Senioreiden sarjakuvatoiminta pääkaupunkiseudulla

Hankkeessa tuodaan yhteen kolme taiteellisesta tekemisestä ja sarjakuvasta kiinnostunutta senioriryhmää, joiden kanssa toteutetaan yhteinen näyttely sekä kevät että syyskaudella. Ryhmät kokoontuvat noin kerran viikossa kahden tunnin ajan. Tapaamisia ryhmien kesken on hankkeen aikana yhteensä ainakin 20 kappaletta vuoden 2023 aikana. Toiminta on osallistujille maksutonta.

Toimintamallin ylläpitäjällä on oikeus lisätä tai poistaa kokonaisuuteen liittyvä toimintamalli. Lisäys tapahtuu toimintamallin “perustiedot”-välilehdeltä.

Tähän kokonaisuuteen ei ole vielä liitetty yhtään toimintamallia.