Valmenna – perehdytä – opi -valmennuksen tarkoituksena on 

  • tukea organisaatioiden oman perehdytysprosessin kehittämistä
  • tunnistaa ja vahvistaa jo olemassa olevia toimivia oppimisen käytänteitä
  • laajentaa työn kulussa tapahtuvan oppimisen hyödyntämistä. 
Toimintaympäristö **

Työelämässä tapahtuvien nopeiden muutosten keskellä ja resurssien ollessa rajalliset, tarvitaan ketteriä oppimisen ratkaisuja. Erityisesti uusiin työmenetelmiin perehdytettäessä kannattaa hyödyntää ketterän oppimisen menetelmiä.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Mallia pilotoitiin kahdessa Siun soten yksikössä, joissa työstettiin yksikkökohtaisia digisuunnitelmia. Valmennettavana olivat yksiköiden esihenkilöt ja digimentorit, toisessa yksikössä aluksi myös koko henkilöstö. Valmennuksen ja digisuunnitelman käyttöönoton kokemuksista tehtiin podcast, jossa valmennettavat kertovat digisuunnitelmien merkityksestä ja perehdyttämisestä työn kulussa. 

Ratkaisun perusidea **

Valmennuksen tavoite on tukea esihenkilön ja perehdyttäjien yhteistyötä, vuoropuhelua ja vastuunjakoa työyhteisössä. Valmennuksen lähtökohta on ratkaisukeskeinen, jossa valmentaja asettaa työyhteisön jäsenet yhdessä pohtimaan ratkaistavia asioita. Mitä halutaan saada aikaiseksi? Ongelmiin takertumisen sijaan muotoillaan ratkaisuvaihtoehtoja ja lyhyitä kokeiluja.

Valmennuksen aikana 

  • Yhteistyö rakennetaan runsaalle keskustelulle ja avoimelle vuorovaikutukselle.
  • Kokeillaan erilaisia ketterän oppimisen menetelmiä.
  • Selkeytetään rooleja ja tehtäviä työyhteisössä
Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Valmennusmallia voi hyödyntää organisaation omassa kehittämistoiminnassa sellaisenaan tai ulkopuolisen fasilitaattorin ohjaamana.

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Valmennusmalli on sovellettavissa mihin tahansa uutta oppimista edellyttäviin teemoihin työn kulussa.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Valmennuksella tuettiin Siun soten yksikkökohtaisten digisuunnitelmien laadintaa ja käyttöönottoa. Yksiköissä valmennus koettiin käytännön työtä eteenpäin vievänä ja innostavana tapana kehittää omaa työtä. Valmennuksista julkaistiin artikkeli ”Valmennuksilla vauhtia digisuunnitelman käyttöönottoon”.

Liitteet