Erityistä tukea tarvitseva lapsi
Digi nepsy cafe on POPsoten, tulevaisuuden sote-keskus –hankkeen Lapset, nuoret ja perheet –kehittämisohjelman pilotti kokeilu, Jossa annetaan asiantuntija alustusten myötä tietoa, halutuista aihei
Tapahtuma neurokirjon lasten vanhemmille, heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille ja kaikille asiasta kiinnostuneille
Kuvattu hankkeen aikana tehtyä yhteistyötä sekä koulun ja tyypillisimpien palveluiden tukitoimia, kun lapsella koulua käymättömyyttä tai vaarassa syrjäytyä koulua käymättömyyden vuoksi.
Käynnistetään Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja perheiden tuen ja palveluiden kehittäminen alueellisten nepsykoordinaattoreiden avulla.
Etelä-Pohjanmaan alueella toimii tällä hetkellä yksitoista kuntoutusohjaaja-nimikkeellä toimivaa varhaiskuntoutusta toteuttavaa työntekijää.
Perhekeskuksella tarkoitamme palvelujen kokonaisuutta, joka sisältää lapsille, nuorille ja perheille suunnatut hyvinvointia, terveyttä, kasvua ja kehitystä edistävät palvelut sekä varhaisen tuen, h
Yhteistyömallin tavoitteena on Perhesosiaalityön ja Lapsiperheiden kotipalvelun yhteisten perheiden sujuvampi palveluun pääsy, verkostoyhteistyön ja systeemisyyden vahvistaminen sekä työskentelyn v
Nepsykoordinaattori -toimintamallin luominen; matalan kynnyksen ohjaus ja neuvonta neuropsykiatrisesti oireileville lapsille, perheille ja heidän kanssa työskenteleville ammattilaisille.
Materiaalin tarkoituksena on tukea työntekijöitä lapsen ja hänen perheensä palvelutarpeen arvioinnin (SHL 36 §, LSL 26 §) tekemisessä ja siihen liittyvän lainsäädännön soveltamisessa käytäntöön.