Kun julkiset toimijat, kunnat ja kaupungit, hankkivat tavaroita ja palveluja, ne voivat edellyttää kumppaniyrityksiltään vaikeasti työllistyvien palkkaamista. Sosiaalisesti kestävissä hankinnoissa työtön saa työtä, yritys työntekijän ja kunta on toiminut vastuullisesti. 

Toimintaympäristö **

Julkiset hankinnat voivat toimia työkaluna niin työllisyysasteen nostamisessa kuin heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisessä ja sitä kautta yksilöiden hyvinvoinnin sekä osallisuuden edistämisessä.

Suomen kunnat käyttävät vuosittain yli 20 miljardia euroa hankintoihin. Strategisesti ja suunnitelmallisesti hoidetulla hankintatoiminnalla voidaan saavuttaa paitsi taloudellista, myös sosiaalista ja yhteiskunnallista hyötyä. 

Liitteet
Ratkaisun perusidea **

Kun julkiset toimijat, kunnat tai kaupungit, hankkivat palveluita ja tavaroita kumppaniyrityksiltään, ne voivat edellyttää kilpailutuksen voittaneilta toimijoilta vaikeasti työllistyvien palkkaamista. Yritykset voivat julkisten hankintojen myötä tarjota työtä niille, joiden on hankala löytää paikkaansa avoimilta työmarkkinoilta. Samalla yritys saa itselleen uutta työvoimaa.

Hankinnoilla työllistäminen on keino luoda työtilaisuuksia pitkäaikaistyöttömille, osatyökykyisille, maahanmuuttajille tai nuorille ja ikääntyneemmille työikäisille. Työllistyvän toimeentulo, hyvinvointi ja osallisuus lisääntyvät, ja polku kohti pysyvämpää työelämää on mahdollinen. 

Työllistyminen voi toteutua normaalina palkkatyösuhteena, osa-aikatyönä, työkokeiluna, oppisopimuksena tai työharjoitteluna. 

Hankinnoilla työllistämistä on kehitetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimana Euroopan sosiaalirahaston hankkeissa Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla (SIEPP, Social Innovations and Employment through Public Procurement, kansainvälisen yhteistyön hanke 2017-2020) ja Hankinnoista duunia (HANDU 2014-2017).

Liitteet
Hankinnoilla työllistämisen ABC-webinaari (2019).
Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Hankinnoilla työllistämisen suunnittelun, toteuttamisen ja arvoinnin avuksi on kehitetty toimintamalli, jossa kuvataan prosessin eri vaiheet. Toimintamalli ja siihen liittyvä itseopiskelumateriaali ovat avoimesti hyödynnettävissä.

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Toimintamalli on sovellettavissa minkä hyvänsä julkisen toimijan tai yrityksen käyttöön. Mahdollisia huomioitavia asioita ja hyviä käytäntöjä voi jakaa mm. hankintojen verkostomaisen osaamiskeskus KEINO:n kehittäjäryhmässä.

Liitteet
Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhteishanke päättyi maaliskuussa 2020. Kolmen vuoden aikana (2017-2020) etsittiin hyviä tapoja luoda työmahdollisuuksia hankintojen yhteydessä. Tavoitteet saavutettiin: hankinnoilla työllistämisestä tuli pysyvää toimintaa Helsingissä ja Vantaalla. Yli sata pitkäaikaistyötöntä sai työpaikan yrityksistä, joilta kaupungit tekevät ostoja. Kymmeniä työpaikkoja täyttyy myös hankkeen jälkeen. Toimintaa rahoitti Euroopan sosiaalirahasto.

Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla -hanke oli kansainvälisen yhteistyön ESR-hanke. Kumppanina oli Ruotsin kansallinen hankintaviranomainen Upphandlingsmyndigheten verkostoineen. Yhteistyö toteutettiin vastavuoroisina työpajoina ja seminaareina. Opintomatkoja Eurooppaan tehtiin viisi. Hankekumppanuus tähtäsi yhteiseen oppimiseen ja kokemusten vaihtoon. Opintomatkoilla nähtiin, että monet maat ovat edellä hankintojen sosiaalisessa kestävyydessä. Esimerkit olivat innostavia ja auttoivat jalostustyötä sekä Ruotsissa että Suomessa.

Suomessa viimeistellään syksyllä 2020 kansallista hankintastrategiaa, jonka yksi elementti ovat sosiaalisesti kestävät ja työllistävät hankinnat. Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto puolestaan käynnistävät hankinnoilla työllistämisen vauhditusohjelman, johon valittavat kunnat pääsevät edelleenkehittämään työllistämisehdon käyttöä.

Liitteet