Innokylä monialaisen ilmiöperustaisen kehittämistyön tukena

Innokylä tarjoaa tukea ja työkaluja toimintamallien kehittämiseen, kuvaamiseen ja levittämiseen. Ninja Vepsäläinen kertoo kokemuksia monialaisesta kehittämisestä ja kannustaa kaikkia kehittäjiä toimialasta riippumatta hyödyntämään Innokylää uudenlaisten innovatiivisten ratkaisujen luomiseksi. 

Kuva
kuvituskuva

Avoin ja maksuton yhteiskehittämisen alusta Innokylä tarjoaa työkaluja kehittämistyön eri vaiheisiin aina kehittämisaihioiden ideoinnista asiakasymmärryksen luomiseen sekä kehitettyjen toimintamallien arviointiin ja niiden juurruttamiseen. Juurruttaminen edellyttää keskeneräisistäkin asioista viestimistä, mihin Innokylässä myös kannustetaan. Mitä aikaisemmassa vaiheessa jaamme tietoa kehitteillä olevista toimintamalleista, sitä paremmin ne leviävät ja niitä voidaan ottaa käyttöön muualla. Innokylästä löytyviä toimintamalleja voi hyödyntää erilaisissa kehittämisprojekteissa olipa sitten kyse erillisellä hankerahoituksella tai perusrahoituksella toteutettavasta kehittämistyöstä. 

Tukea yhteiskehittämiseen, arviointiin ja viestintään

Me Pohjois-Savon hyvinvointialueen työkyvyn tuen toimintamallin kehittämistyössä olemme hyödyntäneet Innokylän strukturoitua kehittämisen polkua kehittämistyön rytmittämisessä, työn etenemisen seuraamisessa, vertaisoppimisessa ja tehdyn kehittämistyön arvioimisessa. Ennen kaikkea Innokylä on meille korvaamaton viestintäkanava, joka tukee kehitetyn toimintamallin juurtumista Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. 

Itselleni Innokylä on oppimista tukeva kehittämisyhteisö, joka tarjoaa vertaistukea ja mahdollisuuksia vahvistaa yhteiskehittämisen taitoja muun muassa järjestämällä yhteisiä webinaareja meille Innokylän kehittäjäyhteisöön kuuluville. Koen, että voin hyödyntää Innokylää oman ammatillisen osaamisen vahvistamisen lisäksi oman asiantuntijuuteni esiintuomisessa ja asiantuntijahenkilöbrändini luomisessa. 

Innokylää voi hyödyntää myös sote-sektorin ulkopuolella

Tällä hetkellä Innokylää hyödyntävät kehittämistyössään enimmäkseen julkisella sektorilla toimivat sosiaali- ja terveysalan toimijat. Kuitenkin myös yksityisen sektorin yritykset sekä usein yksityisen, julkisen ja 3. sektorin rajapinnoilla toimivat yhteiskunnalliset yritykset voisivat hyödyntää Innokylän tietovarantoja omassa kehitystyössään, esimerkiksi uusien tarveperustaisten palveluiden luomisessa. Innokylän käyttöönottoa yrityskentällä lisännee Innokylän hiljattain saama mandaatti toimia Suomen yhteiskunnallisten innovaatioiden osaamiskeskuksena. 

Suosittelen kehittäjiä kaikilta sektoreilta ja eri toimialoilta tutustumaan Innokylän tietovarantoon ja yhdistelemään aineistoja uudenlaisten innovatiivisten toimintatapojen luomiseksi. Toivon, että kehittäjät toimialasta ja taustaorganisaatiosta riippumatta hyödyntävät alustaa, sillä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan monialaista ilmiöperustaista kehittämistyötä. 

Kannustan meitä kaikkia jakamaan tietoa ja kokemuksia Innokylän käytöstä ja sen hyödyistä, jotta saamme aktualisoitua Innokylän täyteen potentiaaliinsa, ja kenties viedä se yhdessä uudelle tasolle! 

Innokylä pähkinänkuoressa

  • Maksuton ja avoin kehittämisalusta
  • Tarjoaa tietoa, työkaluja ja kumppaneita kehittämisen kaikkiin vaiheisiin
  • Voi hyödyntää uusien toimintamallien, palveluiden, tuotteiden, teknologioiden ja prosessin osien kehittämistyössä
  • Tukee tarvelähtöistä yhteiskehittämistä ja tekee kehittämistyön tulokset näkyväksi
  • Mahdollistaa tiedon jakamisen, tuotosten ja tulosten arvioinnin ja osaamisen levittämisen
  • Tukee kehitettyjen toimintamallien monistamista, levittämistä ja juurtumista

Tutustu toimintamalliin: Työkyvyn tuen tiimi, Pohjois-Savon HVA (RRP, P3) (innokyla.fi) 

Työkyvyn tuen tiimi on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, jota toteutetaan Pohjois-Savon hyvinvointialueella Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon -hankekokonaisuudessa.  

Ninja Vepsäläinen

Kirjoittaja:

Ninja Vepsäläinen työskentelee kehittäjä-projektikoordinaattorina Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon -hankkeessa