Learning cafe eli oppimiskahvila

Mistä työkalussa on kyse?

Learning cafe tai toiselta nimeltään oppimiskahvila on tapa ideoida ja oppia. Se on keskusteluun, tiedon luomiseen ja siirtämiseen tarkoitettu yhteistoimintamenetelmä.

Mihin työkalua käytetään?

Menetelmässä tärkeää on keskustelu; omien näkemysten selittäminen ja yhteisen ymmärryksen löytäminen. Menetelmä opettaa yhteisten ratkaisujen tekemistä. Toisten näkemyksiä voi kommentoida ja kyseenalaistaa, mutta tärkeätä on myös konsensukseen pyrkiminen eli ryhmän yhteisen mielipiteen löytäminen.

Miten työkalua käytetään?

Oppimiskahvila-menetelmä on prosessina yksinkertainen ja siinä keskitytään joidenkin teemojen tai kysymysten ratkaisuun ryhmässä. Lähtökohtana on jakaantua pienryhmiin pöytäkunnittain. Prosessin edetessä pöytäryhmien jäsenet vaihtavat pöydästä toiseen, jolloin uusi pöydän ympärille muotoutunut ryhmä pohtii aiempia tuotoksia ja ideoi niitä eteenpäin. Learning cafe –prosessin etenee seuraavasti.

  1. Oppimisympäristön järjestäminen learning cafelle sopivaksi
    Menetelmää varten tarvitaan yhtä monta pöytää/pöytäryhmää kuin on käsiteltäviä teemoja tai kysymyksiä. Pöytiin sijoitetaan tyhjiä paperiarkkeja, post-it -lappuja sekä kyniä ja tusseja. 
  2. Eteneminen ja tavoitteet
    Vetäjä kertoo miten edetään ja mikä on tavoite menetelmässä.
  3. Teemojen ja kysymysten valinta
    Valitaan teemat ja/tai kysymykset, joihin halutaan ideoita tai näkökulmia. Ohjaaja on voinut valita käsiteltävät teemat jo etukäteen, jolloin säästetään aikaa ja voidaan keskittyä esimerkiksi opetustilanteeseen sopivien tärkeiden teemojen pohdintaan. Jokaiselle teemalle nimetään oma pöytänsä tai pöydissä voi olla etukäteen nimetty teema esillä.
  4. Osallistujien jakaminen ryhmiin
    Osallistujat jaetaan yhtä suuriin ryhmiin (esim. 4-6 henkeä). Jokainen ryhmä siirtyy yhteen pöytään ja muodostaa oman pöytäseurueensa.
  5. Puheenjohtajan valinta
    Kullekin pöydälle valitaan puheenjohtaja/kirjuri, joka pysyy omassa pöydässään koko ajan.
  6. Keskustelun käynnistäminen
    Oppimiskahvilan pöydissä keskustelu käynnistetään sopivalla virikkeellä tai kysymyksellä. Alkuun voidaan myös tehdä yhteinen alustus. Papereihin ja lappuihin kirjoitetaan vapaasti ideoita ja ajatuksia. Keskustelua käydään kuuntelemalla, kertomalla omia mielipiteitä, kommentoimalla siten, että jokainen saa äänensä kuuluviin. Puheenjohtaja voi ohjeistaa keskustelua siten, että jokaisen tulee nostaa ainakin kerran omat näkemyksensä esiin.
  7. Pöytien vaihto
    Keskustelujen jälkeen (n. 15-30 min) vaihdetaan pöytää. Ainoastaan puheenjohtaja pysyy omassa pöydässään, muut liikkuvat ryhmänä seuraavaan pöytään, jossa keskustelu jatkuu sen jälkeen, kun puheenjohtaja uudessa pöydässä on ensin lyhyesti kertonut aiemman pöytäseurueen ajatukset.
  8. Toisto tarvittaessa
    Tehdään useita vaihtoja riippuen aikataulusta, ryhmien koosta ja käsiteltävien teemojen määrästä. Teemaa voidaan käsitellä samasta näkökulmasta koko ajan tai ohjaaja on voinut miettiä esimerkiksi uusia tukikysymyksiä/syventäviä kysymyksiä tai vastaavia pöytien vaihdon jälkeen läpikäytäviksi.
  9. Yhteenveto
    Lopuksi puheenjohtajat esittelevät lopputulokset kaikille osallistujille.

Vinkkejä

Pöydät voidaan myös päällystää isommalla kankaalla/paperilla, johon osallistujat voivat kirjoittaa ajatuksiaan ylös.

  • Älä arvioi tai tuomitse ideoita!
  • Kannusta villien ja liioiteltujen ideoiden keksimistä!
  • Määrä on tärkeämpää kuin laatu!
  • Kehitä muiden ideoita!
  • Jokainen osallistuja ja jokainen idea on yhtä arvokas!

Työkalun vahvuudet ja heikkoudet

Oppimiskahvila-menetelmä on prosessina yksinkertainen ja siinä keskitytään joidenkin teemojen tai kysymysten ratkaisuun ryhmässä. Toisten selityksiä voi kommentoida ja kyseenalaistaa, mutta tärkeätä on myös konsensukseen pyrkiminen eli ryhmän yhteisen mielipiteen löytäminen.

Kesto

Pöytien määrä x haluttujen pöydänvaihtojen määrä + yhteenvedot. 

Kuinka monta osallistujaa?

Vähintään 12 osallistujaa.

Mitä tarvitaan?

Paperia, kyniä, tusseja, post it -lappuja. Tarvittaessa myös isompia fläppipapereita, jotka voidaan levittää pöytien päälle.