Digiapuri 18-29 vuotiaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakkaan hoidossa

Itsehoidon ja ohjatun omahoidon digiapuri otetaan tueksi mielenterveys- ja päihdeasiakkaan hoidossa. 

Toimintaympäristö **

Digiapuri ratkaisun tavoitteena on yhdistää itsehoito, sekä palvelun aikainen ohjattu omahoito sujuvaksi kokonaisuudeksi siten, että tarjoamme asiakkaillemme työkaluja palvelun aikana luotujen hyvien rutiinien jatkamiseen myös palvelun jälkeen. Erityisesti tavoitteena on vahvistaa asiakkaidemme omaan hoito/asiakasprosessiin osallistumista, sekä luoda jatkumo palvelun jälkeiseen itsehoidon käyttöön.  Itsehoidon- ja omahoidon vahvistamisella tavoitellaan merkittävien kustannushyötyjen saavuttamista. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Asiakkaat joilla on mielenterveys- ja päihdeongelmia tai riskissä olevat nuoret aikuiset (18–29-vuotiaat)

Tavoitteena on tehostaa digitaalisen apurin avulla Terapiat etulinjaan mallin mukaisen ohjatun omahoidon toteuttamista Keusoten mielenterveys- ja päihdepalveluissa, sekä laajentaa ohjatun omahoidon mallia myös muualle Keusoten palveluita kuten koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon.

 

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Asiakas: tavoitteena on saada asiakkaalle apu nopeasti. Tuoda ohjatun omahoidon mallit ja tehtävät asiakkaalle digitaalisesti saataville. Tehtävät ja ohjeet ovat helposti saatavilla ja tallessa. Digiapuri muistuttaa ja digikannustaa asiakasta. Digiapuri on myös yhteyden ja yhteistyön väline asiakkaan ja ammattilaisen välillä. 

Ammattilainen: ammattilainen pääsee tapaamisissa katsomaan tietoja ja ne liikkuvat sujuvasti ohjelmistojen välillä, kaikki luvat ja yksityisyydet huomioiden. Ammattilainen saa näkymän siihen miten asiakkaan ohjattu omahoito arjessa onnistuu ja kuinka hyödyllisiksi asiakas kokee omahoidon menetelmät.

Organisaatio: Tiedolla johtamisen tuki. Oikea aikainen hoito. Ennaltaehkäisy. Monikanavainen palvelu.

Yhteiskunta: Inhimillisen hädän vähentäminen. Oikea aikainen hoito ja palvelu lisää hyvinvointia ja parantaa elämän laatua.

Tavoiteltu muutos
  1. Asiakas saa yhden yhteydenoton perusteella arvion hoidon tarpeesta saman päivän aikana 15.10.2024 mennessä
    1. Ensimmäisessä asiakkaan yhteydenotossa asiakkaalle opastetaan digiapurin käyttö ja sen hyödyntäminen ennen seuraavaa tapaamista ammattilaisen kanssa
    2. Mielenterveyspalvelut tavoittavat asiakkaan digiapurin avulla 
  2. Asiakkaan mielenterveyshoito käynnistyy seitsemän vuorokauden kuluessa hoidon tarpeen arviosta 15.10.2024 mennessä
    1. Mielenterveyshoito voi käynnistyä myös nuorten aikuisten asiakasohjauksessa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, vastaanottopalveluissa, neuvolassa
    2. Mielenterveyshoidossa ohjattu omahoito on ensisijaisena hoitomuotona
  3. Asiakas pärjää arjessaan hoidon päätyttyä tai odottaessaan jatkohoitoa 15.10.2024 mennessä
    1. Asiakkaan kanssa tehdään toimintasuunnitelma ja  digiapuri on tukemassa arkea
Toteutussuunnitelma

Itsehoitopalvelu on digitaalinen palvelu, jonka avulla henkilö voi itsenäisesti osallistua itsehoidon toteuttamiseen, seurata hyvinvointiaan koskevia muutoksia ja hallinnoida omaa hyvinvointiaan koskevia tietoja. Palvelu voi sisältää mm. valmennuksia (mieli, liikunta, ravitsemus), omien terveys- ja hyvinvointitietojen hallintaa, kuten paino, liikunta, kotimittaukset, tai päiväkirjatyyppistä seurantaa. Digitaalisella palvelulla autetaan henkilöä vahvistamaan hyviä rutiineja, jotka vaikuttavat omaan hyvinvointiin. 

Omahoitopalvelu on digipalvelu, jonka avulla henkilö voi itsenäisesti osallistua ohjatun omahoidon toteuttamiseen, seurata terveydentilaansa tai hyvinvointiaan koskevia muutoksia ja riskejä, sekä hallinnoida omaa terveyttään ja hyvinvointiaan koskevia tietoja. Palvelu voi sisältää mm. omien terveys- ja hyvinvointitietojen hallintaa, kuten paino, liikunta, kotimittaukset, tai päiväkirjatyyppistä seurantaa.

Digiapuripalvelussa tavoitteena on että, digitaaliset itse- ja omahoidon palvelut integroituvat asiakkaan suostumuksesta saumattomasti yhteen.

Jotta digitaalinen palvelu saadaan käyttöön tulee ensin määritellä tarkemmin tekniset sekä palveluvaatimukset. Tarkempaa vaatimusmäärittelyä varten hyödynnämme palvelumuotoiluprosessia jossa tavoitteena on luoda prototyyppi digiapurista. 

Prototyypin avulla saamme tehtyä tarkemman vaatimusmäärittelyn digiapurihankintaa varten.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Kohderyhmänä on asiakkaat joilla on mielenterveys- ja päihdeongelmia tai niiden riskissä olevat nuoret aikuiset (18–29-vuotiaat).

Asiakkaita on osallistettu mm. digiapuri palvelumuotoiluun. Digiapuri palvelumuotoilun työpajoissa oli mukana kolme kokemusasiantuntijaa. Palvelumuotoilun kohteena oli mielenterveysasiakkaan palvelupolku ja digiapurin omahoitotoiminnallisuuden testaaminen osana asiakkaan palveluprosesseja

  • Ammattilaiset asettavat hoito/asiakassuunnitelmassa olevia tekemisiä asiakkaan digiapurin aikajanalle
  • Asiakkaan tuottamaa tietoa hyödynnetään osana asiakkaan palveluprosessia
  • Palvelu mahdollistaa terveydenhoidon henkilöstölle keinon seurata ja ohjata asiakkaan edistymistä
  • Palvelu mahdollistaa asiakkaan osallistumisen omaan hoitoonsa

Sujuvat palvelut valmennuksessa kokemusasiantuntija on yksi ryhmän jäsen. Kokemusasiantuntija on mukana viikoittaisissa projektipalavereissa, joissa työstetään sujuvat palvelut valmennuksen tehtävää.

Asiakasymmärrystä on saatu kerrytettyä juurikin asiakkaan kokemasta palvelukokemuksesta, yhteydenottokanavien toimivuudesta sekä palvelujen tarpeesta. Tieto on ensiarvioisen tärkeää kehitettäessä palveluprosesseja.

Tavoitteena on myös kerätä digiapuri-pilotin aikana asiakaskokemusta digiapurin toimivuudesta sekä kehittämisideoita.

Ratkaisun perusidea **

Itse- ja omahoidon digiapuri mahdollistaa Keusoten alueen asukkaille hyvinvoinnin ja terveyden omatoimisen edistämisen. 

Digiapurissa itsehoitopalvelu on digitaalinen palvelu, jonka avulla asiakas voi itsenäisesti tehdä itsehoidon menetelmiä/harjoitteita, seurata hyvinvointiaan koskevia muutoksia ja hallinnoida omaa hyvinvointiaan koskevia tietoja. Palvelu sisältää mm. valmennuksia (esim. mielen hyvinvointi, liikunta, ravitsemus), omien terveys- ja hyvinvointitietojen hallintaa, kuten paino, liikunta, kotimittaukset, tai päiväkirjatyyppistä seurantaa. Digitaalisella palvelulla autetaan asiakasta vahvistamaan hyviä rutiineja, jotka vaikuttavat omaan hyvinvointiin. 

Digiapurissa omahoitopalvelu on digipalvelu, jonka avulla asiakas voi ammattilaisen ohjaamana osallistua ohjatun omahoidon toteuttamiseen, seurata terveydentilaansa tai hyvinvointiaan koskevia muutoksia ja riskejä, sekä hallinnoida omaa terveyttään ja hyvinvointiaan koskevia tietoja. Palvelu sisältää mm. valmennuksia (esim. mielen hyvinvointi, liikunta, ravitsemus),omien terveys- ja hyvinvointitietojen hallintaa, kuten paino, liikunta, kotimittaukset, tai päiväkirjatyyppistä seurantaa. Itse- ja omahoidon menetelmät ja sisällöt ovat asiakkaan saatavilla ja saman sisältöisiä.

Digiapuripalvelussa tavoitteena on että, digitaaliset itse- ja omahoidon palvelut integroituvat asiakkaan suostumuksesta saumattomasti yhteen.

Ammattilaiselle ja asiakkaalle digiapuri antaa välineen, jossa ohjatun omahoidon yhteisesti sovitut tehtävät saadaan asiakkaalle digitaaliseen muotoon. Asiakas saa digiapurin kautta helposti tehtävät ja ohjeistuksen esiin. Digiapuri muistuttaa tehtävistä, tallentaa tehdyt tehtävät ja kannustaa asiakasta tehtävien tekemiseen. Ammattilainen saa näkymän asiakkaan omahoidon toteutumiseen ja voi tämän tiedon avulla tukea asiakasta entistä paremmin omahoidon tavoitteiden saavuttamisessa. 

Liitteet
Kuva
Digiapuri toimintamalli
Digiapuri mahdollistajana hyvinvoinnin ja terveyden omatoimiselle edistämiselle.
Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Digiapurin käyttöönottoa tuetaan seuraavilla edeltävillä toimenpiteillä:

Ohje ammattilaiselle asiakkaan mielenterveyden ja päihteiden käytön puheeksi ottamisesta sekä jatkotoimenpiteistä: Tehty yksinkertainen ohje siitä kuinka ammattilainen ohjaa mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakkaan hoidontarpeen arvioon sekä pystyy kertomaan asiakkaalle kuinka yhteydenotto tapahtuu ja miten asiakas itse voi valmistautua hoidontarpeen arvioita varten. - kesken vielä 

Toimintasuunnitelman ammattilaisohjeet sekä käytön varmistaminen: Vakioidun toimintasuunnitelman avulla varmistetaan että asiakkaan kanssa käydään läpi hänen toimiviksi kokemiensa menetelmien käytön jatkaminen palvelun päättymisen jälkeen. Tehty yksinkertainen ohje ammattilaisille siitä mitä tehdään kun mipä asiakkuus päättyy ja on tarve päästä uudelleen palvelun piiriin.

Ohjatun omahoidon käytön laajentaminen valittuun Keusote toimintoon: ohjatun omahoidon laajentamisen suunnitelmat ja toimet ovat toisessa RRP hankekokonaisuudessa. Toinen RRP hanke edistää ohjatun omahoidon laajentamista, huomioiden digiapurin käyttöönoton.

Nuoren aikuisen (18-29v) MIPÄ asiakkaan palvelupolun kuvaus: Mipä asiakkaan palvelupolku on osa isompaa kokonaisuutta RRP hankkeen toisessa projektissa. Toinen RRP hanke jatkaa polun integroimista kokonaisuuteen. Tässä projektissa  kuvattiin mipä asiakkaan palvelupolun alkua koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

 

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Arviointia tehdään vasta loppuvuodesta 2024 kun digiapuri on saatu pilottiin