KEIJO-kokemusasiantuntijakoulutus
KEIJO - ” Kokemusasiantuntijuus edistämässä itsenäisyyttä ja osallisuutta”
Koulutusmalli on suunnattu rikos- ja päihdetaustaisille, joiden oma toipuminen on edennyt ja joiden tavoitteena on suunnata kohti koulutusta ja avoimia työmarkkinoita.
Keijo-koulutuksen toimintaympäristö on vahvasti kytköksissä työelämän palveluiden sekä sosiaali- ja terveysalan palveluiden kanssa.
KEIJO-hankkeessa kokeiltiin ja kehitettiin uudenlaista kokemusasiantuntijakoulutusta rikos- ja päihdetaustaisille henkilöille. Aiempiin vastaaviin koulutuksiin verrattuna Keijo-koulutus oli ensimmäinen rikos- ja päihdetaustaisille suunnattu ja myös koulutuksen laajuus oli pidempi kuin vastaavissa. Tuloksena syntyi toimintamalli, joka perustuu kokemusasiantuntijuuteen ja sen ammatilliseen hyödyntämiseen laaja-alaisesti. Tavoitteena oli ennen kaikkea edistää mahdollisimman monin tavoin koulutukseen osallistuvien työllisyyttä. Malli kehitettiin toteuttajien, muiden rikosseuraamus- ja päihdekuntoutustoimijoiden sekä hankkeen koulutuksiin osallistuneiden henkilöiden kanssa tiiviissä yhteistyössä. Kehitystyössä keskeisenä tavoitteena oli, että malli asemoituu osaksi virallista koulutusjärjestelmää.
Hankkeen toteuttamassa kokemusasiantuntijakoulutuksessa ja sen mukanaan tuomissa työtehtävissä rikos- ja päihdetaustaiset saivat mahdollisuuden tulla kuulluiksi ja nähdyiksi, kun he kertoivat tarinoitaan. Rikos- ja päihdetaustaisella on kokemustietoa rikoksista, tuomion saamisesta sekä päihderiippuvuudesta. Tämän lisäksi heillä voidaan olettaa olevan tietoa myös rikoksista irrottautumisesta ja päihteistä luopumisesta sekä siitä mikä tässä elämänmuutoksessaan on heitä auttanut. Tarinoitaan jakamalla rikos- ja päihdetaustaiset pääsivät osaksi erilaisia sosiaalisia verkostoja korkeakouluun, järjestöihin sekä eri palveluihin ammattilaisten rinnalle.