Asiakasosallisuus Päijät-Hämeen hyvinvointialueella
Asiakkaat ja palvelun käyttäjät otetaan tasavertaisina kumppaneina mukaan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen. Asiakkailta saatua kokemustietoa hyödynnetään kehittämistyön suuntaviivojen hahmottamisen tukena.
Perustiedot
Toimintamallin nimi
Asiakkaat ja palvelun käyttäjät otetaan tasavertaisina kumppaneina mukaan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen. Asiakkailta saatua kokemustietoa hyödynnetään kehittämistyön suuntaviivojen hahmottamisen tukena.
Toimintamalli lyhyesti
Asiakasosallisuus Päijät-Hämeen hyvinvointialueella tarkoittaa, että asiakkailla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa omaan palveluunsa, sekä palveluiden suunnitteluun, kehittämiseen, toteutukseen tai arviointiin. Asiakasosallisuustoimintaa toteutetaan mm. asukaskokousten, asiakasraatien, vertaistuki-, ja kokemusasiantuntijatoiminnan avulla. Yhteistyöllä tukea työkykyyn -hankkeessa asiakkaita osallistetaan kehittämistoimintaan kyselyjen, haastattelujen ja työpajatoiminnan avulla. Suunnitelmissa on myös jalkautua asiakkaiden pariin pop up -toiminnan merkeissä.
Heinolan ja Sysmän työttömät ja osatyökykyiset asukkaat.
Kansikuva
