Kanta-Hämeen hyvinvointialueella tunnistetaan tärkeissä kohtaamispisteissä ikääntyneet, joiden toimintakyky on alkanut laskea ja kaatumisriski on kasvanut. Heidät ohjataan sovitusti ennakoivan kuntoutuksen ja liikunnan palveluiden piiriin.

Toimintaympäristö **

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella uudistamme palvelurakennetta ja panostamme ennaltaehkäisyyn. Kotona asumisen tukeminen on keskeinen teema. Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirryttyä hyvinvointialueiden vastuulle, kuntien tehtäväksi on edelleen jäänyt asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, mm. liikuntapalvelut. Tämä toteutetaan yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa.

Ikäihmisten alkavan toimintakyvyn laskun tunnistamiseen ja palveluihin ohjautumiseen ei ole aiemmin sovittu yhtenäisiä käytänteitä Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Henkilöstön on nopeissa asiakaskontakteissa haastavaa tunnistaa toimintakyvyn lasku ja järjestää asiakkaalle sopivaa palvelua. Asiakkaat ohjatuvat liikunnan tai kuntoutuksen palveluihin hieman sattumanvaraisesti. Osa asiakkaista saattaa käyttää palveluja päällekkäin ja henkilöstöresurssi kaikissa palveluissa on kuitenkin niukka.

Toteutussuunnitelma

Johdon sitoutuminen malliin, yhteiset neuvottelut. Yhteiset kuntoutuksen työpajat: Liikuntapalvelut, Palveluohjaus, Apuvälinepalvelut, Ennakoiva kuntoutus

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Väestön ikääntyessä entistä suurempi joukko ikäihmisiä tarvitsee palveluja toimintakyvyn heikentymisen myötä.

Suurin osa ikäihmisistä pärjää itsenäisesti, mutta heidän toimintakykyään uhkaavat muun muassa hauraus-raihnausoireyhtymä eli gerastenia, kaatumiset, osteoporoottiset murtumat. Toimintakyvyn heikkeneminen ja toiminnan rajoitteet alkavat haitata tavallisimmin 75 ikävuoden jälkeen.

Liikuntaraportin 2018-2022 mukaan 26 prosenttia kyselyyn vastanneista ikäihmisistä liikkui ikäihmisten liikkumisen suosituksen mukaisesti sekä kestävyysliikunnan että lihaskunto- ja liikehallintaliikunnan osalta. 

 

Ratkaisun perusidea **

Hyvinvointialueen sotepalveluissa; Ikäihmisten asiakasohjauksessa ja apuvälinepalveluissa, tunnistetaan ikääntyneen alkava toimintakyvyn lasku ja kaatumisriski. Alueen liikuntapalveluissa tunnistetaan ne ikääntyneet, jotka hyötyisivät ennakoivan kuntoutuksen palveluista tai Ikäihmisten asiakasohjauksesta.

Tunnistamisessa apuna käytetään esimerkkiasiakkaita, Elli ja Erkki, jotka pohjautuvat frailty luokitukseen sekä UKK instituutin sähköistä kaatumisvaaran itsearviointikyselyä.

Ikäihmisten asiakasohjauksen ja apuvälinepalvelun ammattilaisille on laadittu toimintaohjeet ennakoiviin kuntoutuspalveluihin, liikuntapalveluihin tai Ikäihmisten asiakasohjaukseen ohjaamisesta.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Ikäihmisten kuntoutusta toteutetaan sekä ikäihmisten palveluissa että kuntoutuksessa. Kotihoidon ja palveluasumisen asiakkaiden kuntoutus toteutuu ikäihmisten toimialan palveluissa ja muiden asiakkaiden kuntoutus terveydenhuollon toimialan palveluissa. Jotta myös ne ikääntyneet asiakkaat, jotka eivät ole ikäihmisten toimialan palveluiden piirissä, saavat tarvitsemansa kuntoutuksen, on ollut tärkeä sopia asiakkaiden ohjauksesta palveluissa.

Suuri osa ikääntyneistä asiakkaista hyötyy myös liikuntapalveluista ja näiden asiakkaiden ohjaus palveluihin on tärkeää.  Resurssien ollessa kaikissa palveluissa rajalliset vältetään päällekkäisyydet työnjaosta sopimalla. Kuntoutustarpeen oikea-aikainen havaitseminen edellyttää ammattilaisilta toimintakykyosaamista, kaikissa asiakastilanteissa vahvaa ammattitaitoa ja asiakkaan kuulemista sekä reagoimista. 

Ennakoivien palveluiden tarpeessa olevia asiakkaita, kuten esimerkiksi kohonneen kaatumisriskin asiakkaita, kohdataan useissa erilaisissa sotepalveluissa ja liikuntapalveluissa ajoittain erittäin nopeissa kontakteissa. Tämän vuoksi on ollut tärkeää rakentaa ammattilaisille nopea ja helppo malli tunnistaa sekä ohjata asiakkaita ennakoivan kuntoutuksen ja liikunnan palveluihin. Liikuntapalveluiden erinomainen osaaminen ennaltaehkäisyssä saadaan näin asiakasryhmän tehokkaaseen käyttöön. Raskaammista palveluista hyötyvät asiakkaat tunnistetaan ja ohjataan kuntoutuksen ammattilaisen tarkempaan arvioon ja tarvittaessa tehokkaaseen kuntoutukseen.