Minun tiimini -toimintamalli Lempäälässä
Minun tiimini- toimintamalli otettiin käyttöön Lempäälässä elokuussa 2022. Toimintamalli on kehitelty asiakastyötä tekevien verkostotyön tueksi ja sen tavoitteena on mahdollistaa yhdenvertainen moniammatillinen verkosto läheiset huomioiden.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa on tunnistettu tarve integroituneemmalle työskentelylle, erityisesti monipalveluasiakkaiden suhteen: asiakkaiden ongelmien tunnistaminen ja hoitaminen edellyttävät jo lähtökohtaisesti monialaista työskentelyä.
Työskentely työpareina, tiimeinä tai verkostoissa ei ole sosiaali- ja terveyspalveluissa uutta. Minun tiimini -toimintamallin kehittämisessä keskiössä on ollut yhtenäisemmän monialaisen työskentelytavan ja työkäytänteiden luominen.
Kohderyhmänä on asiakkaat, jotka hyötyvät monialaisesta tiimityöstä. Myös alle kouluikäisten kanssa toimivat lapsiperhetiimit toimivat myös samassa roolissa.
Asiakas on tiimityössä keskiössä. Asiakas osallistuu yhteisen suunnitelman laatimiseen.