Yhteinen keittiö on yhteinen kaikille avoin tila, joka vahvistaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä ehkäisee yksinäisyyttä ja eriarvoisuutta. Lisäksi Yhteinen keittiö pyrkii vähentämään ruokahävikkiä.

Tämä toimintamalli on tuotu Innokylän toimituksen puolesta vanhasta verkkopalvelusta (luotu 25.1.2017, viimeksi muokattu 16.5.2018).

Toimintaympäristö **

Yhteinen keittiö toiminnassa tapahtuva osallistuminen ja tekeminen tähtäävät kävijöiden hyvinvoinnin ja terveyden lisääntymiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen toistensa ja ammattilaisten kanssa. Toiminnan eri muodoilla vahvistetaan voimavaroja, tuetaan vointia, vähennetään yksinäisyyttä, ehkäistään syrjäytymistä, vahvistetaan sosiaalisia taitoja ja kykyä olla osana Yhteinen keittiö yhteisöä.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

STM:n rahoittamana hallituksen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia -kärkihankkeen yksi toteuttaja. Keskiössä kohtaaminen ja yhteinen ruokailu. Yhteinen keittiö on koonnut yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten kohtaisi toisiaan. Osallistujat saaneet konkreettisia työkaluja arjessa jaksamiseen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen erilaisen tekemisen ja toiminnan avulla. Yhteinen keittiö on lisännyt mahdollisuuksia asukasvaikuttamiseen ja tarjonnut harrastusmahdollisuuksia, työ- ja vapaaehtoistoimintaa.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Yhteinen keittiö tarjoaa matalalla kynnyksellä kaikille mahdollisuutta yhdessä toimimiseen ja mielekkääseen tekemiseen. Keskeistä ovat yhteinen ateriointi ja yhteisöllinen kohtaaminen – yhdessä asukkaiden ja eri tahojen ammattilaisten kesken. 

Tarpeellista luoda paikallisesti uutta, yhdessä tekemisen toimintakulttuuria, jossa eri toimijat ja kuntalaiset saavat äänensä kuuluviin konkreettisen tekemisen kautta. 

1. Toimintakulttuurin muutos: Yhteistyöstä yhdessä tekemiseen ja olemassa olevien resurssien hyödyntäminen

2. Osallisuuden kokemuksen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen

3. Kohtaamisen mahdollisuuksien lisääminen tilojen ja toimintamallien avulla

4. Yksinäisyyden kokemuksen vähentäminen

5. Eriarvoisuuden vähentäminen ja etsivän työn tarve

6. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen

7. Ruokahävikin vähentäminen

 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Yhteisen keittiön asiantuntijatoimijat ovat sosiaali- ja terveydenhuollon, järjestöjen, yritysten ja seurakuntien työntekijöitä, oppilaitosten opettajia ja opiskelijoita sekä kokemustoimijoita. Yhteinen keittiö haastaa hallinnon ja poliittisen päätöksenteon mukaan toimintakulttuurin muutokseen paikallisesti ja valtakunnallisesti; mukana maakunnan sote sekä maakunnan ja kunnan hyte-toimijat laaja-alaisesti.

Tavoiteltu muutos

Yhteinen keittiö toiminnassa tapahtuva osallistuminen ja tekeminen tähtäävät kävijöiden hyvinvoinnin ja terveyden lisääntymiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen toistensa ja ammattilaisten kanssa. Toiminnan eri muodoilla vahvistetaan voimavaroja, tuetaan vointia, vähennetään yksinäisyyttä, ehkäistään syrjäytymistä, vahvistetaan sosiaalisia taitoja ja kykyä olla osana Yhteinen keittiö yhteisöä.

Yhteisen keittiön toiminnan eri muodoilla

  • vahvistetaan voimavaroja
  • tuetaan vointia
  • vähennetään yksinäisyyttä
  • ehkäistään syrjäytymistä
  • vahvistetaan sosiaalisia taitoja
  • tuetaan kykyä olla osana Yhteinen keittiö -yhteisöä
Muutoksen mittaaminen

Yhteinen keittiö kutsuu paikallisia toimijoita eli alueen ihmisiä ja ammattilaisia yhdessä tekemiseen ja yhteiskehittämiseen. Yhteisen keittiön toimintaan voi osallistua kuka tahansa. 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Yhteisen keittiön toimintaan voi osallistua kuka tahansa. Toiminnalla pyritään erityisesti tavoittamaan heikommassa asemassa olevia.

Yhteinen keittiö tarjoaa mahdollisuutta voimaantumiseen ja osallisuuteen silloinkin, kun voimavaroja ja toimintakykyä on vähän. Kävijällä tulee olla kykyä noudattaa Yhteisen keittiön sovittuja pelisääntöjä. Tavoitteena on saattaa ihminen passiivisesta avun saajasta aktiiviseksi toimijaksi/osalliseksi. Yhteinen keittiö tarjoaa osallistujilleen maksutonta toimintaa sekä ilmaista tai kohtuuhintaista ruokaa. Osallistuminen ja aktiivinen toimijuus toteutetaan "oleminen on jo tekemistä"-periaatteella, jolla tuetaan omien kykyjen tunnistamista sekä vahvuuksien ja voimavarojen löytämistä ja käyttöön ottamista.

Ratkaisun perusidea **

Yhteinen keittiö on paikallisten toimijoiden yhdessä perustama ja kehittämä kaikille avoin tila, jossa voi nauttia ruoasta ja seurasta, yhdessä tekemisestä.  

Yhteisen keittiön perustamisen askelmerkit:

  1. Innostu – se kannattaa!
  2. Kokoa joukot! Paikalliset toimijat mukaan. Yhteiset arvot ja tavoitteet.
  3. Kartoitetaan paikalliset tarpeet ja käytettävissä olevat resurssit. Tehdään yhdessä.
  4. Saatavissa tukea ja valmennusta! - Starttiapua saatavissa Yhteinen keittiö verkostosta, piloteilta  ja valtakunnallisilta toimijoilta.

Motivoitunut, itsenäiseen työtapaan kykenevä paikallinen tiimi on tärkein voimavara. Paikallinen Yhteinen keittiö tarvitsee kolme nimettyä roolia (yksikön vetäjä, keittiövastaava ja tapahtumavastaava). Roolit voivat olla myös yhdellä ihmisellä, tarvitsee tiimin johtamiseen.

Yksikön vetäjä
Yksikön vetäväjä markkinoi toimintaa paikallisesti, rakentaa ja kehittää paikallisen tukiverkoston, vastaa yksikön toiminnan tuloksista ja raportoinnista sekä toimii esimiehenä.

Tapahtumavastaava
Tapahtumavastaava vastaa tilojen käytöstä, toiminnan hallinnosta ja tapahtumien ohjauksesta.

Keittiövastaava eli yhteisökokki
Keittiövastaava vastaa ruoanvalmistuksesta ja tarjoilun järjestämisestä säädösten mukaisesti sekä ohjaa työhön osallistuvia.

Tiimi laatii suunnitelman, perustaa toimintakykyisen yksikön ja luo paikallisen tukiverkoston.
Tiimi tarvitsee autonomiaa ja tukea.

Yhteinen keittiö on monistettavissa uusille paikkakunnille siten, että se on muokattavissa eri alueiden erityispiirteiden ja toiveiden mukaan.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Jokainen paikallinen Yhteinen keittiö soveltaa toimintamallia omiin paikallisiin tarpeisiin, toiveisiin ja resursseihin nähden sopivaksi kokonaisuudeksi siten, että se pitää sisällään yhteisen arvopohjan (yhdessä tekeminen, reiluus, avoimuus ja yhteisyys) ja sovitut Yhteinen keittiö toimintaperiaatteet. Yhteisen keittiön minimikriteerit ovat: yhteisöllinen toiminta, arvopohjan yhtenäisyys, tehdään yhdessä, tehdään toisin, paikallinen tiimi ja hyödynnetään resursseja. Yhteinen keittiö voi saada hakemuksesta sertifikaatin, joka myönnetään minimikriteerien toteutumisen perusteella.

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Yhteinen keittiö leviää maakuntiin. Viikoittain putkahtaa lisää kiinnostuneita ja innostuneita.  – Innostu sinäkin ja kerää ympärillesi joukko eri toimijoista perustamaan ja kehittämään Yhteistä keittiötä paikkakunnallesi.

Yhteinen keittiö verkostoon voit ilmoittaa mukaan myös paikkakunnallasi jo toimivan yhteisöruokailun tai kohtaamispaikan. Tule mukaan laajenevaan verkostoon ja hyödynnä saatavissa oleva tuki ja maksuttomat valmennukset.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Yhteinen keittiö on koonnut yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten kohtaisi toisiaan. Osallistujat saaneet konkreettisia työkaluja arjessa jaksamiseen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen erilaisen tekemisen ja toiminnan avulla. Yhteinen keittiö on lisännyt mahdollisuuksia asukasvaikuttamiseen ja tarjonnut harrastusmahdollisuuksia, työ- ja vapaaehtoistoimintaa.