Yhteistyö antaa energiaa! - Tulevaisuuden sote-keskus -toimijat verkostoitumassa

Alkusyksy on ollut verkostoitumisen aikaa, kun työ Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hankkeissa on pikkuhiljaa käynnistynyt. Innokylä on päässyt paraatipaikalle kick off -päiviin ja työpajoihin tukemaan verkostoitumista, suunnittelemaan yhteistä työskentelyä edistäviä rakenteita sekä miettimään yhdessä toimijoiden kanssa erilaisten työpajojen sisältöjä. 

Kuva
kickoffs

Ensimmäinen tulikaste oli syyskuussa Sote-uudistuksen hanketoimijoiden kick off -päivä, jossa virittäydyttiin virtuaalisilla linjoilla parisen sadan osallistujan kesken Sote-rakenneuudistuksen ja Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman kehittämisurakkaan. Osallistujamäärä hieman yllätti järjestäjät, mutta kun työvälineet vaihdettiin hiukan järeämpiin, niin päivä onnistui mallikkaasti.

Päivässä käsiteltiin monia mielenkiintoisia teemoja pienemmissä rinnakkaisryhmissä. Ryhmien teemoina oli esimerkiksi Tiedolla johtaminen, Digitaalisen kehittämisen toimeenpanon tuki, Lasten, nuorten ja perheiden palvelut osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa, Asiakas- ja palveluohjaus tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksissa sekä Palveluiden saatavuus ja moniammatillinen tiimityöskentely. Moni olisi halunnut osallistua useampaankiin sessioon, mutta onneksi päivän materiaalit on koottu Innokylään osallistujien ja muiden aiheista kiinnostuneiden iloksi.

Visioinnin ja arvioinnin äärellä alueellisissa työpajoissa

Pirkanmaan tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen (lempinimeltään PirSOTEn) kick off -työpajassa visioitiin heti lokakuun alussa millainen Tulevaisuuden sote-keskus Pirkanmaalla oikeastaan on ja millainen siitä halutaan kehittää. Työpajassa hahmoteltiin myös yhteistä verkostokarttaa ja mietittiin pelisääntöjä sujuvan yhteistyön takaamiseksi. Mukana oli kolmisenkymmentä hanketoimijaa, joiden joukossa oli sekä uusia että monissa liemissä keiteltyjä soten tekijöitä. Orastavan innostuksen lisäksi jäi tunne, että yhteisiä foorumeita ajatusten vaihdolle ja yhteiselle tekemiselle kaivataan. 

Tilaisuuden jälkeen jäi mietityttämään, millainen onkaan PirSOTEn "Sote-rauhan julistus", jonka idea ryhmätöiden päätteeksi heitettiin ilmaan. Voisiko se näyttää vaikka tältä?

soterauhanjulistus

Sote-rauhan julistus

  • Otamme käyttöön tarjolla olevat työ- ja toiminta-alustat
  • Sitoudumme yhteisiin tavoitteisiin
  • Rakennamme yhteistä luottamusta
  • Vaalimme yhteistä ymmärrystä Tulevaisuuden sote-keskuksesta
  • Viestimme aktiivisesti ja edistämme vuoropuhelua

Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Itä-Savon, Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan tulevaisuuden sote-keskus -hankkeiden yhteisessä työpajassa alueiden toimijat kokoontuivat arviointiasioiden äärelle. Työpajassa testasimme matriisia, joka jäsensi kehittämiskohteisiin liittyviä arviointiteemoja ja antoi pohjaa oma-arvioinnille. Yhteistyökuvioita syntyi niin kehittämiskohteiden kuin arvioinninkin ympärille jo heti työryhmätyöskentelyn aikana. Sen verran paljon intoa ja ideoita oli ilmassa, että tuskin maltamme odottaa kuulumisia siltä saralta! 

Palautteissa ja ajatuksissa päivän päätteeksi kiteytyi tekemisen henki ja meininki: "Yhteistyössä on paljon mahdollisuuksia. Emme ole toistemme kilpailijoita - näin ei taida kukaan ajatellakaan. Tehdään porukalla hyvä uudistus." Näihin ajatuksiin Innokylä voi yhtyä täysin!

Innokylän verkkopalvelu otettu hyvin haltuun

Myös Innokylän verkkopalvelun puolella on ollut säpinää. Hanketoimijat ovat ottaneet hienosti kokonaisuuksia haltuun ja osallistuneet Innokylä-infoihin. Jos haluat seurata, mitä Tulevaisuuden sote-keskusten kehittämistyössä tapahtuu, niin kannattaa kurkata tarkemmin täältä.

Myös ensimmäiset  kehittämisen polut on korkattu, siitä pisteet ehtiväiselle Etelä-Pohjanmaan sote-keskus-tiimille. Eihän täsoo häräm päivää, kyllä täs päriätähän! Yhdellä vilkaisulla alueen kehittämistyö käy selville ja kiinnostuneille löytyy enemmänkin tietoa. Tehdään rohkeasti kehittämistyö näkyväksi ja mahdollistetaan ideoiden jakaminen!

Innokylä on ihan intona kaikesta kuhinasta ja säpinästä - Tätä lisää, kiitos!