RRP3 Arviointitutkimushanke / Aikuissosiaalityön menetelmien vaikutukset Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella 2024-2025

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue toimii osatoteuttajana Pohjois-Suomen yhteistyöalueen RRP3-arviointitutkimuksessa. Tutkimuksessa arvioidaan voimavaralähtöisen asiakastyön ja taloussosiaalityön menetelmien vaikuttavuutta aikuissosiaalityössä.

Toimintaympäristö

Pohjois-Suomen yhteistyöaluetta yhdistää tarve vahvistaa sosiaalityön tutkimusperustaa ja kehittää vaikuttavia menetelmiä. Sosiaalityöllä ei ole alueilla selkeää tutkimusrakennetta. Kehittämiselle on tarvetta, koska palveluntarve on kasvava, hyvinvointialueet ovat maantieteellisesti laajoja ja etäisyydet palveluihin kasvavatKeski-Pohjanmaalla korostuvat mielenterveys- ja riippuvuusongelmat sekä taloudelliset vaikeudet. 

Hanke on käynnistynyt, koska hyvinvointialueilla tarvitaan lisää tutkittua tietoa palveluiden saavutettavuudesta ja vaikuttavuudesta. Aikuissosiaalityössä on lisääntyvästi asiakkaita, joilla on vaikeuksia saada tarvitsemiaan palveluita, ja jotka ovat erityisen tuen tarpeessa. Jotta heidän tuen tarpeisiinsa voidaan vastata, tarvitaan vaikuttavia, tutkittuun tietoon perustuvia työmenetelmiä. Aikuissosiaalityön ammattilaisilta edellytetään vahvaa asiantuntijaosaamista ja menetelmäosaamista – ja he tarvitsevat tukea näiden taitojen vahvistamiseen.

Muutoksen mittaaminen

Tutkimus selvittää, miten tutkimusperustaiset menetelmät vaikuttavat asiakastyölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Tavoitteena on lisäksi:

  • tukea aikuissosiaalityöhön mallinnettujen menetelmien käyttöönottoa ja vaikutusten seurantaa Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella.
  • Tuottaa tutkimustietoa menetelmien vaikutuksista paljon palveluja ja erityistä tukea tarvitsevien aikuissosiaalityön asiakkaiden hyvinvointiin ja elinoloihin.
  • Vahvistaa sosiaalityön tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja osaamisrakenteita hyvinvointialueella kehittämällä yhdessä yhteistyöalue tason sosiaalityön käytäntötutkimusta.

Tutkimusaineistoa kertyy hankkeen aikana ammattilaisten reflektioryhmien, tutkimusasiakkaiden asiakasasiakirjadokumenttien (mittareina esimerkiksi Aikuisväestön hyvinvointimittari ja AVAIN- mittari) ja rekisteriaineistoin. Tutkimusaineiston keruu on käynnistynyt loppuvuoden 2024 aikana ja jatkuu alkusyksyyn 2025.

Toteutussuunnitelma

Vaikuttavuuden arviointi ja tutkimustulokset valmistuvat hankkeen loppuvaiheessa (syksy 2025). Tähän mennessä tutkimusaineistoa on kerätty ammattilaisten reflektioryhmistä, asiakasasiakirjoista ja rekisteriaineistoista.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

Kohderyhmänä ovat aikuissosiaalityön asiakkaat, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Tutkimus tuo esiin, miten menetelmät tukevat heidän hyvinvointiaan ja elinolojaan.

Ratkaisun perusidea

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aikuissosiaalityö on ollut mukana Tasos (Taloudellinen toimintakyky ja sosiaalinen osallisuus) -tutkimushankkeessa 2019–2023 sekä  AIKUMETOD-hankkeessa 2021–2022. AIKUMETOD-hankkeen aikana mallinnettiin neljä aikuissosiaalityön työmenetelmää: voimavaralähtöinen asiakastyö, yhteisölliset ja luontolähtöiset menetelmät aikuissosiaalityössä, maahanmuuttajapalveluiden verkostotyö ja taloussosiaalityö. Nyt käynnissä oleva arviointitutkimushanke ”Aikuissosiaalityön menetelmien vaikutukset” jatkaa Tasos- ja AIKUMETOD hankkeissa aloitettua työtä. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella menetelmiksi valikoituivat voimavaralähtöinen asiakastyön prosessi ja taloussosiaalityö.

Tutkimuksessa ovat mukana neljä hyvinvointialuetta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, Keski-Pohjanmaa). Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius vastaa hankkeen tieteellisestä ohjauksesta. Jokaisella alueella työskentelee tutkijasosiaalityöntekijä. 

Tutkimus selvittää, miten tutkimusperustaiset menetelmät vaikuttavat asiakastyölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Tavoitteena on lisäksi:

  • tukea aikuissosiaalityöhön mallinnettujen menetelmien käyttöönottoa ja vaikutusten seurantaa Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella.
  • Tuottaa tutkimustietoa menetelmien vaikutuksista paljon palveluja ja erityistä tukea tarvitsevien aikuissosiaalityön asiakkaiden hyvinvointiin ja elinoloihin.
  • Vahvistaa sosiaalityön tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja osaamisrakenteita hyvinvointialueella kehittämällä yhdessä yhteistyöalue tason sosiaalityön käytäntötutkimusta.

Tutkimusaineistoa kertyy hankkeen aikana ammattilaisten reflektioryhmien, tutkimusasiakkaiden asiakasasiakirjadokumenttien (mittareina esimerkiksi Aikuisväestön hyvinvointimittari ja AVAIN- mittari) ja rekisteriaineistoin. Tutkimusaineiston keruu on käynnistynyt loppuvuoden 2024 aikana ja jatkuu alkusyksyyn 2025

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella tutkimusaineistoa on kerätty hankkeen aikana kolmella tavalla: sosiaalialan ammattilaisten reflektioryhmien tapaamisten, tutkimusasiakkaiden ja rekisteriaineistojen avulla. 

Vinkit toimintamallin soveltajille
  • Varmista menetelmien käyttöönoton tuki
  • Hyödynnä rekisteriaineistoja vaikuttavuuden arvioinnissa
  • Panosta ammattilaisten koulutukseen ja vahvan ammatti-identiteetin tukemiseen
  • Ota huomioon alueelliset erityispiirteet ja palvelujen saavutettavuus
Arvioinnin tulokset tiivistettynä