Uusien työntekijöiden viihtyvyys ja pysyvyys, Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskus
Uusien työntekijöiden perehtymiseen kiinnitetty huomiota aiempaan verrattuna tietoisemmin ja pidemmän aikaa. Perehdytysprosessia on vakioitu.
Työyhteisöön tulee säännöllisesti uusia työntekijöitä kun hoitoalalla tietty määrä henkilöstöä on oltava paikalla hoitamassa asiakkaita. Uusien työntekijöiden uuden työn oppiminen on tärkeää, jotta työ sujuu hyvin ja työtehtävät jakautuvat tasapuolisesti, esimerkiksi vastuullisemmat työtehtävät eivät jää pelkästään kokeneemmille työntekijöille pysyvästi.
Työyhteisöön kuuluu mm. sairaanhoitajia, lähihoitajia ja hoiva-avustajia. Kaikilla on erilaiset tehtäväkuvat ja omat vastuut ikääntyneiden ympärivuorokautisessa hoidossa. Jotta asiakkaat saavat tarvitsemansa palvelun, on jokaisen työntekijän osaaminen varmistettava eri osa-alueilta.