Kirjaamis- ja tilastointiosaamisen kartoittaminen ja kehittäminen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Lähiterveyspalveluiden vastaanottotoiminnassa Hyvaep | RRP, P4, I3

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella toimii Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hanke, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää ja yhtenäistää kirjaamiskäytänteitä. Hankkeessa kartoitetaan ja pyritään edistämään myös kirjaamisen sekä tilastoinnin osaamista.

Toimintaympäristö

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella toimii Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hanke, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää ja yhtenäistää kirjaamiskäytänteitä. Tavoitteenamme on kehittää mm. kirjaamisen ja tilastoinnin osaamisen tukea ja koulutusta aluksi perusterveydenhuollon lähiterveyspalveluiden vastaanottotoiminnassa. Hankkeen tarkoituksena on edistää ja yhtenäistää erityisesti hoitotakuun vaatimaa kirjaamista ja raportointia Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella sekä kansallisesti. Potilastiedon kirjaamisessa hyödynnetään valtakunnallisesti yhtenäisiksi sovittuja tietorakenteita. Potilasasiakirjoihin määritellyt yhtenäiset tietorakenteet ovat edellytyksenä mm. valtakunnallisten sähköisten tietojärjestelmäpalvelujen (Kanta-palvelut) käyttöön ja hyödyntämiseen. Lisäksi hankkeessa kartoitetaan ja pyritään edistämään kirjaamisen sekä tilastoinnin osaamista, sujuvuutta ja yhtenäisyyttä. Kirjaamisen tarkoituksena on myös parantaa hyvinvointialueen henkilöstön työn näkyvyyttä mm. toimenpidekoodien laajamittaisen käyttöönoton yhteydessä. Keskeisessä roolissa ovat kansalliset kirjaamisohjeet, joita tulee soveltaa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa. Kansallisista ohjeista ja kirjaamisen kehittämisen koordinaatiosta vastaa THL.

Liitteet
Kuva
Lähiterveyspalvelut EPHVA
Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Kuvata vastaanottopalveluiden koulutustarpeet ja kartoittaa osaaminen

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

5/2024 Tehty osaamisen kartoituskysely Lähiterveyspalveluiden vastaanottotoimintaan, 24/7-toimintaan ja chat -palveluihin, joissa tehdään mm. hoidontarpeen arviointia. (Kyselypohja ja tulokset liitteenä).

Liitteet
Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Kyselyn perusteella on suunnitteilla koota koulutuskokonaisuus, jota varten on koottu työryhmä. Työryhmässä osallisena on edustus lähiterveyspalvelusta, tietohallinnosta sekä hankkeen puolesta kirjaamiskoordinaattori kokoonkutsujana ja valmistelijana.

Tavoiteltu muutos

Tavoitteena on saada lähiterveyspalveluiden vastaanottotoimintaan hoitohenkilöstölle yhdenmukaiset, selkeät ja kansallisen ohjeistuksen mukaiset kirjaamis- ja tilastointiohjeet sekä käyttökelpoinen materiaali koulutus- ja perehdytyskäyttöön.

Muutoksen mittaaminen

Osaamiskartoitus-kyselyn toistaminen.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

Kohderyhmänä Lähiterveyspalveluiden vastaanottojen hoitohenkilöstö. Kirjaamisen ja tilastointiosaamisen kehittäminen palvelussa.

Muiden kehittämien ratkaisujen hyödyntäminen

Kyselylomakkeen laatimisessa yhteistyö toisten hyvinvointialueiden kirjaamiskoordinaattoreiden kanssa. Muilla alueilla tehtyjen kartoitusten hyödyntäminen.

Ratkaisun perusidea

Alueella kartoitettu vastaanottopalveluiden hoitohenkilökunnan kirjaamisen ja tilastoinnin osaaminen, jota on tarkoitus hyödyntää koulutuskokonaisuuden osa-alueiden suunnittelussa. Muun muassa kansallisten ohjeiden tuominen käytäntöön esim. Moodle-koulutuksella.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot

Kirjaamiskoordinaattori tehnyt Webropol-kyselyn, joka jaettu esimiesten kautta sote-keskusten vastaanottojen hoitotyöntekijöille.  Kirjaamisen koulutuskokonaisuuden suunnittelu ollut kirjaamiskoordinaattorin työpöydällä ja siihen lupautuneet mukaan lähiterveyspalveluiden johto, mutta tämä yhteistyö edelleen toteutumatta.

Vinkit toimintamallin soveltajille

-Johto saatava mukaan kehitystyöhön, muuten se lopahtaa.

-Henkilöstö mukaan suunnitteluun

-Palvelukohtaiset ohjeistukset, ei laajoja työhön kuulumattomia kokonaisuuksia koko henkilöstölle tasapäisesti

Arvioinnin tulokset tiivistettynä

Vastaanottopalveluiden hoitohenkilöstöllä kirjaamiseen liittyvät toiminnot ja ohjeistukset tulleet tietoisuuteen jo pelkän kyselyn kautta mm. suoritekäsikirjasta olivat tietämättömiä yli puolet vastanneista, mutta kyselyn jälkeen se ainakin asiana on tuttu. Toivottavasti  myös kysely innostanut ottamaan asioista enemmän selvää.