Ennakoivan hoidon toimintamalli (RRP 4, Digitaaliset ratkaisut hoidon jatkuvuusmallin tukena)
Ennakoivan hoidon toimintamalli on suunniteltu tunnistamaan automaattisesti henkilöt, joiden hoitotasapaino on huono ja jotka saattavat hyötyä terveydenhuollon palveluista.
THL:n arviointiraportin (syksy 2023) mukaan Päijät-Hämeen hyvinvointialueen toiminnan käynnistyessä alueen väestön sairastavuus ja palvelutarve oli keskimääräistä suurempaa.
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän talouden muutos- ja tasapainottamisohjelman 2019–2020, Covid-19-pandemian sekä kasvaneiden henkilöstöhaasteiden vaikutuksesta hoito- ja palveluvelka sekä tekninen korjausvelka olivat lisääntyneet hyvinvointialueella ja useiden palvelujen saatavuudessa on ollut haasteita. Hoidon jatkuvuus on heikentynyt hyvinvointialueella vuodesta 2020 lähtien. Laskun syinä ovat muun muassa Covid-19-pandemian aiheuttama töiden uudelleenorganisointi sekä panostaminen hoidon saatavuuteen. Hoitoon pääsyn parantuminen on tapahtunut osittain hoidon jatkuvuuden kustannuksella.
RRP 4 -hankkeessa otetaan käyttöön hoidon jatkuvuusmalli, jossa jokaiselle asukkaalle nimetään omatiimi ja edelleen omalääkäri-omahoitaja-työpari aloittaen pitkäaikaissairauksia sairastavista asukkaista. Perusterveydenhuollon toimintaa vahvistetaan myös työnkuvia päivittämällä mahdollistaen sekä lääkärin ja potilaan että potilaan ja hoitajan välisten hoitosuhteiden jatkuvuus. hankkeessa kehitettävät tietotekniset ja käytännön ratkaisut tukevat hoidon tarpeen arviota ja hoidon jatkuvuutta.
Kanallisesti on tunnistettu kansanterveyden näkökulmasta perussairaudet, jotka aiheuttavat hoitamattomana merkittäiviä lisäsairauksia ja korkeita hoitokustannuksia. Tällaisia perussairauksia ovat esimerkiksi diabetes, verenpainetauti ja sepelvaltimotauti.