Nurmijärven Eskot klubitalo kertoi Propellipäille, miten haastavaa on kerätä  omasta toiminnastaan sellaista arviointitietoa, joka oikeasti kertoo syitä siihen, miksi ihmiset ajattelevat toiminnasta niin kuin ajattelevat. Syntyi kokeilevan arvioinnin Miksi-pakki.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Kuntoutussäätiön ARTSI-projektissa tuotettu opas tiivistää hyvin, mikä on arvioinnin tarkoitus. "Arvioinnin avulla saadaan tietoa siitä, mitä tuloksia toiminnalla on saatu aikaan ja miten toimintaa tulisi kehittää. Järjestön koko toiminta tulisi aina suhteuttaa siihen, mikä on toiminnalle määritelty tavoite. Arvioinnin myötä pyritään tekemään näkyväksi se, onko järjestön toiminta vastannut tavoitteita." Arvioinnin tulee siis olla sisäänrakennettu osa kaikkea järjestötyötä. Toisinaan laadullisen tiedon saaminen voi kuitenkin tuntua hankalalta. Miksi-pakin ajatuksena on tehdä arvioinnista helpompaa arviointitiedon tuottajalle (toiminnan osallistujalle, palvelun käyttäjälle tms) ja sitä kautta tuottaa uudenlaista tietoa järjestöjen kehittämistyön tueksi.

Liitteet
Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Miksi-pakin testaamiseen osallistui Nurmijärven klubitalon kävijöitä ja työntekijöitä.

Liitteet
Kuva
Kuvassa näkyy auki oleva Miksi-pakki.
Miksi-pakki muodostettiin työkalupakkiin, joka jätettiin auki näkyvälle paikalle Klubitalolle. Ohjeet asetettiin helposti nähtäville.
Kuva
Kuvassa näkyvät seinälle asetetut Miksi-pakin ohjeet.
Miksi-pakin ohjeet asetettiin helposti näkyviin pakin yhteyteen.
Kuva
Kuvassa näkyvät Miksi-pakin sisällöt.
Miksi-pakin sisältä löytyy erilaisia askartelutarvikkeita, maalamiseen ja piirtämiseen tarkoitettuja välineitä, sekä kaksi vihkoa, joista toiseen kerätään tietoa siitä, mitä ihmiset toiminnasta saivat ja toiseen, mitä he toivovat sieltä saavansa. Lisäksi Miksi-pakista löytyy mm. kännykkä, jonka avulla voi valokuvata, äänittää tai videoida omia terveisiään toiminnasta.
Ratkaisun perusidea **

Laadullisen tiedon kerääminen osana arviointia tuottaa monille yhdistyksille ja järjestöille paljon pohtimista. Miksi-pakin ajatus on, että se auttaa ihmisiä jäsentämään ja havainnollistamaan ajatuksiaan. Tämä auttaa saamaan toiminnan kävijöistä tai kohderyhmän jäsenistä aivan uudenlaista tietoa. Uudenlainen tieto tuottaa uudenlaisia oivalluksia suhteessa siihen, mitä omassa toiminnassa pitäisi pitää sellaisenaan, muuttaa tai poistaa kokonaan.

Liitteet
Vinkit toimintamallin soveltajille **

Voit luoda oman Miksi-pakkisi juuri teidän kävijöille tai palvelun asiakkaille sopivaksi. Mitkä välineet auttavat heitä ilmaisemaan omat ajatuksensa? Muotoile pakki heidän kanssaan, jotta se tulee varmasti käyttöön.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Miksi-pakin käyttö toi ilmi, että tämän kaltaisen arviointivälineen avulla ihmiset tuovat esiin tarinoita, joiden ilmaiseminen ilman asian työstöä ensin jonkin välineen avulla, ei ole helppoa.