Tuutorin tuella - tuetun vapaaehtoistoiminnan organisoiminen senioritaloissa asukkaiden toimintakyvyn edistämiseksi
Ammattilaiset koordinoivat vapaaehtoisten ohjaamaa ryhmätoimintaa senioritaloissa. Vapaaehtoiset ohjaavat valmiiden materiaalien avulla liikunta-, aivotreeni- ja mielen hyvinvoinnin ryhmiä. Lisäksi ammattilaiset tukevat vapaaehtoisten jaksamista.
Suomen väestön ikärakenne muuttuu. Demografisten väestönennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden osuus tulee kasvamaan 32 %:in vuoteen 2060 mennessä. Samalla yli 90-vuotiaiden osuuden odotetaan yli kolminkertaistuvan vuoteen 2060 mennessä. Väestön ikääntyminen tuo mukanaan kansanterveydellisiä haasteita, joita tulisi ennaltaehkäistä mm. vähäinen liikkuminen, ravitsemusongelmat, päihteiden käyttö, mielenterveyden ongelmat ja yksinäisyys. Yhteiskunnan muuttuessa tarpeellisia toimenpiteitä ovat mm. terveydenlukutaidon tukeminen, aivoterveyden edistäminen mm. FINGER-toimintamallin mukaan, ikääntyneiden mielenterveystaitojen vahvistaminen, liikunnan, fyysisen aktiivisuuden ja istumisen vähentämisen tukeminen sekä vapaaehtoisten roolin vahvistaminen.
Ikääntyneet ovat moninainen ihmisryhmä ja voimavara, joilla on tärkeä merkitys yhteiskunnan resilienssin vahvistamisessa ja aktiivisessa toimijuudessa sekä yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Tuutorin tuella -toiminnassa senioritaloissa asukas voi olla osallistuja ryhmätoiminnassa tai myös vapaaehtoinen, joka ohjaa ryhmätoimintaa omassa asuinympäristössään. Jotta asukkaat saadaan innostettua mukaan toimintakykyä edistävään ryhmätoimintaan, ammattilaisten on tärkeä lisätä heidän terveyden lukutaitoa pitämällä terveellisiin elintapoihin liittyviä tietoiskuja ja kannustamalla heitä mukaan talossa toteutuvan ryhmätoimintaan. Myös yhteisö voi tukea terveyden lukutaitoa. Terveyttä edistävillä ympäristöillä ja palveluilla on suuri vaikutus kansanterveyteen ja terveyden tasa-arvon lisääntymiseen. Terveyttä edistävä toiminta kannattaa kohdentaa riskiryhmiin, ottaa huomioon erilaiset erityisryhmät ja osallistaa käyttäjät toiminnan eri vaiheisiin. Kun toiminta viedään ikääntyneiden ihmisten asuinympäristöön, se tuo lisää osallistumisen mahdollisuuksia senioriasukkaille.