Perheiden sosiaalityön perhetyön toimintamallin kehittäminen Kymenlaaksossa
Perhetyön sisältö ja toimintamallit ovat yhtenäistetty Kymsoten alueella ja perhetyön palveluun on kirjattu selkeä prosessi ja perhetyön sisäiset toimintamallit ovat avattu ja ohjeistettu perhetyön tasalaatuisen ja vaikuttavan palvelun tueksi.
Perheiden sosiaalityön perhetyö on kotiin vietävä palvelu, jota toteutetaan perheen omassa toimintaympäristössä ja yhteistyössä perheen muiden palveluiden kanssa. Perhetyö työskentelee osana perheiden sosiaalityön systeemistä tiimiä. Perhetyön yhteistyötahoina perheen tukemiseksi liittyy usein neuvola, varhaiskasvatus, koulu, perheneuvola, lasten ja nuorten psykiatriset palvelut, Nuorten Matala ja erikoissairaanhoito. Perhetyön työskentely voi tapahtua myös perheen palvelutarpeen arvioinnin aikana perheiden sosiaalityössä.
Perhetyön palvelun prosessi ja sisällöt ovat vaihdelleet alueellisesti Kymenlaaksossa. Perhetyön palveluun ja sen toimintamalleihin on vaikuttanut perhetyön oma perheiden sosiaalityön tiimi ja alueelliset työkäytänteet. Kehittämisen tavoitteena on rakentaa koko Kymenlaakson alueelle yhtenäinen toimintamalli perhetyön palvelusta ja sen sisällöistä. Perhetyön palvelun yhtenäinen prosessi ja tehtävänkuva, joka osaltaan tukee asiakkaiden tasalaatuista ja vaikuttavaa tukemista.
Perhetyön oleellisin yhteistyötaho asiakasperheen lisäksi on perheiden sosiaalityön tiimi, joka arvioi perhetyön tarpeen perheessä ja myöntää perhetyön palvelun asiakkaalle.
Perhetyön palvelu on sisällöltään vaikuttavaa, moniammatillista ja tasalaatuista palvelua perheille. Perhetyön palvelun tavoitteet ja työn sisältö on selkeää niin perhetyössä että perhetyön yhteistyötahoille. Perhetyön palvelussa olevien asiakkuuksien kesto lyhenisi työn moniammatillisuutta ja vaikuttavuutta lisäämällä. Perhetyön palvelun tukea perheen tukemisessa arvioidaan säännöllisesti ja arvioidaan samalla myös perhetyön tuentarpeen vastetta perheen haasteissa.
Perhetyö asiakkaat koostuvat lapsiperheistä, joilla on palvelutarpeen arviointi tai perheiden sosiaalityön asiakkuus. Perheiden haasteet lapsiperhearjessa voivat olla monisyisiä tai konkreettisen tuen keinoin autettavia perheitä. Perhetyö kerää säännöllisesti asiakaskokemusta, palautetta asiakasperheiltä. Asiakaskokemus kysely on toteutettu Webropol -kyselynä. Asiakkaalle on lähetetty tekstiviestitse/sähköpostitse linkki ja GR-koodi kyselypohjaan.