PTV -kuntakoordinaatio ja HYTE digitalisaation kehittäminen

Kyseessä on terveyden- ja hyvinvoinnin digitaalisen palvelun kehittäminen Pohteen hyvinvointialueelle. Toimenpiteet kohdistuvat Palvelutietovarantoon (PTV) ja sen laadun varmistamiseen. Toimenpiteet ovat EU:n rahoittamia ja RRP2 hankkeen alaisia.

Toimintaympäristö **

Suomen kestävän kasvun ohjelma (RRP)

Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua.

THL toteuttaa Suomen kestävän kasvun ohjelmassa sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan liittyvien pilareiden 3 ja 4 projekteja, joiden tavoitteina on:

  • vauhdittaa työllisyysasteen ja osaamistason nousua
  • purkaa koronaepidemian aiheuttamaa sosiaali- ja terveydenhuollon hoito-, kuntoutus- ja palveluvelkaa
  • edistää hoitotakuun toteutumista vahvistamalla ennaltaehkäisyä ja ongelmien varhaista tunnistamista
  • vahvistaa vaikuttavuusperusteista ohjausta ja kansallista sote-tietopohjaa
  • tukea hyvinvointialueita hoitotakuuta edistävien digitaalisten palvelujen käyttöönottoa.

Suomen kestävän kasvun ohjelma (RRP) - THL

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Hyte-palvelukonsepti-hanketyössä jokainen hyvinvointialue kehittää ja ottaa käyttöön digitaalisen palvelutarjottimen, joka kokoaa tiedot alueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluista. Palvelutarjottimelta asukkaat ja ammattilaiset voivat löytää muun muassa liikunta-, luonto- ja kulttuuripalveluja. Kehitystyön pitkän tähtäimen tavoitteena on lisätä ennaltaehkäisevien palvelujen käyttöä sekä vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta.

Digitaalinen palvelutarjotin on verkkopalvelu, joka kokoaa tiedot kuntien, järjestöjen ja hyvinvointialueiden palveluista ja toiminnasta yhteen paikkaan. Asukas voi itsenäisesti etsiä ja hyödyntää hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja sekä itse- ja omahoidon työvälineitä. Palveluja voi myös etsiä ammattilaisen tuella osana asiakas- ja palveluohjausta. Samaan verkkopalveluun voidaan koota myös muita ammattilaisten asiakas- ja palveluohjausta tukevia työvälineitä, kuten hyvinvoinnin arvioinnin työvälineitä.

Digitaalinen palvelutarjotin - THL

 

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Hyte-palvelut kuvataan Palvelutietovarantoon

Palvelutietovaranto (PTV) on valtakunnallinen keskitetty tietovaranto palvelutietojen kuvaamiseen, säilyttämiseen ja hyödyntämiseen rajapintojen kautta. Palvelua ylläpitää Digi- ja väestötietovirasto. Palvelutietovarannon sisältö on luotu rakenteisesti ja se on käytettävissä avoimen rajapinnan kautta esimerkiksi verkkosivuilla, verkkopalveluissa, chatboteissa ja karttapalveluissa.

Jotta palvelutiedot olisivat hyödynnettävissä digitaalisilla palvelutarjottimilla, tulisi hyte-palveluja järjestävien varmistaa, että ajantasaiset palvelukuvaukset ja asiointikanavat löytyvät Palvelutietovarannosta vuoden 2024 loppuun mennessä. Julkisilla toimijoilla eli kunnilla ja hyvinvointialueilla on lakisääteinen velvoite kuvata palvelut Palvelutietovarantoon.
Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista 571/2016 (Finlex)

Kehitystoimien kohteena tässä kuvauksessa on Pohjois-pohjanmaan alueen kuntien PTV koordinaatio. Tätä työtä tukee DVV:n ja THL:n pitämät kansalliset yhteistyöverkostot.

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

RRP2 -hankkeen kuntakoordinaattoreina toimii projektisuunnitteljat Riitta Niinikoski ja Sami Kainulainen. 

Tavoiteltu muutos

Työskentelyn tavoitteena on saada Pohjois-pohjanmaan alueen PTV -kuvausten laatu yhdenmukaiseksi ja tulevaa kehitystarvetta vastaavaksi tietojen ja kuvausten osalta.

Tämän asian varmistamiseksi päädyttiin ratkaisuun, missä kehittäjät kokoavat ja dokumentoivat jokaisen kunnan jokaisen PTV-kuvauksen tarvittavine korjausehdotuksineen. Tämän jälkeen jokaiseen kuntaan järjestetään fyysinen tapaaminen, missä kuntaorganisaatio saa esityksen kehitteillä olevasta terveyden ja hyvinoinnin digitaalisesta palvelusta sekä kyseistä kuntaa koskevan PTV -kokonaiskuvan. Tapaamisen jälkeen laaditut dokumentit ja esitykset toimitetaan kunnan PTV-yhteyshenkilölle, joka jakaa dokumentit kuntaorganisaation sisällä heidän haluamallaan tavalla. Tapaamisten järjestelyt ja sisältö on kuntalähtöistä, samoin osallistujajoukko, eli ne pyritään räätälöimän kuntakohtaisesti. Tapaamisten jälkeen päätetään jatkotyöskentelystä. PTV-yhteyshenkilöille on perustettu Teams-kanava yhteydenpitoa ja tiedonjakoa ajatellen.

Muutoksen mittaaminen

Vuoden 2024 alussa koottiin lähtötilanteen vertailutiedoksi jokaisen 30 Pohjois-pohjanmaan alueen kuntien PTV-palvelukuvausten tiedot. Tiedot taulukoitiin THL-minikriteereiden mukaisiin palveluluokkiin. Työskentelyn edetessä tietoja on koottu tarpeen mukaan ja niistä on koottu vaikuttavuuden arvioita yhteistyörvekostojen yhteydessä esitettäväksi. Tarkoitus on koota vielä kertaalleen vuoden 2024 lopussa vastaava tilannearvioi kuntien palvelukuvauksista.

Liitteet
Kuva
THL:n HYTE-minikriteeriluettelo
THL:n HYTE-minikriteeriluettelo
Toteutussuunnitelma
  • Kuntien PTV-tietojen läpikäynti, muutosehdotusten toimittaminen PTV-pääkäyttäjille ja tähän liittyvät tapaamiset
  • Kuntakohtainen jatkotyöskentely etenkin, jos kunnassa havaitaan tarpeita tälle
  • Kuntien palvelukuvausten laajentaminen HYTE-palveluun sopivien uusien palveluiden osalta
  • Kuntayhteistyö PTV:n osalta niitä kehitystarpeita koskien, jotka syntyvät tulevan digitaalisen palvelun vaateista/tarpeista
  • Jatkotyöskentelynä tukiklinikoita etänä
Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Pohjois-pohjanmaan 30:n kunnan PTV-kuvauksista vastaavat henkilöt. Kuntapaamisille on kuitenkin osallistunut laajempi osallistujajoukko kunnasta riippuen. Osallistujina on ollut mm. kuntien PTV-yhteyshenkilöt ja -pääkäyttäjät, eri palvelualueista vastaavia henkilöitä, tietohallinnon ja viestinnän henkilöitä.

Muiden kehittämien ratkaisujen hyödyntäminen

Kehitystyötä on tuettu kansallisin verkostoin, mutta myös keskenään sovittajien alueellisten kehittäjien kesken. Rinnalla tapahtuu kansallisen Tarmoa-palvelun kehitystyö DigiFinlandin toimesta. Pohteen alueen kehitystyö on tässä mielessä muita alueita edellä, joten työskentely on ollut enemmänkin muiden työskentelyä tukevaa, kuin muilta tukea saavaa.

Ideointi

Kuntien PTV-datan kokoaminen

DVV tuottaa omia taulukoita PTV:stä, mutta käytännössä ne osoittautuivat liian raskaiksi tässä käytössä, tai niiden tiedot ovat näyttäytyneet syystä tai toisesta riittämättömäksi. Näin ollen kuntien PTV-tiedot päädyttiin kokoamaan PTV-käyttöliittymän kautta. 

Käytännössä tiedot koottiin PTV-käyttöliittymästä ja koottiin Exceliin soveltuvia makroja käyttäen. Tietojen kokoaminen on tapahtunut usealla eri tavalla, lopuksi kaksoiskappaleet on poistettu. 

Tietojen haussa käytetyt hakumetodit:
 

  • Kuntaorganisaation tiedot
  • Kunnan perusnimeä hakemalla kaikista organisaatioista
  • Kunnan taivutusmuotoa hakien kaiksita organisaatioista
  • THL-minimikriteereiden mukaisten ja Pohteen HYTE-luokitelun mukaisten alapalveluluokkien perusteella
     

Koska PTV:n hakutoiminto on puhtaasti sanahaku, eli se hakee kaikki vastaavuuden kirjoitetulle hakusanalla, on tulosten kokoaminen ollut erityisen haastavaa muutaman kunnan kohdalta. Näiden kuntien kohdalla tehokkainta oli käyttää osoitehakuna postinumerotietoa, mutta kesän 2024 DVV posti tähän toiminnon käyttöliittymästään. Tämän jälkeen kyseisten kuntien PTV-kokonaistilanteen seulontaa ei ole voitu suorittaa.

Exceliin kerätyt tiedot:

  • Kuvauksen nimi ja linkki
  • Kuvannut organisaatio
  • Kuvaaja
  • Muokkauspäivämäärä
  • Huomioita kenttä, mihin on kirjattu toivottavat muutokset

Kuntien palvelukuvaukset on läpikäyty ja niistä on katsottu seuraavat tiedot:

  • Alapalveluluokka
  • Tiivistelmä
  • Kuvaus
  • Esteettömyystiedot

Keskusteluissa on lisäksi kiinnitetty huomioita palvelukuvausten jyväkokoon, aluerajaukseen yms. esiin tuleviin tarpesiin kuntaorganisaation tarpeista lähtevästi.

Ratkaisun perusidea **

Pohjois-pohjanmaan kuntien PTV-työskentelyn tukeminen kuntien toivomalla tavalla. Hanke pyrkii tasalaatuistamaan alueen palvelukuvausten laadun ja tuottamaan tätä valvistelevan työn kunnille valmiiksi siten, että kuntien PTV-ylläpitäjät voivat suorien linkkien kautta saattaa tietonsa toivetasolle.  Työskentelytavaksi on valittu fyysiset tapaamiset, jotta asian merkitys korostuu ja kynnys jatkotyöskentelyyn madaltuu. Jatkotyöskentely tapahtuu kuntalähtöisesti ja heidän toiveista lähtevästi.

Terveyden ja hyvinoinnin digitaalisen palvelun kehittämisen myötä lähdetään kehittämään palvelukuvausten laatua kehitystyön tarpeiden mukaisesti. Alun työskentelyssä nämä eivät ole olleet selkeästi näkyvillä, joten siksi laadullinen jatkotyöskentely voi olla tarpeen.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **
  • Pohjois-pohjanmaan alueella kaksi PTV-koordinaattoria
  • Kuntien palvelutietojen kokoaminen kuntakohtaisesti, suurimman kunnan Oulun kohdalta 20h ajallinen resurssi ja tästä alenevasti muiden kuntien osalta.
  • Fyyisiset kuntatapaamiset vuokra-autoa käyttäen. 30 kuntaa, etäisyys kaukaisimpaan kuntaan 220km. Jatkotyöskentely tarvelähtöisesti
  • Jatkotyöskentelynä suunniteltu mahdollisuuksien mukaan etätyöskentelytapojen lisäämistä Teamssia käyttäen
  • Kuntien PTV-henkilöille tarjottu mahdollisuus olla matalalalla kynnyksellä yhteydessä missä tahansa asiassa tähän liittyen

Tapaamisilla kuntien PTV-datasta on koottu esitysmuotoon seuraavat tiedot:

  • PTV-kuvausten kokonaismäärä
  • HYTE-alapalveluluokkien, eli kehitteillä olevaan digi-palveluun nousevien palveluiden kokonaismäärä
  • Palveluiden määrä THL -luokittain
  • Kuntaa koskeviin kuvauksiin liittyen sisältötyyppien/palvelukanavien lukumäärä
  • Kunnan tietoja kuvanneiden organisaatioiden lukumäärä
  • Integroituvien tietopalveluiden (Lähellä.fi, Lipas.fi) lukumäärä PTV:ssä, mutta myös tietopalveluissa itsessään vertailutietona
  • Palveluita kuvanneiden henkilöiden lukumäärä

Havaittu lisäselvittelyn tarve integroituviin tietovarantoihin

Työskentelyn aikana syntynyt lisätarve muiden tietopalveluiden PTV in-integraatioihin liittyviin selvittelytöihin. Tästä esimerkkinä Lähellä.fi -integraatio, jonka kehittäjien tueksi koottiin alueen integraation yli siirtyvät tiedot havaintoineen sekä verrattiin siirtyneitä tietoja Lähellä.fi palvelun sisältöihin. Tästä järjestiin tapaaminen kehittäjien kesken ja toimitettiin kootut dokumentit. Pyrkimyksenä kehittää järjestökuvausten laatua PTV:ssä suoraan kehittäjätahon kanssa. 

Tämän lisäksi Pohteen alueella päätettiin luoda integraatio Lipas.fi -palveluista liikuntapaikkojen osalta. Kyseinen palvelu sisältää hyvin paljon kuntia koskevaa liikuntapaikkatietoa, mikä nähtiin merkittäväksi saada PTV:oon ja siten kehitteillä olevaan HYTE-palveluun. Tämä toteutettiin pilotoiden yhdellä kunnalla aloittaen, minkä jälkeen integraatiota laajennettiin neljään lisäkuntaan ja lopulta koko Pohteen alueella. 

Liitteet
Kuva
Esimerkki kunnan PTV-dokumentista
Esimerkki kunnan PTV-dokumentista
Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Vaikuttavuuden arvion nimissä koottiin tammikuussa 2024 jokaisen kunnan PTV -tiedot. Myöhemmin työskentelyn edetessä koottiin tarpeen mukaan vertailutietoa muutoksen seuraamiseksi.

Liitteet
Kuva
Esimerkki vaikuttavuuden arvioinnista
Esimerkki vaikuttavuuden arvioinnista