Tukea erityistä vauvaa odottaville jo raskausaikana

Propellipäät avasivat vuoden 2020 keväällä kokeiluhaun kokemusasiantuntijoille tuottaakseen heille mahdollisuuksia edistää ihmisten hyvinvointia poikkeusajassa ja saada samalla ansiotuloja niiden yhtäkkiä vähennyttyä. Yksi kokeiluista toi tukea erityistä vauvaa odottaville.

 

Toimintaympäristö **

Koronavirus heitti Suomen ja suomalaiset järjestöt uuteen tilanteeseen keväällä 2020. Moni asia peruuntui, siirtyi tai muuttui.  Koronatilanteesta johtuen myös monen kokemusasiantuntijan työt loppuivat äkillisesti. Suuri määrä kapasiteettia ja kyvykkyyttä oli yhtäkkiä vailla käyttöä, odottamassa tehtävää.

Kokemusasiantuntijat ovat oleellisessa osassa suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä. Propellipäät ovat yhteistyössä laajan verkostonsa kanssa kehittäneet kokemusasiantuntijoina ja heidän kanssaan uusia rooleja ja uutta työtehtäviä, jotka palvelevat Suomea paremmin. Kokemusasiantuntijat toimivat muutoksen muotoilijoina, digitaalisina fasilitaattoreina, taiteen matkaoppaina ja monessa muussa uudessa roolissa, uudenlaisissa työtehtävissä, jotka on kehitetty kokeilemalla.

Samalla kun kokemusasiantuntijoiden tehtävät olivat jääneet jäähylle, järjestöt miettivät mitä voisivat tehdä suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi poikkeuksellisena aikana. Toiminnan peruuntuminen ja siirtyminen nettiin vapautti toistaalta myös resursseja. Propellipäissä pohdittiin, mitä mahdollisuuksia avautuisikaan, kun pohtisimme näitä uudelleen?

Propellipäät haastoivat näin suomalaiset järjestöt ja hankkeet mukaan tarjoamaan työtehtäviä kokemusasiantuntijoille ja kantamaan järjestöjen osalta yhteiskuntavastuuta vaikeassa tilanteessa, jossa moni kokemusasiantuntija on jäänyt vaille toimeentuloa. Samanaikaisesti Propellipäät itse tarjosivat töitä viidelle kokemusasiantuntijalle kampanjan kautta.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Facebookiin Erityisen vauvan odotus -ryhmä on perustettu muutamia vuosia sitten. Ryhmä on tarkoitettu vanhemmille, jotka raskauden aikana saavat tietää, ettei vauvalla ole kaikki hyvin. Kokeilussa ryhmän perustaja ja kokemusasiantuntija järjesti ryhmässä kerran viikossa facebook-liven aiheen teemoista kolmasti viikon välein. Kokeiluun kuului myös yksi vertaistuellinen etätapaminen Zoomin kautta. Tavoitteena kokeilussa oli mahdollistaa vertaistuki erityistä vauvaa odottaville jo raskausaikana. 

Koronakriisi leikkasi kokemusasiantuntijoiden töistä ison osan, joten digitaalisten työmahdollisuuksien edistäminen tuntui ajankohtaiselta ja tärkeältä. 

Toisaalta verkossa toimii tämänkaltaisia itseohjautuvia vertaistukiryhmiä jo nyt, joten olisi hyvä saada näille toimijoille lisäresursseja ja auttaa kehittämään toimintaa. Toiminnalle, jolle on olemassa jo selkeä asiakaskunta ja yleisö.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Ilman koronaakin olisi tärkeä monipuolistaa järjestöjen tarjontaa niin, että toimintaan voisi osallistua, vaikka ei esimerkiksi ahdistuksen tai masennuksen takia saisi lähdettyä paikan päälle. Digitaalinen osallistuminen ei ehkä ole kaikille, mutta se on oiva lisä niille, joille se sopii. Olisi upeaa, jos jatkossa palveluita pystyttäisiin tarjoamaan rinnakkain, jolloin jokainen voi osallistua itselle sillä hetkellä luontevimmalla tavalla.
Järjestöjen olisi hyvä ottaa kokeiluun niin kampanjan yhteydessä testattuja ja mallinnettuja kokeiluita kuin rohkeasti muitakin ideoita. Tämäkin kokeilu on osoittanut, että kokeilemalla oppii paljon, ja kokemusasiantuntijoiden käyttö palveluiden kehittämisessä on tärkeää ja lisää käyttäjälähtöisyyttä. Kokeiluihin tottunut järjestökulttuuri sopeutuu paremmin yllättäviin muutoksiin, joita tulevaisuudessa on tarjolla kiihtyvällä nopeudella. 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Tässä toteutetussa kokeilussa Propellipäät kokosi ideoita laajalta kokemusasiantuntijaverkostoltaan. Kaksi kokemusasiantuntijaa toimi fasilitaattoreina sekä ideoiden keruussa, että toteutuksen koordinoinnissa. Ideakilpailun voittaneet kokemusasiantuntijat fasilitoivat omat ideansa - näitä toteutettuja ideoita oli 3. Yhteensä kokeilu työllisti 5 kokemusasiantuntijaa keväällä 2020. Tukea erityistä vauvaa odottaville oli yksi näistä kolmesta ideakilpailun voittaneesta kokeilusta. 

Tavoiteltu muutos

Pyritään lisäämään kokemusasiantuntijoiden työllisyyttä, luomaan uusia mahdollisuuksia, toisaalta tehdä näkyväksi arvokasta työtä jota kokemusasiantuntijat Suomalaisen yhteiskunnan ja. järjestökentän eteen jo tekevätkin, ja yhtäältä lisätä valmiuksia digitaaliseen työskentelyyn kokemusasiantuntijoiden töissä. Pyritään saamaan ideoita versomaan myös kokemusasiantuntijoiden parista toteutukseen saakka, ja työllistää ihmisiä heidän omilla ideoillaan! Aktiivinen toimijuus toisaalta lisää kokemusasiantuntijoiden itsensä hyvinvointia, toisaalta kokemusasiantuntijat tietävät monesti nimensä veroisesti, mitä tarvitaan, ja ideoiden toteutuksella voidaan tarjota aivan uudenlaisia palveluita niitä tarvitseville.
Järjestöt tottuvat kokeiluihin ja kokeilukulttuuriin, ja toisaalta väistämättömään digitalisaatioon saadaan ajoissa implementoitua inhimillisiä piirteitä. Rakenteet ovat valmiina seuraavaa etätöihin pakottavaa tilannetta varten. 

Tässä kokeilussa tietysti oli myös ensiarvoisen tärkeää itse toiminnan tarkoitus idean takana - tarjota tukea erityistä vauvaa odottaville! 

Muutoksen mittaaminen

*Kokeilun jälkeen järjestettiin kysely, johon vastasi 35 vastaajaa.*

Muutoksia hyvinvoinnissa tarkasteltiin voimavarojen, osallisuuden, yhteisöllisyyden sekä vaikuttamismahdollisuuksien koettuna lisääntymisenä toimintaan osallistumisen myötä. 76 % kokeiluihin osallistuneista vastaajista koki toiminnan edistäneen heidän hyvinvointiaan sekä vahvistaneen voimavaroja. 
84 % vastaajista koki toiminnan edistäneen yhteisöllisyyttä, kokemusta tärkeään ryhmään tai yhteisöön kuulumisesta sekä erilaisten ihmisten kohtaamista. 
94 % vastaajista koki tulleensa kuulluksi ja nähdyksi. Vastaajat myös kokivat tärkeäksi, että saavat jakaa omia kokemuksiaan sekä ilmaista itseään. Nämä lisäävät osallistujien kokemusta siitä, että voivat vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin. 
85 % vastaajista koki oppineensa uutta ja pystyvänsä hyödyntämään oppimaansa myös tulevaisuudessa. 61 % vastaajista koki osallisuutensa vahvistuneen. 

Kolmea kokonaisuudessa mukana ollutta kokeilua,  “Hyvinvointia luonnosta”, “Tukea erityistä vauvaa odottavalle jo raskausaikana” sekä “Voi Elämän Kevät! -Valokuvaamisesta voimaa arkeen” ei tässä palautekyselyssä eritelty. 

Kokemusasiantuntijat ovat olleet keskeisessä roolissa tässä kokeilussa ja sen sisällä tapahtuneissa kokeiluissa. Sekä ideat että niiden toteutus ovat kokemusasiantuntijoilta itseltään lähtöisin. 
Kattavan kyselyn tuloksista saatiin selkeästi positiivista signaalia kokeilun onnistumisesta ja sen palautteen voinee vetää myös tarkoittamaan tätä osaa kokonaisuudesta, sillä tulokset olivat positiivisia kautta linjan, vaikka toki kehitettävää on aina! 

Järjestöjä haastetaan mukaan tarjoamaan mahdollisuuksia tällaisiin kokeiluihin kokemusasiantuntijoille ja tutkimaan ja kehittämään oman toimintansa etävalmiuksia. Levitetään tietoa tämän kokeilun tuloksista ja kokemuksista, ja rohkaistaan tekemään perässä! 
Järjestetään lisää hankkeita ja kokeiluja, joita kokemusasiantuntijat voivat itse ideoida ja viedä käytäntöön.