Eteisvärinä voi aiheuttaa aivoinfarktin. Kotihoito seuloo eteisvärinää asiakaskäynnin yhteydessä mittalaitteen ja sovelluksen avulla. Jos seulonnassa löytyy eteisvärinä, hoitaja konsultoi lääkäriä jatkohoidosta.

Toimintaympäristö **

Eteisvärinä eli flimmeri on sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy iän myötä. Sydämen rytmi muuttuu nopeaksi ja epäsäännölliseksi. Hoitamaton eteisvärinä altistaa aivoinfarktille ja voi aiheuttaa sydämen vajaatoiminnan. Eteisvärinä aiheuttaa vuosittain tuhansia aivoinfarkteja. Eteisvärinä aiheuttaa 25-30% kaikista aivoinfarkteista. Tutkimusten mukaan jopa kaksi kolmasosaa eteisvärinän aiheuttamista aivoinfarkteista voitaisiin estää verenohennuslääkityksellä. Yhden aivoinfarktin suorat kustannukset Suomessa ovat 21 000 € ja epäsuorat kustannukset noin 81 000 €. 

Kotihoidon asiakkaina on paljon yli 65-vuotiaita ikäihmisiä. Asiakkaiden hoitoisuus on kasvanut vuosi vuodelta ja yhtenä asiakasryhmänä ovat aivoinfarktiin saaneet kotihoidon asiakkaat. Piilevä eteisvärinä voi olla huomaamaton, hetkittäinen, eikä aiheuta välttämättä asiakkaalle oireita. Ensimmäiset oireet voivat liittyä aivoinfarktin oireistoon, jolloin riski vammautumiselle ja kuolemalle on jo suuri, mikäli asiakas ei pääse nopeasti hoitoon.

Arviolta kotihoidon yli 65-vuotiaista asiakkaista 1-3 % ilmenee piilevää eteisvärinää. Systemaattisella eteisvärinän seulonnalla voidaan löytää tehokkaasti kotihoidon käynnin yhteydessä piileviä eteisvärinätapauksia. Löydöksen jälkeen lääkäri ja hoitaja pystyvät nopeasti aloittamaan asiakkaalle antikoagulaatiohoidon (verenohennuslääkitys), jolloin voidaan ehkäistä tehokkaasti aivoinfarktin syntymistä.

Tutustu täältä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kehittämään AVH-potilaan hoitoketjuun: Lääkärin tietokannat - Duodecim (terveysportti.fi)

Kotihoidon toteuttamiseen liittyy seuraava lainsäädäntö:

  • Sosiaalihuoltolaki (1301/2014, 4, 8, 11–12, 14, 19 - 20, 30–31, 38, 45 §)
  • Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (810/2000)
  • Terveydenhuoltolaki (1326/2010 25 §)
  • Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012 7, 13–14, 18 §)
Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Tampereen kotihoidon neljällä lähipalvelualueella toteutettiin 6/2022–12/2022 välisenä aikana eteisvärinän seulonnan pilotti osana Pirkanmaan KATI-hanketta (Kotona Asumisen Teknologiat Ikäihmisille). Kalevan, Tammelan, Tammerkosken ja Tesoman alueilla seulontaa toteutettiin yli 65-vuotiaille kotihoidon asiakkaille kotikäynnin yhteydessä, joilla ei ollut sydämen tahdistinta tai verenohennuslääkitystä. Tavoitteena oli tunnistaa sydämen eteisvärinä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ohjata asiakas oikeanlaisen hoidon piiriin.  Sydämen rytmin tehokas seulonta on keino vähentää ikäihmisen riskiä sairastua aivoinfarktiin, joka aiheutuu eteisvärinästä. 

Asiakaskokemus tulokset (N=44)

Eteisvärinän seulonnan osalta toteutettiin kotihoidon asiakkaille asiakaspalautekysely. Tulokset osoittivat, että eteisvärinän seulonta lisäsi asiakkaiden turvallisuuden tunnetta. Mittaus oli mieluisaa ja sujuvaa kotihoidon käynnin yhteydessä. Asiakkaat saivat mittauksesta selkeän palautteen ja tiedon tuloksesta. Lisäksi asiakkaat sekä asiakkaiden läheiset kokivat eteisvärinän seulonnan tärkeäksi ja aiheelliseksi palveluksi. Suurin osa asiakkaista suosittelisi eteisvärinän seulontaa kotihoidon käynnin yhteydessä, NPS tulos 63 eli erinomainen.

 

Ratkaisun perusidea **

Eteisvärinan seulonnan tavoitteena on tunnistaa sydämen eteisvärinä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ohjata asiakas oikeanlaisen hoidon piiriin. Sydämen rytmin tehokas seulonta on keino vähentää ikäihmisen riskiä sairastua aivoinfarktiin, joka aiheutuu eteisvärinästä.

Eteisvärinän seulonta osana kotihoitoa toteutetaan yli 65-vuotiaille kotihoidon asiakkaille, joilla ei ole sydämen tahdistinta tai verenohennuslääkitystä. Kotihoidon hoitaja tekee mittauksen asiakkaan rintakehältä tai kainalon alta kyljen puolelta Awario teknologian avulla, joka sisältää mittalaitteen ja hoitajan puhelimeen asennettavan sovelluksen.  Mikäli sovellukseen tulevan mittausraportin tulokseksi tulee eteisvärinä, kotihoidon hoitaja konsultoi lääkäriä jatkohoidosta. 

Ikäihmisten eteisvärinän seulontakokeilusta hyviä kokemuksia: seulonta toteutui luotettavasti ilman asiakaskäynnin pidentämistä - pirha.fi

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Prosessi

  1. Kotihoito tekee eteisvärinän seulontamittauksen muun kotikäynnin yhteydessä yli 65-vuotiaille asiakkaille.

    1. Mikäli asiakkaalla on sydämen tahdistin tai verenohennuslääkitys, ei seulontamittausta tehdä.
  2. Hoitajalla on mukanaan mittalaite ja työpuhelimeen on asennettuna Awario-sovellus. 
  3. Mittaus tehdään rintakehältä tai kainalon alta kyljen puolelta. Asiakas on paikallaan mittuksen ajan.
  4. Mittaustulos tulee sovellukseen hoitajan työpuhelimeen. 
    1. Mikäli tulos on ei havaittua rytmihäiriötä, kammiolisälyönnit, hidas tai nopea leposyke, jatketaan mittauksia seuraavien kotihoidon käyntien yhteydessä.
    2. Mikäli tulos on eteisvärinä:
      1. Hoitaja tallentaa mittausraportin 
      2. Hoitaja toistaa mittauksen
      3. Tuloksesta riippumatta tallennetaan mittausraportti kahden mittaus kerran jälkeen
      4. Hoitaja ottaa yhteyttä kotihoidon sairaanhoitajaan, joka konsultoi lääkäriä jatkohoidosta.
      5. Lääkärin ohjeen mukaan asiakkaalle aloitetaan verenohennuslääkitys tai hänet ohjataan tarkempiin jatkotutkimuksiin.

Resurssit

Eteisvärinän seulonnan onnistumiseksi tarvitaan kotihoidon lähipalvelualuiden sitoutuminen, niin hoitohenkilöstön kuin esihenkilön osalta. Lisäksi tarvitaan kotihoidon johdon sitoutuminen toimintaan.

Kotihoidon sairaan-ja lähihoitajan osaaminen

  • Kotihoidon hoitajan tulee perehtyä ja opetella Awario mittalaitteen + sovelluksen käyttö. Lisäksi tulee opetella ja osata eteisvärinän seulonnan ed.mainittu toimintamalli. Teknologian käyttö on helppoa, digitaitojen osalta riittää perustaidot.  Hoitajalta edellytetään myös tiivistä yhteistyötä kotihoidon lääkärin kanssa, jos asiakkaalla löytyy seulonnassa eteisvärinä.

Koulutukset

  • Hoitohenkilökunnalle järjestetään koulutus Awario teknologian ja eteisvärinän seulonnan toimintamallin osalta. Toteutus lähi tai etäkoulutuksena. Lähikoulutusta suositellaan uuden teknologian jalkauttamisessa kotihoidon arkeen. 

Käyttötuki

  • Käyttötuki järjestetään yrityksen Heart2Save Oy:n kautta. Lisäksi kotihoidon alueilla on seulontoihin liittyen hoitohenkilökunnasta vastuuhenkilö (esim. vastaava sairaanhoitaja), joka on tukena käyttöön liittyvissä asioissa. 
Vinkit toimintamallin soveltajille **

Toimintamallia käyttöönotettaessa tulee järjestää lähikoulutusta kotihoidon lähipalvelualueilla. Koulutuksen kohderyhmänä ovat lähipalvelualuiden hoitajat, lääkärit sekä esihenkilöt. Kotihoidon lähipalvelualuielle tulee nimetä vastuuhenkilöt (vastaava sairaanhoitaja, sairaanhoitaja ja lähihoitaja), jotka ovat tarvittaessa yhteydessä muihin toimijoihin ja tukevat uusia hoitajia teknologian sekä toimintamallin käyttöön otossa. Säännölliset palaverit kotihoidon edustajan ja teknologiayrityksen kanssa ovat tarpeen toiminnan ajankohtaisten asioiden esimerkiksi hyötyjen ja haasteiden läpikäymiseksi sekä toiminnan kehittämiseksi. 

Toimintamallin toteutukseen tarvitaan niin kotihoidon johdon, lähipalvelualuiden hoitohenkilöstön sekä esihenkilön sitoutuminen. Lisäksi tärkeää on olla mukana asiantuntijoita, jotka voivat tehdä toiminnasta arviointia eri näkökulmista ja mahdollistaa toiminnasta tiedonkeruun. Toimintaa suosittelemme arvioimaan esimerkiksi käytettävyyden, asiakaskokemuksen, henkilöstökokemuksen sekä kustannusvaikuttavuuden näkökulmista. 

Suosittelemme panostamaan viestintään kotihoidon hoitajien ja lääkärien välillä.

Lisätietoja toimintamallista saku.suominen@pirha.fi

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Eteisvärinän seulonnan pilotissa Tampereen kaupungin kotihoidossa löydettiin 3% asiakkaista (7 asiakasta) piilevä eteisvärinä, ja näistä asiakkaista 1% (3 asiakasta) aloitettiin verenohennuslääkitys. Systemaattinen seulonta osoittautui vaikuttavaksi.

Kotihoidon henkilöstö koki eteisvärinän seulonnan potentiaalisena tapana ehkäistä aivoinfarkteja. Teknologia toimi hyvin ja mittaaminen oli pääosin sujuvaa.  Pieni mittalaite soveltui hyvin hoitajan työlaukkuun. Yhteistyö kotihoidon ja teknologian ja sovelluspalveluntuottajan välillä koettiin toimivaksi. Jonkin verran teknisiä haasteita ilmeni johtuen muun muassa tietoliikenneyhteyksistä. Tästä syystä mittauksia jouduttiin osalla asiakkaista toistamaan mittaustuloksen saamiseksi. Teknisiin haasteisiin reagoitiin nopeasti Heart2save Oy:n taholta. 

Kotihoito toteutti 223 asiakkaalle eteisvärinän seulontoja vuonna 2022 kesäkuusta marraskuun loppuun yhteensä 1215 kappaletta. Rintakehältä tai kainalon alta kyljen puolelta tehtävä mittaus Awario teknologian avulla (mittalaite + sovellus) kesti keskimäärin 5 minuuttia. Lääkärin diagnoosi ja asiakkaan lääkehoitoon reagoiminen oli nopeaa sovelluksen tuottaman EKG-raportin myötä. 

Kokeilussa kotihoidon asiakkailta löydettiin 7 piilevää eteisvärinätapausta.  Kolmelle asiakkaalle löydetyistä eteisvärinätapauksista aloitettiin veren hyytymistä hidastava lääkitys. Kahdelle asiakkaalle lääkitystä ei voitu aloittaa, johtuen terveydentilan haasteista. Kaksi tapausta jäi varmistamattomiksi. Heidät lääkäri ohjasi lisätutkimuksiin 12-kanavaiseen EKG-mittaukseen, mutta eteisvärinää ei tutkimuksessa todettu. 

Tampereen kotihoidossa toteutettu eteisvärinän seulonnan kokeilu toi kustannussäästöjä. Arvioidut kustannukset yhdelle löydetylle eteisvärinälle koskien sataa mitattua kotihoidon asiakasta kohden ovat 563 €. Kustannukseen on laskettu mittaukseen tarvittava laitekustannus, lääkärikustannus ja hoitajakustannus. Yhden aivoinfarktin suorat kustannukset Suomessa ovat 21 000 € ja epäsuorat kustannukset noin 81 000 €. 

Toimintamalli osoittautui toimivaksi kotihoidossa.  Kotihoito ehdotti, että jatkossa seulontaa tehtäisiin kotikäyntien yhteydessä kahdesti viikossa päivittäisen seulonnan sijaan.  Kotihoidon alueiden henkilöstöpula ja ruuhkapiikit haastavat kotihoidon arkea.  Hoitohenkilökunnan mielestä eteisvärinän seulonnalla on potentiaalia jatkokäyttöön ja sitä tulisi laajentaa Pirkanmaan hyvinvointialueella. Laajentamisen kohteina koettaisiin olevan kotihoidon palvelut, terveyskeskuspalvelut sekä tulevaisuuden sote-keskuksen palvelut, huomioiden erityisesti asiakasryhmä yli 65-vuotiaat ikäihmiset.