HAKE- Hyvinvointialan yrittäjyyden aktivointi ja kehittäminen Etelä-Karjalassa 2009 - 2011

Tilanne edellyttää toimivaa hyvinvointialan yksityistä sektoria. Etelä-Karjalassa yksityiset toimijat ovat pääosin pieniä, niillä on merkittäviä puutteita liiketoimintaosaamisessa sekä tarvetta uudistaa toimintatapojaan, tuotteitaan ja palveluitaan.

Ratkaisun perusidea **

Rahoittajat:  Euroopan unionin Euroopan aluekehitysrahasto ja Etelä-Karjalan kunnat

Lyhyt kuvaus hankkeesta:  Projektin tarve on todettu Etelä-Karjalan maakuntaohjelmassa ja toteuttamissuunnitelmassa, hyvinvointistrategiassa, elinkeinostrategiassa sekä työllisyysstrategioissa. Taustalla ovat myös alueen väestön ikääntyminen ja palvelujen tarve tulevaisuudessa. Tilanne edellyttää toimivaa hyvinvointialan yksityistä sektoria. Etelä-Karjalassa yksityiset toimijat ovat pääosin pieniä, niillä on merkittäviä puutteita liiketoimintaosaamisessa sekä tarvetta uudistaa toimintatapojaan, tuotteitaan ja palveluitaan.

Päätavoite: 

  • -tukea uusien alan elinkelpoisten yritysten syntymistä ja yritysten kilpailukykyä siten, että ne voivat entistä paremmin vastata asiakkaiden (yksityiset sekä kunta-asiakkaat) muuttuviin tarpeisiin ja kovenevaan kilpailuun hyvinvointipalveluiden tuotannossa,
  • -parantaa Etelä-Karjalan hyvinvointialan yritysten toimintakykyä yritysverkostoja tiivistämällä ja yritysten näkyvyyttä lisäämällä
  • -vahvistaa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä
  • -kehittää hyvinvointialan yritysten yrityspalveluita ja liiketoimintaosaamista
Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Hankkeen tuottamat tuotokset ja uudet asiat: 

Hyvinvointialan yrittäjyyshanke on tuottanut aloittelevan yrittäjän sähköisen käsikirjan, jonka löydät tältä sivulta vierittämällä näkymää hieman alaspäin. Käsikirja on tiivis tietopaketti kymmenine hyödyllisine sähköisine linkkeineen yrittäjyyttä koskevan ajankohtaisen tiedon lähteille.

HAKE-hankkeen alaisuudessa on tuotettu myös sähköinen yrityshakemisto, jossa on jo yli 200 eteläkarjalaista hyvinvointialan yritystä. Tämän hakemisto, joka on tarkoitettu avuksi palveluja etsiville kuntalaisille ja heidän omaisilleen, löydät osoitteesta: www.isoapukartta.fi. Hakemisto toimii samalla palveluohjauskeskusten sähköisenä työkaluna ja alan yritysten palvelu- ja markkinointikanavana.

HAKE-hanke on julkaissut lisäksi vuonna 2011 neljä alueellista, yksityisistä hyvinvointipalveluista kertovaa palveluesitettä ikääntyneille. Alla olevista linkeistä voit tutustua oppaiden internet-versioihin tai tulostaa oman alueesi oppaan. Internet-pohjaista versiota pyritään pitämään jatkuvasti ajan tasalla. Painettuja oppaita on saatavilla Lappeenrannan IsoAvussa (puh. 040 765 7240) ja Imatran IsoAvussa (020 617 3226).