Päihde- ja mielenterveyshaasteiden ennaltaehkäisy lastensuojelun perhehoidossa (RRP, P4, I1)

Perhehoidossa toimiville perheille, sekä perhehoidon työntekijöille toteutettiin kysely, jonka vastausten perusteella tuotettiin tietopaketti hyvinvointialueella tarjolla olevista nuorten palveluista.

 

 

Toimintaympäristö

Pohjanmaan hyvinvointialueella tuotetaan lastensuojelun sijaishuoltoa perhehoitona omien lastensuojeluyksiköiden rinnalla.

Perhehoito tarkoittaa lapsen tai nuoren hoidon ja huolenpidon järjestämistä kodin ulkopuolella, yksityisessä perheessä perheenjäsenenä. Perhehoitoa antaa perhehoitaja, jota kutsuttiin aiemmin sijaisvanhemmaksi. Omassa kodissaan perhehoitoa tarjoavan yksityisen perheen kotia kutsutaan perhekodiksi.Sijoitetut nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.

Sijoitetut lapset ja nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Nyt ja tulevaisuudessa on huolehdittava siitä, että kaikilla nuorilla on riittävät tukipalvelut saatavilla ja saavutettavissa oikea-aikaisesti. Se, että tukea tai palvelua saa oikea-aikaisesti edellyttää sitä, että ollaan tietoisia saatavilla olevista palveluista. 

Kootun tietopaketin on tarkoitus antaa tietoa perhehoitajille millaisia toiminnan, tuen tai palvelun mahdollisuuksia lähialueella on tarjolla nuorelle. 

Koottua tietopakettia voivat hyödyntää myös muut toimijat kuin perhehoitajat. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Toimenpide pohjautuu TOP-hankkeessa esiin nousseisiin asioihin ja niihin vastaamiseen, pohjautuen nuorten päihde- ja mielenterveyshaasteisiin ennaltaehkäisevästä näkökulmasta. ​Pohjanmaan hyvinvointialueella toteuttiin perhehoidon ohjaajille sekä perhehoitajille kysely jossa kartoitettiin tarpeita nuorten mielenterveys ja päihdehaasteisiin vastaamiselle. 

Vastausten perusteella perhehoito koettiin nykyisellään varsin toimivaksi kokonaisuudeksi.  Vastauksissa nousi esiin kuitenkin se, että perhehoitajat eivät olleet kovin tietoisia lähialueilla tuotetuista nuorille suunnatuista erilaisista nuorten palveluista. Palveluita ei osata hyödyntää nuoren arjessa, koska niistä ei tiedetä. Tämän perusteella sovittiin koottavan tietopaketti tarjolla olevista nuorten palveluista (hyvinvointialueen ja kuntien tuottamat palvelut) Pohjanmaalla. 

Tietopaketin avulla perhehoitajien on mahdollisesti helpompi löytää nuorelle soveltuvat harrastus-/toimintamahdollisuudet, sekä tukevat palvelut. Tavoitteena on, että palveluiden ollessa tiedossa, on  tuen/palvelun oikea-aikaisuus todennäköisempää ja haasteiden eskaloituminen vähäisempää.

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Kehittämisen kohteen määrittelyssä mukana olivat lastensuojelun päällikkö ja perhehoidon johtaja. Projektista toimenpiteen määrittelyssä mukana olivat projektipäällikkö ja projektityöntekijä. 

Toimenpiteen toteuttamisesta vastasi kokonaisuussaan projektityöntekijäja projektipäällikkö ja etenemisestä raportoitiin perhehoidon johtajalle. Lopullinen tuotos käytiin läpi toimenpiteen määrittelyyn osallistuneiden henkilöiden kanssa ja näin varmistettiin, että tuotos vastasi odotuksia. 

Tavoiteltu muutos

Toimenpiteellä tavoitellaan sitä, että tieto palveluista on kootusti ja helposti saatavilla ja palveluihin ohjautuminen tapahtuisi oikea-aikaisesti.

Toteutussuunnitelma

Tietopaketti on koottu ja toimitettu perhehoidon johtajalle. 

Perhehoidon johtaja toimittaa tietopaketin perhehoitajille ja ohjaajille. Perhehoidon johtajalla on myös päivitettävä sähköinen versio.

Ratkaisun testaaminen

Tietopaketti toimitettu perhehoidon johtajalle joulukuussa 2023. Tietopaketin käyttöön ottamisesta on sovittu palvelun tuottajan kanssa siten, että palvelun tuottaja jakaa tietopakettia tarvittaville henkilöille ja vastaa käyttöönotosta.

Kokeilussa opittua

Huomiona toimenpiteen toteutuksessa tuli esiin etenkin se, että palveluita on runsaasti tarjolla, mutta tietoisuus palveluista oli heikkoa. Palvelutarjonta ja palveluiden saatavuus poikkeaa huomattavan paljon kuntien välillä. Tiedot palveluista oli saatavilla hyvin eri tasoisesti. 

Ratkaisun perusidea

Koota nuorille suunnatut palvelut yhteen ja helpottaa palveluiden saatavuutta.