Avoimen mielen sukellusseura tarjoaa mahdollisuuden soveltaa jatkuvasti itseään uudistavaa taiteellista työpajaa yhteyden muodostumiseksi. Sukellusseuran tausta-ajatuksena on oppia nykytaiteesta uudella tavalla ja ilahtua omista kyvyistä yhdessä muiden kanssa.

 

Toimintaympäristö **

Kukunori ry toimii kulttuurin ja hyvinvoinnin rajapinnoilla ja etsii rohkeasti uusia toimintamalleja, joissa nämä yhdistyvät. Kaiken taustalla on mm. toipumisorientaation periaatteet mm. tarve muodostaa yhteyksiä, joissa ihmiset kokevat tulevan kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Toiminnan keskiössä on muodostaa yhteisöjä, johon ihminen voi liittyä ja kokea yhteyttä muiden kanssa. Toinen tärkeä ulottuvuus on työllistää taiteilijoita sosiaali- ja terveysalalle ei ainoastaan oman taiteensa osaajina, vaan myös kehittäjinä ja hyvinvoinnin edistämisen ammattilaisena. Taiteilijoiden yhteistyö sosiaali- ja terveydenhoitoalan henkilöstön, kehittäjien ja kokemusasiantuntijoiden kanssa edistää monimuodoista kehittämistä, jossa pystytään luomaan uutta, nostaen esiin näkökulmia eri aloilta, eri kokemuksista. 

Avoimen mielen sukellusseura syntyi hoitotyön opiskelijan ja kuvanveistäjä Mikko Karvisen käytännön harjoittelun myötä. Toimintamallin kehittäjä Mikko Karvinen tiivistää: “Ihmiset tekee nykytaidetta saadakseen elämäänsä merkityksiä. Nykyelämä on helposti merkityksetöntä. Taide supistaa koko maailman yhteen teokseen, ja siitä syntyy se merkitys. Masennus kadottaa merkitykset, nykytaide pyrkii löytämään ne pelkistetysti.” Masennus on kansantauti, jonka vaikutus yhteiskunnassa on suuri ja joka koskettaa suurta ihmisväestöä niin sairastuneen kuin hänen lähipiirinsä kautta. Ennaltaehkäisevä työ masennuksen parissa hyötyy kokemusasiantuntijuuden uudelleenmäärittelyllä, jossa toiminnan kohde muuttuu toiminnan kehittäjäksi.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Mielen avaaminen luomisen prosessille on hyvin haastavaa taiteeseen tottumattomalle aikuiselle. Parhaimmillaan saavutettu avoimen mielen kokemus edistää mielenterveyttä avaten pinnan alla muhivia prosesseja. Avoimen mielen sukellus tekee mahdolliseksi uudet yllättävät ajatukset ja näkökulmat. Avoimen mielen sukellusseura tarjoaa mahdollisuuden soveltaa jatkuvasti itseään uudistavaa taiteellista työpajaa yhteyden ja yhteisön muodostumiseksi.

Lähtötilanteessa pohdittiin, mikä olisi muoto, jolla voisimme hyödyntää sukellusseuran vetäjän taiteen ja hoitotyön osaamista tavalla, joka palvelee Kukunorin Propellipäät -hankkeen tavoitteita edistää järjestöjen kokeilukulttuuria. Opiskelija Mikko Karvista kiinnosti uuden toimintamuodon kokeileminen ja sen mallintaminen muiden käyttöön. Näin suomalaiset sote-järjestöt tai muut toimijat voisivat kokeilla mallia ja kehittää sitä edelleen. Kohderyhmäksi valikoitui mielenterveystoipujat ja muut ihmiset, joita työpajan aihe kiinnosti. Taiteen aihepiiri yhdistää ihmisiä ja mindfulness taidot ovat kaikille hyödyllisiä.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Mallin kehitystyön lähtökohtana oli soveltaa taiteen ja hoitotyön osaamista uuden toimintamuodon muotoilemiseksi ja kokeilemiseksi. Taidetyöpajatyöskentely on yksi ensimmäisiä toiminnallisia terapian toimintamuotoja suomalaisen mielenterveyshoidon piirissä Suomessa. Kehittäjät pohtivat, voisiko aihetta lähestyä toiminnallisuutta korostaen, nykytaiteen ymmärtämistä lisäämällä ja yhdistämällä mindfulness -harjoitteet osaksi luovaa yhteiskehittämistä. Alkuhypoteesina oli, että nykytaiteen filosofia hyödyttää merkitysten etsimisessä. Merkityksettömyyden kokemus oli tunnistettu Kukunorin mielenterveystyötä tekevien jäsenjärjestöjen keskuudessa yhdeksi ihmisten mielenterveyteen haitallisesti vaikuttavana tunteena ja kokemuksena.

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Kehittäjäyhteisö kutsuttiin kokoon avoimella netti- ja somekampanjalla ja ilmoittautumislomakkeella. Sukellusseuran työpaja oli osallistujilleen maksuton ja sen aikana tarjoiltiin ilmainen lounas. Yhteiskehittämisen fasilitaattorina ja ryhmän vetäjänä toimi Mikko Karvinen. Hänen tukenaan toimi Propellipäät -hankkeen hankepäällikkö Markus Vähälä sekä muu Propellipäät -tiimi. Karvinen suunnitteli työpajan rungon etukäteen.

Työpaja järjestettiin kaksi, kertaa, jotta konseptia voidaan kehittää työpajojen välillä. Palautteen pohjalta rakennetta muunnettiin jonkin verran.

Avoimen mielen sukellusseura tarjoaa mahdollisuuden merkityksien etsimiseen taiteen ja mindfulness harjoitteiden avulla. Yhteisö työskentelee yhdessä kaksipäiväisessä työpajassa ja sen lisäksi pitää yhtä WhatsApp -ryhmän kautta. Digitaalinen yhteys rakentaa jatkuvuutta työpajaprosessin aikana ja luo yhteisöä, avoimen mielen sukellusseuraa.
 

Tavoiteltu muutos

Kokeilun tarkoituksena oli tukea osallistujien tunne-elämää ja mielenterveyttä ja tuoda oivalluksia omasta itsestä oman ja yhteisen työskentelyn kautta. Hypoteesina oli, että vapautunut työskentely tuottaa osallistujilleen iloa. Kokeilun tarkoituksena oli tuottaa uusi malli sosiaali- ja terveysalalle sekä taiteen kentälle. Samalla malli tarjoaa työskentelymallin ja mahdollisuuksia taiteen ja sote-alan ammattilaisille. 

Muutoksen mittaaminen

Kokeilussa osallistujien kanssa kehitettiin yhteiskehittämällä uutta toiminnallista konseptia. Siksi palautetta kysyttiin kunkin toimintapäivän yhteydessä. Aktiivisen palautekeskustelun sijasta kysymyksiä pohdittiin hiljaa, rauhassa ja usein liittämällä pohdinta taiteelliseen toimintaan. Tämä arviointi- ja palautemenetelmä eroaa sanalliseen keskusteluun ja aktiiviseen osallistujien ja ohjaajan väliseen vuorovaikutukseen perustuvista menetelmistä. Rauhallinen meditaatioon ja Mindfulnessiin liittyvä menetelmä antoi mahdollisuuden pohtia omaa arviota ja palautetta itsenäisesti. Kokeilussa oli mahdollisuus palata palautekeskusteluun myöhemmin mm. toisen työpajapäivän yhteydessä tai WhatsApp ryhmän välityksellä. Moni asia nousee mieleen vasta jälkikäteen ja digitaalisuus antaa mahdollisuuden antaa palaute sosiaalisesti saavutettavalla tavalla ja valita itselleen sopiva hetki palautteen antamiseen.

Toteutussuunnitelma

 

 

Mielen avaaminen luomisen prosessille on hyvin haastavaa taiteeseen tottumattomalle aikuiselle. Parhaimmillaan saavutettu avoimen mielen kokemus edistää mielenterveyttä avaten pinnan alla muhivia prosesseja. Avoimen mielen sukellus tekee mahdolliseksi uudet yllättävät ajatukset ja näkökulmat. Avoimen mielen sukellusseura tarjoaa mahdollisuuden soveltaa jatkuvasti itseään uudistavaa taiteellista työpajaa yhteyden ja yhteisön muodostumiseksi.

 

MISTÄ ON KYSE
 

Työpaja pysäyttää, avaa ja luo uutta Mindfulness-menetelmän ja hyväksyvän kuvataiteen avulla. Sanallisesti ohjattu meditaatio avaa mielen lukkiutumia mahdollistaen vapaan ilmaisun. Ilmaisu tulee näkyväksi.

 

RAKENNE

Kesto: 3-3.5 tuntia kahtena päivänä

Osallistujamäärä: 5

Lopputulos: Sukellus paljasti pinnan alla jo pitempään muhineita tunteita ja ajatuksia.

 

 

KENELLE?
 

  • Mielenterveyskuntoutujille
  • Luovan alan ammattilaisille
  • Työhyvinvointitoimintaan

 

 

MITÄ TARVITSET

1-2 ohjaajaa.
 

Kuvataide- ja Mindfulness-osaamista.
 

Osallistujille piirustustelineet.

Iso yhteinen pöytä.

 

Tilaus 2 x 2 päivän kurssille (25 kpl)

25 kpl Planboard jäykistettyä kartonkia 70 x 100 cm yht. norm. 250 €

5 kpl CretaColor Chunky Nero soft -rasvaliituja 3 kpl / pkt norm. 68 €

10 kpl lyijykyniä (Derwent Graphik) yht. norm. 13 €

1 kpl HanArt fixatiivispray 400 ml á norm. 9 €

20 kpl laadukasta A2-paperia á norm. 5 €

Tesa kaksipuoleinen teippi yht. norm. 49 €. (Lopputulos voi olla vaikka mielenosoituskyltti puuvarrella.)

 

NÄIN SEN TEET

 

Piirtäminen on meille useimmille vaikeaa ja tyhjä paperi tuottaa helposti mielentiloja, joista pyrimme vapautumaan. Ohjaaja kuuntelee kurssin aikana herkällä korvalla millaisia kokemuksia kokeilu synnyttää. Muutenkin kurssin yhdessä kehitteleminen on homman nimi. Aika ajoin toteutettu Mindfulness-hetki mahdollistaa mielen kepeyden ja keskittymisen.

 

Avoimen mielen sukellusseuran ohjaaja

  1. Sinä olet tiimin koolle kutsuja, mutta olet samanveroinen kuin kaikki tiimin jäsenet.
  2. Tiimiin kasaaminen ja siinä toimiminen helpottaa paineita ja vähentää yksinäisyyttä. Ole siis nöyrä ja herkkä ihmisten kehitysehdotuksille.
  3. Mindfulness-osuuden voi kehitellä itselle ja ryhmälle sopivaksi. Rauhoittumishetken tarkoitus on antaa osallistujille lupa avoimuuteen ja apu keskittymiseen sekä johdattaa ajatukset luovuuteen.
  4. Suosittelen tiimin kutsujalle Mindfulness-harjoitteisiin kouluttautumista.
  5. Jos tila, jossa tiimi kokoontuu, on rauhaton ja mahdollisesti sivuääniä ilmenee, kerro tästä etukäteen.[PH2] 
  6. Kerro etukäteen mahdollisuudesta oman musiikin kuunteluun esim. kuulokkeilla.
  7. Tue ja kannusta ihmisiä rauhallisesti ja kysele, miten he kokevat kulloisenkin tehtävän. Kyselyyn sopiva tilaisuus on esim. tauoilla.
  8. Pidä huoli taukojen toteutumisesta, koska työstä irrottautuminen hetkeksi on osa prosessia.

Avoimen mielen sukellusseuran periaatteet

  1. Kurssi ei ole ikinä valmis, vaan muokkautuu joka kerta jollain tavalla uudeksi.
  2. Ohjaaja osallistuu tiimiin piirtäjänä ja sen tasa-arvoisena jäsenenä.
  3. Luo keskusteleva ilmapiiri, ja anna ihmisten vaikuttaa päivän kulkuun, vaikka suunnitelmasi olisikin tarkka. Taide ja taiteen tekeminen on perustaltaan sääntöjen rikkomista, joten anna vapaus rikkoa annettuja ohjeita.
  4. Paperi ei ole teoksen valmistamista varten, vaan hyväksyvän läsnäolon näkyväksi tulemista varten.
  5. Me emme pyri kauneuteen emmekä hienoon lopputulokseen, vaan sisäiseen kokemukseen.
  6. Epäonnistuminen on mahdotonta, koska me emme tavoittele mitään.
  7. Vasemman käden käyttö piirtäessä herättelee aivoja uuteen prosessiin, mutta myös rentouttaa, koska kukaan ei oleta osaavansa väärällä kädellä mitään.
  8. Kunnioita sinun ja paperin yhteistä hetkeä pienellä mielen sisäisellä nyökkäyksellä aloittaessasi ja lopettaessasi työn. 
  9. 5 minuutin meditatiivinen rauhoittava mieltä ohjaava puhe mahdollistaa 2 x 20 minuutin avoimen rennon taiteen sessiot.
  10. Sanoita Mindfulness antaen luvan herkkien tunteiden ilmaisulle.
  11. Paperi suurenee päivän edetessä ja rohkeuden lisääntyessä.
  12. Muista pitää mukava ja kunnioittava avoimuuden ilmapiiri ryhmässä.
  13. Jos piirrustustelineitä ei ole tarjolla, pöytäkin käy.

Ensimmäinen päivä. (aika: 3-4 tuntia)

Alustuspuhe ja keskustelu aiheesta. (aika n. 20 min.)

Esittele Avoimen mielen -sukellusseuran idea ja luo hyväksyvää ilmapiiriä.

 

Aloitamme piirtämisen pöydällä. (aika 15 min.)

Piirrämme vasemmalla kädellä pöydällä korostuneen hajamielisesti, kuten piirtäisit puhelinsoiton aikana.

Aihe: vapaa

Väline: millä tahansa värillä

Alusta: 3 kpl A4-paperia.

Aika: 1 x 20 sekuntia ja 1 x 1 min.

 

Miltä eri aika tuntui? Millä ajalla haluatte, että tehdään viimeinen?

 

Esittäydymme, mutta emme puhu työnkuvasta tai ammatista ja sallimme myös anonyymiteetin. Esittelykierroksella jokainen näyttää yhden itse valitsemansa piirroksen.

Kysy, miltä piirtäminen tuntui?

 

Siirrymme piirtämään telineellä, siten, että jokainen on omassa näkösuojassaan.

Mindfulness (5 min.), joka antaa luvan herkille avoimille tunteille. Ajatusten suuntaus voidaan tehdä ryhmän tarpeiden mukaan, esimerkiksi: avoimuus uusille tunteille, energisoiva rentoutus, stressin poisto jne.

Vasemmalla kädellä piirtäminen (20 sekuntia, tai jokin muu lyhyt aika)

Piirrämme A2-paperilla vasemmalla kädellä pöydällä korostuneen hajamielisesti siinä hengessä, johon meditaatiossa äsken keskityimme.

 

Aihe: Tyyli vapaa, eli saa olla esittävä tai ei-esittävä kuva

Väline: Chunky nero soft musta liitu

Alusta: 50 x 70 cm

Aika: 20 sekuntia.

Kysymys tiimiltä:

Jatkammeko vasemmalla kädellä?

Tuomme halutessamme siihen 1-3 väriä lisää. Jatkamme äsken syntyneen piirroksen päälle ja sen innoittamana.

Väline: millä tahansa värillä

Alusta: 50 x 70 cm

Aika n. 20-30 min.

Kevyen ruuan valmistus yhdessä ja ruokailu.
(aika: 40 min.)

Aikaa kulunut tähän mennessä: noin 2 tuntia.

 

Mindfulness (5 min.), joka antaa luvan herkille avoimille tunteille.

Ryhdymme tutkimaan äsken syntynyttä teosta. Avaudumme tuntemuksille, jota teos meissä herättää. Siinä hengessä, johon meditaatio meidät ohjasi.

Aihe: Aiemmin jo löydetty aihe

Väline: Vapaa

Alusta: 70 x 50 cm

Aika 20-30 min.

Keskustelua päivästä. (aika: 1 h)

Miltä tuntui?
Miten päivän sisältöä ja toimintaa voisi kehittää?

 

Toinen päivä. (aika: 3-4 tuntia)

 

Yleistä keskustelua ja kahvittelua. (aika: 30 min.)

Mindfulness (5 min.), joka antaa luvan herkille avoimille tunteille. Ajatusten suuntaus voidaan tehdä ryhmän tarpeiden mukaan, esim: avoimuus uusille tunteille, energisoiva rentoutus, stressin poisto jne.

Piirrämme isommalle paperille vasemmalla kädellä. (aika 20 sekuntia, tai jokin muu lyhyt aika.)

Piirrämme korostuneen hajamielisesti siinä hengessä, johon meditaatiossa äsken keskityimme.

Aihe: Vapaa

Väline: Vapaa

Alusta: 70 x 100 cm telineellä.

Aika: 20 sekuntia, tai jokin muu lyhyt aika.

Nyt katsomme kaikkia syntyneitä töitä, ja mietimme rauhassa, että mikä muoto, aihe, tunne tai kokonaisuus koskettaa ja tuntuu tärkeältä. Jos kyseessä on esittävä kuva, niin pyydän seuraavaa. Muuta kuva mielessäsi abstraktiksi siten, että vain sinä tiedät mitä se esittää. Nyt syntynyt tai löydetty aihe otetaan käyttöön. Emme mieti enää mitään, toistamme vain sen mitä olemme löytäneet.

Lepäämme valitussa muodossa ja toistamme sitä seuraavan session. (aika n. 20-30 min.)

Mieti tehdessäsi, että mitä teos haluaa sanoa sinulle?

Voit jatkaa äskeisen luonnoksen päälle, tai aloita uusi paperin toiselle tyhjälle puolelle

Aihe: edellisistä töistä löydetty aihe

Väline: millä tahansa värillä

Alusta: 70 x 100 cm

 

Tauko. (aika: 10 min.)
 

Mindfulness (5 min.), joka antaa luvan herkille avoimille tunteille. Ajatusten suuntaus voidaan tehdä ryhmän tarpeiden mukaan, esim: avoimuus uusille tunteille, energisoiva rentoutus, stressin poisto jne.

Ryhdymme tutkimaan äsken syntynyttä teosta. (aika 20-30 min.)

Avaudumme tuntemuksille, joita teos meissä herättää, ja siinä hengessä johon meditaatio meitä ohjannut.

Aihe: Jo löydetty aihe

Väline: Vapaa

Alusta: 100 x 70 cm
 

Kevyen ruuan valmistus yhdessä ja ruokailu. (aika: 40 min.)

Aikaa kulunut tähän mennessä noin 2 h.

 

Mindfulness (5min.), joka antaa luvan herkille avoimille tunteille. Ajatusten suuntaus voidaan tehdä ryhmän tarpeiden mukaan, esim: avoimuus uusille tunteille, energisoiva rentoutus, stressin poisto jne.

Ryhdymme tutkimaan äsken syntynyttä teosta rauhassa.  (aika 20-30 min.)

Viipyile jo esiin nousseissa tuntemuksissa puhumatta. Jatkamme näiden tuntemuksien sisäistä ihmettelyä, siinä hengessä johon meditaatio on meitä ohjannut.

Aihe: jo löydetty aihe

Väline: lyijykynä

Alusta: 100 x 70 cm

Esittele työ kaikille. Ja jos haluatte, kirjoita lause tai sana työn päälle tai sen viereen. Tämä on vapaaehtoista. Näin meillä on mielenosoituskyltti aiheesta, joka syntyi kuin itsestään.

Keskustelua päivästä. Miltä tuntui ja miten asiaa voisi kehittää?

Aika: 1 h.
 

YHDEN PÄIVÄN KURSSI (aika 3.5-4 h)

Alustus puheenvuoro ja keskustelu

Aika: 20 min.

Aloitamme piirtämisen telineellä.

Piirrämme vasemmalla kädellä pöydällä korostuneen hajamielisesti, kuten esimerkiksi puhelinsoiton aikana.

Aihe: vapaa

Väline: millä tahansa värillä

Alusta: 70 x 50 cm molemmille puolille.

Aika: 1 x 20 sekuntia ja 1 x 1 min.

Miltä eri aika tuntui?

Esittäydymme, mutta emme puhu työnkuvasta tai ammatista, ja sallimme myös anonyymiteetin. Esittelyssä jokainen näyttää yhden kolmesta itse valitsemastaan piirroksesta. Kysy, miltä piirtäminen tuntui?

(aika 15 min.)

Mindfulness (5 min.), joka antaa luvan herkille avoimille tunteille. Ajatusten suuntaus voidaan tehdä ryhmän tarpeiden mukaan, esim: avoimuus uusille tunteille, energisoiva rentoutus, stressin poisto jne.

 

Piirrämme isommalle paperille, joka on pöydällä, vasemmalla kädellä pöydällä korostuneen hajamielisesti. Siinä hengessä, johon meditaatiossa äsken keskityimme.

Aihe: Tyyli vapaa, eli saa olla esittävä tai ei esittävä kuva

Väline: Chunky nero soft musta liitu

Alusta: 70 x 100 cm

Aika: 20 sekuntia, tai jokin muu lyhyt aika.

Kysymys tiimiltä, että jatkammeko vasemmalla kädellä? Tuomme piirrokseen halutessamme siihen 1-3 väriä lisää.

Jatkamme äsken syntyneen piirroksen päälle ja sen innoittamana.  

Väline: millä tahansa värillä ja välineellä

Alusta: 50 x 70 cm

Aika: n. 20-30 min.

 Kevyen ruuan valmistus yhdessä ja ruokailu (aika: 40 min.)

Aikaa kulunut tähän mennessä: noin 2 h.

Mindfulness (5min.), joka antaa luvan herkille avoimille tunteille. Ajatusten suuntaus voidaan tehdä ryhmän tarpeiden mukaan, esim: avoimuus uusille tunteille, energisoiva rentoutus, stressin poisto jne.

 

Ryhdymme tutkimaan äsken syntynyttä teosta rauhassa viipyillen, jo esiin nousseissa tuntemuksissa. Jatkamme siis tuntemuksien ihmettelyä. Siinä hengessä, johon meditaatio on meitä ohjannut.

Aihe: jo löydetty aihe

Väline: lyijykynä

Alusta: 100 x 70 cm

Aika: 20-30 min.

Esittele työ kaikille. Jos haluatte, kirjoita lause tai sana työn päälle tai oheen. Tämä on vapaaehtoista. Näin meillä on mielenosoituskyltti aiheesta, joka syntyi kuin itsestään.

Keskustelua päivästä. Miltä tuntui, ja miten asiaa voisi kehittää.

Aika: 1 h.

Käytännön vinkkejä

  •  Kun käyt kaupassa, huomioi mahdolliset ruokavaliot, ja osta kevyttä ruokaa kahdelle päivälle kerralla.
  • Kukunorin pihalla tarvitset pysäköintiluvan.
  • Tampereen Arteljee myy alennuksella pyydettäessä vahvaa Planboard-paperia, jolloin siihen voi piirtää sekä pöydällä että telineellä. Paksua paperipahvia on myös helppo käsitellä, sen suuresta koosta huolimatta.
  • Paras olisi kuitenkin olla jokin taustalevy, jottei paperi vapise piirrettäessä.
  • Paperin pinnan on oltava matta-pintainen.
  • Väline: Chunky nero soft musta -liitu on hyvä, koska se on iso ja vahva. Kestää painamisen koko ruumiin painolla. Ohut puuvillahanska paksun liidun piirtämiseen, koska se likaa käden.
  • Hanki niin monenlaisia värejä kuin mahdollista, jotta ihmiset voisivat valita mieleisensä.
  • Lyijykynien on hyvä olla tummia 7-8B. Tarvitset myös teroittimia.
  • Imuroi lattia joka päivä, koska liidun palaset sotkevat kengän pohjissa.
  • Suojaa pöydät.

JÄLKITYÖT

Kurssin idea on jatkuva kehittäminen ja luominen jo kurssin aikana. Kehittäminen jatkuu kurssin jälkeen perustetussa facebook-ryhmässä. Myös kurssin alkamista ennen perustettu Whatsapp-ryhmä antaa kehitysideoita ja tunnelmia toimivuudesta.
 

ARVIOINTI

Jokaisella kurssille osallistujista on omanlainen suhde viestimiin. Toinen avautuu Whatsapissa, toinen tarvitsee puhelinhaastattelun. On oleellista, että arvioiva keskustelu toteutuu rennossa hengessä kurssin aikana, ja 1-2 päivää kurssin päättymisen jälkeen.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Kyseessä oli kokeilu, jossa kehittäjät muodostivat kokeilua varten työpajaryhmän, joka toimintansa ja palautteensa kautta ohjasivat mallin muodostumista. Malli on otettavissa käyttöön nopeallakin aikataululla, mikäli toimintaan soveltuva rauhallinen ja turvallinen toimintaympäristö löytyy. Toiminnalle on hyödyllistä hyväksyvän ilmapiirin luominen. Jännityksen purkaminen ja arkipäiväistäminen on tärkeää. Vaikka kyse on taiteesta välineenä, silti oleellisinta toiminnassa on aitous ja hyväksyntä.

Avoimen mielen sukellusseura soveltuu mm.

  • Mielenterveyskuntoutujille
  • Luovan alan ammattilaisille
  • Työhyvinvointitoimintaan

 

Ratkaisun perusidea **

Avoimen mielen sukellusseura tarjoaa mielenterveystoipujille hyvinvointia tukevan mallin, jossa hyödynnetään taiteen ja hyvinvoinnin osaamista yhteiskehittävällä tavalla. Toiminnan sisältö on kiinnostavaa myös ennaltaehkäisevänä menetelmänä mielen hyvinvoinnin tukena. Malli antaa mahdollisuuden oppia nykytaiteen ja mindfulness -menetelmän kautta itsestä yhdessä muiden kanssa. Menetelmä soveltuu erilaisten ryhmien vetäjille, mutta vaatii jonkin verran aiheeseen liittyvää ennakko-opiskelua sekä mindfulness -tekniikoiden harjoittelua. Menetelmä avaa luovan alan työntekijöille uutena menetelmänä uusien ideoiden syntymisen. Ongelmaan löytyy uusia näkökulmia päästämällä irti ongelmaan keskittymisestä tai sen aktiivisesta ratkaisemisesta ja vapauttamalla ajatuslukkiutumia. 

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Voit soveltaa avoimen mielen sukellusseura -menetelmää erilaisissa ympäristöissä, mutta rauhallinen osallistujilleen turvallinen ympäristö, joka tekee keskittymisen mahdolliseksi on paras. Sukellusseuran toiminnasta kertominen onnistuu hyvin esim. työpaikalla, messujen, festivaalien ja tapahtumien yhteydessä, mikäli sinulla on mukanasi työpajoissa tuotettuja teoksia. Voit järjestää teoksista myös näyttelyn, mikäli sovitte näin sukellusseuran jäsenten kanssa.

Avoimen mielen sukellusseuran kokeiluun liittyi osallistuminen kokeilun aikana tehdyillä töillä Kukunori ry:n Propellipäät -hankkeen tuottamaan kansainväliseen No Labels No Walls -festivaaliin syyskuussa 2019. Tapahtumassa sukellusseuran kehittäjä Mikko Karvinen piirsi festivaalin kävijöiden kanssa hyvänmielenosoitukseen tarvittavia plakaateja. Mielenosoitusmarssilla eduskuntatalon portaille otettiin mukaan teoksia, joita oli tuotettu sukellusseuran työpajoissa.

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Kokeile toimintamallia oman tiimisi jäsenten kanssa. Menetelmän tausta-ajatukset soveltuvat kaikenlaisille ihmisille. Kokeile mallia ihmisten kanssa, joilla on aisti- tai oppimiseen liittyviä haasteita. Miten liität työpajaan osallistuneet yhteisöön, jossa he voivat jatkaa tai jossa he kokevat löytäneensä itselleen mielekkään yhteisön? Saattaa olla, että osallistujat eivät tiedä, että heille sopivia yhteisöjä on jo olemassa. Miten mallia tarvitsee muuttaa erilaisten ihmisten kanssa? 

Liitteet
Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Arvioinnin pohjalta voidaan todeta, että avoimen mielen sukellusseuraan osallistuneet pitivät merkityksellisenä mm. asiantuntevaa ohjausta, laadukasta toimintaympäristöä, tilaa ja aikaa prosessoida rauhassa itselle tärkeitä asioita. Toiminta koettiin luovaksi, parantavaksi, energisoivaksi, tilaa antavaksi ja voimakkaaksi kokemukseksi. Vaikka osa osallistujista ei voinnistaan johtuen voinut osallistua koko työpajaan koko ajan, jo osakin siitä koettiin mielekkääksi.