Sininauhaliiton Esteetön työ EMPPA on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat esteettömyyttä ja saavutettavuutta riippuvuuksiin, mielen hyvinvointiin tai mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä. EMPPA- lyhenne tulee sanoista Esteetön, Mielenterveys, Päihde ja Palvelu.

Toimintaympäristö **

EMPPA-työn lähtökohta on, että kaikilla on yhdenvertainen oikeus apuun. 

Päihdehuoltolain 3§:n mukaan ”kunnan on huolehdittava siitä, että päihdehuolto järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve sitä edellyttää”. Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. YK:n vammaissopimuksen mukaan vammaisia henkilöitä tulee kohdalla kuten muitakin ihmisiä.

Liitteet
Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Avun hakemisessa on yhdenvertainen oikeus, mutta kaksinkertainen vaikeus. Vammainen henkilö voi pelätä kaksoisstigmaa. Auttajatahoilla ei välttämättä ole tarpeeksi tietoa vammaisuuden kohtaamisesta tai erilaisista kommunikaatiomenetelmistä.

Päihde- ja mielenterveysongelmista tulee ensisijaisesti muistaa, ettei mikään vamma tai somaattinen sairaus niiltä säästä. Toisaalta pitää huomioida, ettei kaikkea saa selittää vammalla. Mielen huoli on mielen huoli ja riippuvuus on riippuvuus, oli henkilö vammainen tai ei.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Asiakasnäkökulmasta esteettömyys ja saavutettavuus on osallistumisen lähtökohta.

Tavoiteltu muutos

Esteettömyys on saavutettavuuden ehto. Kaikilla on oikeus saada tarvitsemaansa tietoa, tukea ja apua. Apu ei saa riippua siitä, miten liikkuu, näkee, kuulee tai ymmärtää asioita, joten hoitopaikkojen tulee olla esteettömiä ja saavutettavia.

Esteettömyyteen kuuluu:

- rakennetun ympäristön esteettömyys (esim. tilava hissi, luiskat, esteetön wc-tila jne.)

- tiedon esteettömyys (esim. tietoa eri kommunikaatiomenetelmilla kuten selko- ja viittomakieli, iso teksti tai pistekirjoitus, verkkosivujen pitää soveltua näkövammaisille.)

- asenteiden esteettömyys (vammaisia henkilöitä tulee kohdella kuten muitakin ihmisiä).

EMPPA vaikuttaa, että eri tavoin vammaiset ja pitkäaikaissairaat henkilöt, joilla on mielen huolia tai rippuuvuuksia, rohkenisivat lähteä hakemaan apua ja tulisivat kohdatuiksi yhdenvertaisina asiakkaina.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Sininauhaliiton EMPPA-työllä on pitkä kokemus vammaisten ihmisten päihde- ja mielenterveystyöstä. Tietoa on kerätty  Vammaisten päihdepalveluidenkehittämisprojektissa vv. 2001–2004. Sen jatkeena toimi VAPA-hanke, jossa oli mukana useita vammaisjärjestöjä sekä Sininauhaliitto ja A-klinikkasäätiö. Tämänhetkinen EMPPA-työ alkoi 2/2018.

 

Idean testaus asiakkaalla

Vertaiskertomukset on esillä EMPPA-työn sivuilla. Niissä kuvataan toipimista.

Ratkaisun perusidea **

Esteettömyys on saavutettavuuden ehto. Kaikilla on oikeus saada tarvitsemaansa tietoa, tukea ja apua. Apu ei saa riippua siitä, miten liikkuu, näkee, kuulee tai ymmärtää asioita. Kyse on esteettömistä palveluista.

EMPPA-työn palvelut asiakkaille ovat keskusteluapua puhelimessa, chatissa tai kasvokkain netissä. Keskusteluavussa voi puhua esimerkiksi ahdistuneisuudesta ja peloista, surusta ja surutyöstä, yksinäisyydestä sekä masennuksesta. Lisäksi erilaisista riippuvuuksista, jotka liittyvät syömiseen, juomiseen, tupakoimiseen jne. Palvelu on erityisesti suunnattu eri tavoin vammaisille tai pitkäaikaissairaille henkilöille ja heidän läheisilleen, mutta kaikki muutkin ovat tervetulleita. Palvelusta vastaavat koulutetut ammattilaiset.

#EmppaChat netissä www.emppa.fi joka ma. klo 15-17.

#EmppaKeskutelutuokio keskusteluapua puhelimessa tai kasvoikkain netissä. Henkilö voi jättää jättää soittopyynnön emppa@sininauha.fi tekstiviestin numeroon 044 722 94 29.  Häneen otetaan yhteyttä mahdollisimman pian ma-to ja keskusteluajasta sovitaan. Keskusteluapu on maksutonta.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

EMPPA-työtä levitetään ja juurrutetaan:

- Keskusteluavulla (chat, puhelinpalvelu tai tapaaminen kasvokkain verkon kautta)

- Verkkosivuilla, joissa on tietoa päihteistä ja mielenterveydestä sekä luettelo netti-ja puhelinauttajista. Lisänä eri tavoin vammaisten henkilöiden kokemuskertomuksia.

- Facebook sivulla, jossa on päivitys ma. ke. ja pe. Päivitykset käsittelevät ajakohtaisia uutisia tai tutkimuksia päihde- tai mielenterveystyöstä sekä eri lähteistä löytyneitä toipumiskokemuksia.

- Vammaisuuden kohtaamisen ja esteettömyyden perustieto-luennoilla päihde-ja mielenterveysyksiköille tai sosiaali-ja terveydenhuollon opiskelijoille.

- EMPPA-työn esittelyillä eri järjestöille ja tahoille.

- Yhteistyöllä esim. SELVIS-hanke ja EAPN-Finin Terveys-köyhyystyöryhmä sekä eri vammaisjärjestöt ja THL.

 

 

 

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Päihde- ja mielenterveyspalveluja tarjoavat yksiköt tai sosiaali-ja terveydenhuollon oppilaitokset voivat tilata EMPPA-työltä luennon vammaisuuden kohtaamisesta tai esteettömyyden perusteista . Vammaispalvelun työntekijät, järjestöt ja tahot voivat tilata EMPPA-työn esittelyn.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

EMPPA kokoaa vertaiskokemuksia sivuilleen. Kokemusasiantuntijat kertovat itse muutoksestaan.