Senioreiden sarjakuvatoiminta pääkaupunkiseudulla

Hankkeessa tuodaan yhteen kolme taiteellisesta tekemisestä ja sarjakuvasta kiinnostunutta senioriryhmää, joiden kanssa toteutetaan yhteinen näyttely sekä kevät että syyskaudella. Ryhmät kokoontuvat noin kerran viikossa kahden tunnin ajan. Tapaamisia ryhmien kesken on hankkeen aikana yhteensä ainakin 20 kappaletta vuoden 2023 aikana. Toiminta on osallistujille maksutonta.

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Kokonaisuuden nimi
Senioreiden sarjakuvatoiminta pääkaupunkiseudulla
Lyhyt kuvaus

Hankkeessa tuodaan yhteen kolme taiteellisesta tekemisestä ja sarjakuvasta kiinnostunutta senioriryhmää, joiden kanssa toteutetaan yhteinen näyttely sekä kevät että syyskaudella. Ryhmät kokoontuvat noin kerran viikossa kahden tunnin ajan. Tapaamisia ryhmien kesken on hankkeen aikana yhteensä ainakin 20 kappaletta vuoden 2023 aikana. Toiminta on osallistujille maksutonta.

Kokonaisuuden tarkoitus ja tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on kehittää ja ylläpitää seniorien olemassa olevia sosiaalisia kontakteja. Hankkeen aikana toteutettavat näyttelyt tallentavat ja tuovat esille sarjakuvailmaisun mahdollisuuksia osana seniorien arkea.

Hankkeen kohderyhmänä ovat seniorit, sillä heidän mahdollisuutensa toteuttaa ja kuluttaa taidetta ovat olleet koronatilanteen takia vähäiset. Osallistuminen on senioreille maksutonta ja näyttelyihin osallistumisesta maksetaan myös osallistujille palkkio. Hankkeen avoin ilmoittautuminen avataan Seuran ylläpitämän kulttuuritilan, Sarjakuvakeskuksen, nettisivuille, josta kuka tahansa yli 60 vuotta täyttänyt voi ilmoittautua mukaan. Lisäksi toiminnasta tiedotetaan yhteistyössä hankkeeseen osallistuvien palvelutalojen kanssa.

Toimiaika

Hanke toteutettaan vuoden 2023 aikana, mutta hankkeen jatkoa vuodelle 2024, sekä mahdollista laajentamista harkitaan.

Toimijat

Sarjakuvaseuran toimioiden (Koordinaattori, opettajat) lisäksi hankkeessa ovat mukana toimintaa tukeva Taiteen edistämiskeskus, sekä toiminnan tilat tarjoavat Palvelutalot ja -keskukset.

Rahoittaja
Taiteen edistämiskeskus (Taike)
Yhteyshenkilön nimi
Kalle Keinonen
Yhteyshenkilön organisaatio
Suomen sarjakuvaseura ry
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
opetus@sarjakuvakeskus.fi

Tekijä

Kalle Keinonen

Luotu

21.08.2023

Viimeksi muokattu

21.08.2023
Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Hanke lähti käyntiin Espoon kahden senioriryhmän tilojen etsimisellä, toiminnan mainostamisella ja  starttaamisella. Helsingin osalta toimintaa oli jo järjestetty joten aloitus oli vaivatonta. Haasteellisinta oli kiinnostuneiden senioreiden löytämine. Sitten kun osallsitujat löytyivät, he innostuivat ja sitoutuivat toimintaan nopeasti.

Päämäärä ja päätavoite

Tavoitteena on tarjota uusia ilmaisun tapoja tälle ikäryhmälle, sekä kannustaa uuteen taiteelliseen toimintaan.

Tavoiteltavat tulokset, tuotokset ja vaikutukset

Toivottavasti loppuarviointi osoittaa että toiminta on mielekästä, sekä tekemämme hanke on tuottanut heille uuden työvälineen, sekä kannustanut taiteelliseen työskentelyyn. Yksinäisyyden ja toimenttomuuden väheneminen on toki taustalla keskeisenä maalina.

Tuotokset ja tulokset

Olemme kereänneet aineistoa suullisesti, sekä pokka-portaalin avulla luotujen lomakkeiden avulla. Kyselyt toteutetaan uudelleen toiminnan päättyessä joilloin todellinen vaikutus näkyy.