Yhteiskehittäminen kunnissa yhteiseksi asiaksi

Yhteiskehittämisestä (co-creation) puhutaan paljon, eikä se ole terminä tai työtapana kovin uusi. Yhteistä määritelmää käsitteelle ei kuitenkaan ole vielä muodostunut tai ainakin ajatus siitä, mitä yhteiskehittäminen käytännössä pitää sisällään vaihtelee kuulijasta riippuen. Käsitteestä on kirjoitettu ja käyty keskusteluja myös EU:n tasolla, esimerkiksi CoSIE -hankkeessa, mutta yhteistä ymmärrystä tuntuu olevan hankalaa löytää.

Keskeistä tarkan määrittelyn sijaan lienee ymmärtää, mikä on olennaista yhteiskehittämisen toteutumiseksi. Katsoisin yhteiskehittämisen tärkeimmäksi periaatteeksi sen, että kuntalainen on aidosti mukana tasa-arvoisena toimijana kehittämässä olemassa olevaa tai täysin uutta palvelua.

Yhteiskehittämistä voi toteuttaa joko erikseen jossain kehittämisen vaiheessa tai koko kehittämisprosessin ajan aina ideoinnista toteutukseen. Mikään yksittäinen työväline tai menetelmä ei ole kriteeri yhteiskehittämisen periaatteen toteutumiselle. Kyse on enemmän asenteesta.

Mitä hyötyä yhteiskehittämisestä on?

Yhteiskehittämisellä on tunnistettu olevan monipuolisia hyötyjä. Perinteisesti on nähty palvelun tehokkuuden paranevan, kun asiakas on mukana kehittämässä itselleen sopivampaa palvelua. Samalla tyytyväisyys palveluun kasvaa. Olennaista on myös eurojen säästäminen hukan poistuessa.

Erityisesti heikommassa asemassa olevien henkilöiden kanssa yhteiskehittäminen on koettu voimaannuttavana niin henkilöstölle kuin asiakkaille itselleen. Henkilöstö saa yhteiskehittämiseen osallistumisesta tuoretta näkökulmaa työn merkityksestä ja mahdollisuuden kehittää myös omaa tekemistään. Kuntalaisille yhteiskehittäminen tarjoaa parhaimmillaan mahdollisuuden tulla aidosti kuulluksi ja huomioiduksi.

Kuntalaisilta kysyttäessä usein pelätään pohjattoman toiveiden tynnyrin avautuvan. Yhteiskehittämisen ideana kuitenkin on kuntalaisen ja asiantuntijan välinen vuoropuhelu, jossa mahdollisuudet realisoituvat ja järkevä ratkaisu sekä lopputulos on tavoitettavissa.

Miksei yhteiskehittämistä hyödynnetä laajemmin?

Vaikka yhteiskehittäminen ei ole riippuvainen sovellettavasta menetelmästä tai työkalusta, vaatii se kuitenkin hieman käytännön osaamista. Yleinen haaste on kohderyhmän tavoittaminen. Erityisesti niiden henkilöiden mukaan ottaminen, jotka olisi tärkeä saada tavoitettua palveluiden piiriin, voi olla vaikeaa. Tällöin on mahdollista hyödyntää kohderyhmää tuntevaa asiakasryhmää ja työskentelyä rikastavaa materiaalia, kuten fiktiivisiä profiileja. CoSIE –hanke on julkaisemassa yhteiskehittämisestä helppotajuisen oppaan, josta löytyy varmasti apua tähän haasteeseen.

Yhteiskehittäminen vaatii sitoutumista. Kun asiakkaat antavat itsestään tarkoittaa se sitä, että myös organisaation on annettava itsestään. Työhön on suhtauduttava uudella ja avoimemmalla tavalla. Yhteiskehittämisessä on osattava ottaa palautetta henkilökohtaisellakin tasolla vastaan, mutta vieläkin tärkeämpää on valmius muuttaa työn tekemisen tapoja, jos lopputulos sitä vaatii.

Miten yhteiskehittäminen saadaan kokeilusta käytännöksi?

Yhteiskehittämistä ei kannata aloittaa imagomielessä, koska työhön on sitouduttava kaikilla organisaation tasoilla. Asiakasrajapinnan ja keskushallinnon innostuminen sekä osallistuminen ei riitä. Mukaan on saatava myös keskijohto, jolla on ratkaiseva merkitys käytäntöjen muuttumiseen.

Yhteiskehittämistä ei pidä ajatella isona projektina, jolla on alku ja loppu vaan ennemminkin jatkuvasti käynnissä olevana palvelujen parantamisen muotona, joka konkretisoituu yksittäisissä kohtaamisissa ja kehittämisvaiheissa. Näin ajatellen yhteiskehittämistä ei nähdä kulueränä vaan investointina.

Miksi tämä on tärkeää juuri nyt?

Olemme ainaisessa muutoksessa ja toimintakenttämme muuttuminen vaatii jatkuvaa uudistumista. Tämä ei tarkoita vain hallinnollisten rakenteiden muovaamista vaan myös palveluiden elämistä ajassa. Tarvitsemme jatkuvasti syötteitä kuntalaisilta, teemmekö oikeita asioita oikeaan aikaan.

Yhteiskunnallinen keskustelu vaatii myös yhä vahvemmin julkista sektoria madaltamaan kohtaamisen kynnystä ja rakenteitaan. Viranhaltijat eivät ole koskaan aikaisemmin olleet näin lähellä kuntalaisia. Some, avoin hallinto ja yhä nopeampi tiedon välitys tuo kuntalaiset ja viranhaltijat yhteisten foorumien ääreen. Kohtaamista siis tapahtuu, haluttiin sitä tai ei, ja se kannattaa ottaa haltuun.

Parhaimmillaan voimme löytää täysin uusia tapoja toteuttaa julkisia tehtäviä ja löytää esimerkiksi sosiaalisia innovaatioita, joissa kunta on alustana ja yhteisön jäsen on toteuttajana. Taloudellinen kestävyys ei ole enää vain peruste vaan ehkä jopa vaatimus.