitä kannustettiin aktiiviseen kansalaisuuteen sekä tuomaan esille omaa osaamistaan. Nuoret suunnittelivat ja toteuttivat yhteisiä produktiota ammattilaisten kanssa. Tavoitteena oli luoda uusia toimintamalleja esittävän taiteen ja liikunnan yhdistämiseen.

 

 

Liitteet
Kuva
Hattupäinen nuori pitelee kädessään keppejä.
Hankkeen loppujulkaisun kansi.
Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

15–25-vuotiaat haasteellisissa elämäntilanteissa olevat nuoret pääkaupunkiseudulla, Kajaanissa, Oulussa ja Rovaniemellä. 

Ratkaisun perusidea **

Teatteri- ja liikunta-alan ammattilaiset toteuttivat 15–25-vuotiaille nuorille ryhmätoimintaa kolmella eri tavalla: avoimissa vapaa-ajan ryhmissä, oppilaitoksissa valmiille ryhmille tai luokille sekä suljetuissa ryhmissä. Toiminnan tavoitteena oli johdattaa nuoria nauttimaan teatterista ja liikunnasta niin tekijänä kuin kokijana. Työskentelyssä hyödynnettiin draamamenetelmiä, joiden avulla on mahdollista käsitellä tunteita sekä ilmaista itseään.

Toisena tavoitteena oli lisätä teatteri- ja liikunta-alan sekä sosiaalisen nuorisotyön moniammatillista yhteistyötä. Eri alojen yhdistämisen tarkoituksena oli luoda uusia ja luovia ratkaisuja nuorten syrjäytymistä ehkäisevään työhön.

Hankkeen parissa työskenteli moniammatillinen tiimi teatteri- ja liikunta-alan sekä sosiaalisen nuorisotyön alalta. Eri alojen yhdistämisen tavoitteena on luoda uusia ja luovia ratkaisuja nuorten elämänlaadun parantamiseen sekä syrjäytymistä ehkäisevään työhön. Työntekijät pystyvät täydentämään toistensa osaamista ja moniammatillinen työskentely antaa erilaisia ”työkaluja” nuorten kohtaamiseen. Tulevaisuudessa eri hallintorajojen ylittyminen on todennäköistä, joten moniammatillisella työskentelyllä vastataan myös tulevaisuuden osaamistarpeisiin.

Soveltavaa teatteria käytettiin teatteripedagogien toiminnan perustana liikuntaa ja teatteria yhdistävässä parityöskentelyssä. Teatteri-ilmaisuharjoitteet olivat tasavertaisessa asemassa liikunnan harjoitteiden kanssa. 

 

Liitteet
Kuva
Hankkeen naaamiologo, jonka edessä hankkeen virallinen hashtag, ilmaiseitseäsi
Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Nuoret löysivät itsestään uusia puolia ja vahvuuksia sekä heittäytyivät mukaan ryhmätoimintaan.

Soveltavan teatterin menetelmin tapahtuneita ryhmätoiminnan onnistumisia:

  • rohkaiseva ja innostava toiminta
  • ryhmädynamiikan kehitys
  • osallisuuden vahvistuminen

Hanke toi uusia ja luovia ratkaisuja nuorten elämänlaadun parantamiseen ja syrjäytymistä ehkäisevään työhön. Hankeen aikana syntyi aitoja kohtaamisia ohjaajien ja nuorten välillä ja tuotiin liikuntajärjestöjen toimintaa kouluihin, jolloin tavoitettiin sellaisia nuoria, jotka eivät muuten osallistuisi liikuntajärjestöjen toimintaan.