Omia polkuja
Toiminnan tavoitteena on lisätä Porvoon ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen haavoittuvimmassa asemassa olevien asukkaiden osallisuutta ja toimintakykyä matalan kynnyksen olohuonetoiminnan avulla ja luoda polkuja kohti koulutusta ja työllistymistä.
Toimintamallin avulla voidaan vastata yhteiskunnassa haavoittuvassa asemassa olevien työikäisten syrjäytymiseen liittyviin haasteisiin. Toimintamallin työpaketti kaksi, matalan kynnyksen olohuonetoimina, tarjoaa paikan, johon voi kokoontua aamiaiselle, osallistua luonto- ja eläinavusteiseen toimintaan, saada tukea ja neuvontaa muun muassa sosiaaliasioissa, terveysneuvonnassa sekä muutokseen tähtäävää valmennusta. Alueella ei ole ollut päihde- ja mielenterveystaustaisille työikäisille suunnattua paikkaa, jossa on mahdollista asioida myös päihtyneenä, tähän ongelmaan toimintamalli vastaa.
Toimintamalli koostuu neljästä paketista;
-
Jalkautuva lähityö
-Toteutetaan yhteistyössä hyvinvointialueen etsivän sosiaaliohjaajan kanssa. Etsivän lähityön kautta on mahdollista tavata ihmisiä, joita toimintamallin palvelut voisivat hyödyttää. Kynnys toimintaan osallistumiseen madaltuu, kun mahdollinen palveluiden käyttäjä saa toiminalle kasvot ja jo valmiiksi yhden tutun henkilön, joka on olohuoneessa ohjaajana.
2. Matalan kynnyksen avoin olohuonetoiminta
- Avoin kohtaamispaikka, jossa saa asioida päihtyneenä, mutta vaaditaan asiointikuntoa.
-Avoinna hankkeen ajan ti, to ja pe 8.30-12.30. Hankkeen aikana selvästi huomattu tarvetta pidemmille ja useammille aukioloajoille.
-Tarjolla ilmaista aamupuuroa, paahtoleipää ja kahvia. Satokauden mukaan myös oman viljelypalstan antimia. Teemojen mukaiset ruokailut ja juhlapäivät vietetään myös olohuonetoiminnan yhteydessä.
-Olohuoneen yhteydessä mahdollisuus Vinkki-sairaanhoitajan terveysneuvontaan ja neulanvaihtopisteen käyttöön. Sosiaaliohjaaja tavattavissa ilman ajanvarausta.
Muutosta ja tavoitteita mitataan kvantitatiivisesti raportoimalla päivittäinen kävijämäärä, sekä sukupuolijakauma. Kvalitatiivinen mittaus tehdään pienet onnistumistarinat-haastattelumenetelmällä, jonka pohjalta arvioidaan asiakkaan kokemusta osallisuudesta ja osallistumisesta. Yhteistyötahoilta kerätään yhteistyöpalautetta kerran vuodessa ja asiakkailta palautetta kerätään jatkuvasti palautelaatikon ja kyselylomakkeen muodossa.
Toimintamallin ensisijaista kohderyhmää ovat työikäiset, yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevat ihmiset, joilla on haasteita mielenterveyden tai päihteidenkäytön kanssa. Toinen kohderyhmä on hyvinvointialueen ammattilaiset, joiden kanssa toimintamalli pyrkii rakentamaan yhteistyöverkostoa, joka toimii saumattomasti eri ammattilaisten välillä, asiakkaan parhaan palvelun saavuttamiseksi. Toimintamallin tarkoitus on toimia tilassa, jossa on ammattilaisia eri sosiaali- ja terveyshuollon osa-alueilta ja kehittää yhteistyötä hyvinvointialueen eri toimijoiden kanssa esimerkiksi jalkautuvan lähityön ja yksilövalmennuksen saralla.