Digitaitovalmennuksen malli tutustuville ja aloitteleville digin käyttäjille

Valmennusmalli ja materiaali digitaalisuuteen tutustuvien ja aloittelevien digin käyttäjien taitojen, rohkeuden ja itsevarmuuden lisäämiseksi digilaitteiden käyttämiseen sekä digitaalisten palveluiden hyödyntämiseen omassa arjessaan.

Toimintaympäristö **

Yhteiskunta on digitalisoitunut voimakkaasti viime vuosina. Covid-19 pandemia kihdytti digitalisaatiokehitystä entisestään. Pitkäaikaistyöttömillä voi puuttua taloudellisia resursseja toimivien yhteyksien ja laitteiden hankkimiseen ja ylläpitämiseen. Heillä voi olla myös pelkoja ja arkuutta digitaalisuutta ja digitaalisten taitojen oppimista kohtaan sekä muita niukemmin mahdollisuuksia digitukeen.

Liitteet
Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Osalle pitkään työttömänä olleista työikäisistä nuorista ja aikuisista yhteiskunnan digitalisoituminen aiheuttaa entistä suuremman riskin yhteiskunnasta ja työelämästä syrjäytymiseen.

Kaikilla ei ole riittäviä digitaalisia taitoja digiarjessa pärjäämiseksi ja omien asioiden hoitamiseksi. Vasta arjessa tarvittavien  digitaalisten taitojen varaan voidaa lähteä rakentamaa työssä tarvittavaa digiosaamista.

 

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

DigiosaaVa-hankkeella vastattiin yhteiskunnan digiloikan aiheuttamiin haasteisiin pitkään työttömänä olleille nuorille ja aikuisille. Hankkeessa edistettiin kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden digitaalisia taitoja ja yhteiskunnallista digiosallisuutta sekä työllistymisen edellytyksiä. Kuntouttavan työtoiminnan ammattilaisten digitaalista ohjausosaamista vahvistettiin eri tavoin oppivien asiakkaiden ja kognitiivisen saavutettavuuden huomioimiseksi digivalmennuksessa. 

Liitteet
Kuva
Kaksi henkilöä kyttää digilaittetta eri tarkoituksiin, näyttäen epävarmalta.
Digitaalisuus tuo monia mahdollisuuksia arjen asiointiin, mutta myös edellyttää tekemään asioita digitaalisesti.
Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

DigiosaaVa hankkeen hallinnoijana toimi Jamk Kuntoutusinstituutti, osatoteuttajana Sovatek- säätiö. Yhteistyötahoina oli kolme kuntouttavaa työtoimintaa ja työllisyyden tukipalveluita tarjoavaa tahoa Keski-Suomesta.

Tavoiteltu muutos

Digivalmennukseen osallistuvien valmentautujien digitaaliset taidot ja pärjääminen digiarjessa vahvistuvat.

Ammattilaisten digitaalinen ohjausosaaminen vahvistuu.

Ratkaisun perusidea **

Digiryhmämalli aloitteleville ja tutustuville käyttäjille keskittyy arjen digitaitojen, digirohkeuden, itsenäisyyden ja pystyvyyden kokemuksen vahvistamiseen sekä digin käytön arkuuden ja digitaalisuutta kohtaan koettujen pelkojen lieventämiseen. Malli huomioi osallistujilla mahdollisesti olevia oppimisen haasteita ja tarjoaa ohjaajalle ja ohjauksessa oleville käytännön vinkkejä digitoiminnan helpottamiseksi. Digilaitteiden käytettävyyden ja digitaalisten toimintaympäristöjen kognitiivisen saavutettavuuden näkökulmaa käsitellään eri teemoissa. Mallissa on kuvattu digin käyttäjänä erilaisille asiakkaille soveltuvia yksilöllisiä ja ryhmäharjoituksia. Saatavilla on materiaalia ja vinkkejä ohjauksen tueksi. Malli sisältää yhdeksän teemaa harjoituksineen ja materiaaleineen sekä opastusta digiryhmän ohjaajalle.

Liitteet
Kuva
Digiryhmämallin teemat ja digivalmennuksen suositeltava etenemisjärjestys.
Digiryhmämallin teemat ja digivalmennuksen suositeltava etenemisjärjestys.
Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Ohjaajien suositeltava määrä on sidoksissa digivalmennuksessa olevien henkilöiden digin käyttäjä asiakkuuteen. Yksi ohjaaja voi ohjata kahden tutustuvan käyttäjän ryhmää. Aloittelevia käyttäjiä voi olla yhden ohjaajan ryhmissä 3-4 ja peruskäyttäjiä vielä enemmän. Osallistujia on hyvä kannustaa jakamaan toisilleen osaamista ja vinkkejä, vertaistukea rakentavasti ja ryhmän ilmapiiriä tukevalla tavalla.

Liitteet
Kuva
Kaksi digin käyttäjää harjoittelevat tablet laitteen käyttöä.
Digiryhmävalmennuksessa on keskeistä huomioida osallistujien erilaiset tarpeet, erilainen osaaminen, oppimisen tapa ja vauhti.
Vinkit toimintamallin soveltajille **

Digivalmennusmallia voit hyödyntää sekä yksilöohjauksessa että ryhmämuotoisessa valmennuksessa digin käytössä eri vaiheissa olevien asiakkaiden  tai valmentautujien kanssa. Ohjaajalla tulee olla digituen antajan eettistä osaamista,  sekä voimavaralähtöinen, valtaistava ohjausote. Ohjausalan koulutus on eduksi, mutta ei ole välttämätöntä mallin käyttämiseksi.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Digivalmennukseen osallistuneiden henkilöiden rohkeus ja itsenäisyys on lisääntynyt heidä arjessa tarvitsemiensa digilaitteiden, sovellusten ja palveluiden käytössä.

Liitteet
Kuva
Neljä digin käyttäjää lähtee luottavaisena kohti tavoitteitaan.
Digivalmennusmallissa on keskeistä keskittyä valmennuksen osallistujille tärkeisiin arjen digitavoitteisiin ja tukea heitä saavuttamaan niitä heille sopivalla tahdilla, riittävällä tuella ja sopivilla apukeinoilla.