Kurssi ikääntyneille omaisille, joiden hoidettava läheinen on siirtynyt kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoitoon. 

Kurssimallia voivat ohjata järjestötoimijat sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset.

Toimintaympäristö **

Omaishoitajat tekevät sitovaa ja vaativaa työtä hoitamalla läheistään. Valtaosa omaishoitajista on ikääntyneitä, jotka hoitavat puolisoaan kotona. Iso osa heistä ei tee omaishoidon sopimusta kunnan kanssa, jolloin he eivät saa riittävästi tukea omaishoitoon. Moni ikääntynyt omaishoitaja ajattelee, että hänen tehtävänä on huolehtia läheisestä. He kokevat usein läheisen hoidosta luopumisen vaikeaksi, vaikka omat voimavarat eivät riitä enää omaishoitajan rooliin. Kun hoitaminen kotona ei enää ole mahdollista, voidaan huomata, että omaishoitajan oma elämä on voinut kaventua olemattomiin ja voimavarat ovat lopussa. Siksi on tärkeää osoittaa ihmisille esim. Elämänvaloa-kurssin avulla, että he eivät ole yksin. Eli on vertaisia, jotka ovat pohtineet ja kohdanneet samankaltaisia asioita. Lempeästi muistutellen, että ihmissuhde hoidettavan läheisen kanssa ei pääty hänen muuttaessa pitkäaikaishoitoon. Vähitellen käännetään ajatusta siihen millainen omainen minä haluan olla sekä mitkä asiat tekevät minun arkeni mielekkääksi. Vähitellen myös muokataan uutta elämänvaihetta ja arkea itselle mielekkääksi ja oman näköiseksi.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Kun omaishoitosuhteessa tullaan siihen tilanteeseen, jossa hoidettava läheinen muuttaa lopullisesti kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoitoon, kokemus voi olla raskas niin omaishoitajalle kuin hoidettavallekin. Tilanne aiheuttaa monenlaisia, ristiriitaisiakin tunteita omaistaan hoitaneelle. Voi olla surua luopumisesta, mutta myös helpotusta hoitovastuun siirtymisestä muille. Oulun seudun omaishoitajat ry:n toiminnassa on huomattu jo useiden vuosien ajan, että omaiset tarvitsevat tukea tässä muutostilanteessa. Moni heistä on pitkään hyvinkin sitovassa omaishoidontilanteessa, josta ei välttämättä ole päässyt osallistumaan itselle tärkeisiin tapahtumiin. Näin omaishoitajan oma elämänpiiri kaventuu huomattavasti omaishoitotilanteen aikana. Hoidettavan läheisen siirryttyä hoitokotiin on ison elämänmuutoksen ja sopeutumisen aika. Tässä tilanteessa kaivataan ammattilaisten ja vertaisten tukea. 

Opinnäytetyön tulosten perusteella tässä elämäntilanteessa olevat omaishoitajat kokivat elämänlaatunsa heikentyneen erityisesti sosiaalisella ja psyykkisellä ulottuvuudella. Elämänmuutoksen herättämien tunteiden ristiriitaisuus, arjen uudelleen muotoutumisen ja omaishoitajuudesta luopumisen haasteet korostuivat. Sosiaalisten verkostojen kaventuminen näyttäytyi todenteolla vasta siinä vaiheessa, kun omaishoidettava oli siirtynyt pitkäaikaishoitoon. Omaiset ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta, jos heidän tuen tarpeeseensa ei kiinnitetä riittävää huomiota omaishoidon päättymisen jälkeen. Tavoiteltavaa olisi ehkäistä omaishoitajien yksinäisyyttä ja masennusta, sillä arviolta 30 % sairastuu masennukseen omaishoidon päättymisen jälkeen.

 

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Asiakasnäkökulma: Kurssimallin kehittämisen lähtökohtana on omaisten tuen tarve muutostilanteessa, kun hoidettava läheinen on hiljattain siirtynyt kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoitoon. Tarvetta on muutostilanteen läpikäymiselle, vertaistuelle, hyvinvoinnin vahvistamiselle sekä saada uusia näkökulmia ja voimavaroja arkeen.

Organisaatio ja ammattilaisnäkökulma: Oulun seudun omaishoitajat ry on aiemmin kehittänyt Elämäniloa-kurssin™ siihen tilanteeseen kun hoidettava läheinen on menehtynyt. Tämä ei kuitenkaan vastaa siihen tarpeeseen, kun läheinen asuu vielä hoitokodissa. Haluttiin kehittää kurssi jo varhaisempaan vaiheeseen kun ollaan keskellä muutostilannetta ja sopeudutaan uudenlaiseen arkeen. Elämänvaloa-kurssimallin kehittäminen oli tarpeen ja tarjoaa nykyisin ohjaajan työvälineen järjestötoimijoille sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. 

Yhteiskunnallinen näkökulma: Omaishoitajuuden päätyttyä omaisten tukea tulisi vahvistaa. Moni kokee jäävänsä huomiotta ja yksin uudessa tilanteessa, kun ei enää kuulu yhteiskunnan tarjoaman omaishoidontuen piiriin. Myös omaishoitajuuden aikana omaishoitaja on voinut kokea huomiotta jäämistä, jos keskiössä on ollut hoidettava ja hänen tarpeensa. Omaiset kaipaavat kysymystä: "Kuinka sinä voit, mitä sinulle kuuluu?"

Tavoiteltu muutos

Kurssimallin avulla tuetaan omaista muutostilanteessa, kun hoidettava läheinen on siirtynyt kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoitoon.

Elämänvaloa-kurssin™ avulla omainen:

  • saa vertaistukea
  • hyvinvointi vahvistuu
  • saa uusia näkökulmia ja voimavaroja arkeen
  • saa uusia ystäviä ja tutustuu uusiin ihmisiin
Muutoksen mittaaminen

Olemme määritelleet muutosta kuvaavat yksittäiset arviointikysymykset. Lisäksi kysymme avoimilla kysymyksillä mm. kurssin hyödyistä osallistujalle sekä muuta palautetta.

Olemme määritelleet tavoitetason, johon vertaamme saavutettuja tuloksia.

Keräämme myös seurantatietoa mm. osallistujien määrästä ja osallistumistiheydestä.

 

Yhden pilottikurssin osalta järjestimme seurantatapaamisen n. 2kk kurssin päätyttyä. Samalla kokeiltiin, onko tarvetta tapaamisille kurssin päätyttyä. Tarvetta ei ollut, osallistujat olivat jo löytäneet muuta mieleistä toimintaa ja tapaavat myös keskenään toisiaan.

 

 

 

Toteutussuunnitelma

Tulee viestiä monipuolisesti ja tehdä yhteistyötä alueen eri toimijoiden kanssa kohderyhmän tavoittamiseksi.

Määrätietoisen suunnittelun, pilotoinnin ja muokkaamisen tuloksena syntyvä uusi Elämänvaloa-kurssi™ omaisille.

Valmiin kurssimallin juurrutus osaksi Oulun seudun omaishoitajat ry:n toimintaa sekä levitys omaishoito- ja muistiyhdistyksiin ja muille mallista kiinnostuneille toimijoille.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Elämänvaloa-kurssin­™ kohderyhmää ovat yli 65-vuotiaat omaiset, jotka ovat toimineet hoidettavan läheisen omaishoitajina. Kursseille osallistuneista suurimmalla osalla on ollut sopimus omaishoidosta kunnan kanssa. He ovat toimineet puolisonsa omaishoitajina. Kursseille osallistuneiden läheinen oli muuttanut pitkäaikaishoitoon 1kk - vuosi ennen kurssin alkua. Muutamalla läheinen menehtyi kurssin aikana ja sen vuoksi kurssi jäi kesken.

Ohjasimme kurssin kolme kertaa kehittämisvaiheessa ja teimme siihen koko ajan muutoksia. Ennen kurssin alkua tapasimme ja haastattelimme kaikki kurssilaiset yksitellen. Tutustuimme, kartoitimme tilannetta ja tarvittaessa tarjosimme muutakin tukea omaiselle. Kysyimme toiveita ja odotuksia kurssille.

Osa kurssilaisista sai ennen kurssin alkua tai sen aikana lisäksi yksilöllistä ammatillista tukea. Hankkeen aikana työntekijät kohtasivat jatkuvasti yksilöllisen tuen tarjoamisen myötä muutosvaiheessa olevia omaishoitajia ja omaisia. Työntekijöille syntyi käsitys siitä, mitkä teemat ja aiheet puhuttavat ja niihin vastattiin monilla kehitetyillä malleilla joista yksi on Elämänvaloa-kurssi™.

Kurssin harjoitukset ja toiminta on suunniteltu hyvin osallistavaksi. Lisäksi kurssilaiset saavat vaikuttaa kurssin sisältöihin erityisesti vapaamman ohjelman kohdissa. Liikuntahetket ovat usein kurssilaisten toisilleen ohjaamia ja illanvietoissa on laulettu karaokea, tehty palapelejä, pelailtu tms. kiinnostuksen mukaan.

Jokaisen kurssijakson päätteeksi keräsimme osallistujilta kirjallista ja suullista palautetta. Saimme kehittämisvaiheessa palautteita kaikenkaikkiaan 9 kertaa ja niiden perusteella teimme korjauksia ja muutoksia kurssirunkoon, sisältöihin, kurssiympäristöön ja ohjaamiseen.

Hyödynsimme kurssia kehittäessä myös vapaaehtoisia kokemusasiantuntijoita, entisiä omaishoitajia. He kokeilivat joidenkin harjoituksien toimivuutta ja teimme muutoksia heidän kehittämisideoiden pohjalta. Kokemusasiantuntija on vieraana yhdellä kurssikerralla ja tuo omaa tarinaansa yhteisen keskustelun pohjaksi.

Muiden kehittämien ratkaisujen hyödyntäminen

Hyödynnämme Oulun seudun omaishoitajat ry:n Elämäniloa-kurssin™ aikataulutuksia ja kurssijakoa uuden Elämänvaloa-kurssin™ pohjalla. Sieltä poimimme jaon, jonka perusteella kurssi on kolmen kuukauden mittainen kokonaisuus, joka koostuu kolmesta 2 päivän mittaisesta intensiivijaksosta, jotka toteutetaan kuukauden välein, teemoina menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Päiväkohtaiset teemat ja sisällöt kuitenkin kokosimme uusiksi.

Kurssimateriaaleissa olemme käyttäneet itse kehittämiemme harjoitusten lisäksi myös valmiita tai muokattuja muiden tekemiä harjoituksia. Lähteet on kirjattu harjoituksen yhteyteen. Esim. RyhmäRenki-materiaaleja on hyödynnetty monessa kohti keventääksemme kurssin ohjelmaa.

 

Ratkaisun perusidea **

Kurssimalli

Elämänvaloa-kurssi™ on tarkoitettu järjestötoimijoille ja sosiaali- ja terveysalan ammatilaisille työkaluksi. Kurssimallin avulla voidaan tukea omaista, jonka hoidettava läheinen on hiljattain siirtynyt kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoitoon.

Elämänvaloa-kurssilla™ saa tukea muuttuneeseen omaishoidon tilanteeseen.  Kurssilla omaiset saavat vertaistukea, heidän hyvinvointinsa vahvistuu, he saavat uusia näkökulmia ja voimavaroja arkeen, he tapaavat uusia ihmisä ja osa voi saada uusia ystäviäkin.

Elämänvaloa-kurssilla™ lähdetään yhdessä matkalle kohti elämänvaloa ja merkityksellisempää arkea!

 

Elämänvaloa-kurssin runko:

I Jakso: Menneisyys

      1. päivä: Tutustutaan

      2. päivä: Tunnetaan

 

II Jakso: Nykyisyys

      3. päivä: Omaisena edelleen

     4.  päivä: Arki ja voimavarat

 

III Jakso: Tulevaisuus

     5. päivä: Vahvuudet, unelmat ja haaveet

     6. päivä: Mielen hyvinvointi ja kiitollisuus

 

Kurssi koostuu kolmesta kahden päivän jaksosta. Kurssijaksot ovat kuukauden välein. 1. ja 3. jakson kurssipäivät ovat klo 9-15 välillä. Kurssilla tarjotaan aamupala, lounas ja iltapäiväkahvit. Keskimmäinen jakso on yön yli reissu, jossa tarjotaan päivällinen ja iltapala sekä majoitus. Kurssin voi muokata toteutettavaksi myös päiväkurssina.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Valmis Elämänvaloa-kurssi™ juurrutetaan osaksi Oulun seudun omaishoitajat ry:n toimintaa. Sitä ohjaavat jatkossa yhdistyksen työntekijät. Mallia levitetään muihin omaishoito- ja muistiyhdistyksiin sekä muille kiinnostuneille toimijoille.

Materiaalipaketti sisältää kaksi opasta: Elämänvaloa-kurssi™ Ohjaajan opas sekä Elämänvaloa-kurssi™ Materiaalit. Ohjaajan oppaassa on kuvattu kurssirunko ja tarvikelistat kurssijaksoille. Ohjaajan materiaaleihin on koottu kurssilla tarvittavat ohjeet harjoituksiin ja kurssilaisen harjoituksia. Materiaalit saa tilattua myös laadukkaampina ladattavina kansioina osoitteesta: yhdistys@osol.fi Päiväkohtaisista kansioista onkin helmpompi tulostaa materiaaleja.

Kurssi on suunniteltu 6-8 osallistujalle. Kurssilla on hyvä olla kaksi ohjaajaa. Tällöin toisen sairastuttua kurssi ei välttämättä keskeydy. Kurssipäivät ovat myös pitkiä, joten on hyvä jakaa ohjattavia toimintoja kahden työntekijän kesken. Ohjaajilla on hyvä olla vankka ryhmänohjaajan osaaminen sekä kohderyhmän tuntemusta. Työaikaa ohjaajilla menee itse kurssiin 6 työpäivää sekä valmistelut n. 3 päivää sekä lisäksi mahdolliset kurssilaisten tapaamiset.

Kurssin järjestämiseksi tarvitaan tilava ja rauhallinen kurssitila, jossa on iso yhteinen pöytä ja tuolit kurssilaisille ja mahdollisesti myös erikseen nojatuolit. Lattiatilaa tarvitaan joihinkin toimintoihin ja seinäpinta-alaa yhteen harjoitukseen.  Kurssin kahvittelujen ja ruokailujen järjestäminen voidaan toteuttaa joko kurssitilassa tai lähellä olevassa ravintolassa/ruokalassa. Pilottikurssien 1. ja 3. jaksot pidettiin palvelukeskuksen tiloissa, jonka yhteydessä oli myös palvelukeskuksen ruokala. Keskimmäisellä jaksolla tarvitaan kurssitilan lisäksi majoitushuoneet kaikille kurssilaisille sekä päivällinen, iltapala ja aamupala. Pilottikurssien 2. jaksolla olimme Haukiputaalla Lomakoti Onnelassa. Jakson voi järjestää myös leirikeskuksessa, hotellissa tai pitää pelkästään päiväkurssina.

Kurssimateriaalit on suunniteltu melko edullisiksi. Suurin osa kuluista koostuu ruokailuista ja majoituksesta. Ensimmäisellä pilottikurssilla kulut olivat n. 1500€. Kehittämisvaiheen kurssilaisilta perittiin nimellinen 50€ omavastuuosuus, joka sitouttaa kurssille ja sillä katettiin osa kuluista.

Kurssirungossa on toimintavaihtoehdot joko kevät- tai syyskaudella toteutettavalle kurssille. Kurssia on järjestetty pilottivaiheessa 2 kertaa vuodessa, mutta juurruttuaan sitä tullaan järjestämään kerran vuodessa.

Liitteet
Vinkit toimintamallin soveltajille **

Elämänvaloa-kurssia™ voi soveltaa monin eri tavoin, mm:

  • Voit kokeilla kurssin järjestämistä pidemmällä tai lyhyemmällä aikavälillä.
  • Kurssin keskimmäisen jakson voi soveltaa päiväkurssina toteutettavana.
  • Kurssin voi kohdentaa myös nuoremmille omaisille joiden hoidettava on siirtynyt pitkäaikaishoitoon. Pilottikurssi oli suunnattu yli 65-vuotialle omaisille.
  • Kurssin teemoitetuista sisällöistä voi muodostaa ryhmämuotoisen tuen omaisille. esim 2 tunnin ryhmä voi kokoontua 6-12 kertaa.
  • Kurssin toimintoja voi hyödyntää ja soveltaa muissakin omaisten ryhmissä.
  • Erityisesti kurssin keveämmät toiminnot: mielen herättelyt, liikuntatuokiot yms. voi helposti vaihtaa oman tai ryhmän kiinnostuksen mukaisiksi.
  • Jos kokemusasiantuntija ei pääse vierailulle, ohjelmaan on suunniteltu vaihtoehtoista toimintaa. Voit kuitenkin tallentaa videolle kokemusasiantuntijan tarinaa ja hyödyntää sitä keskustelun virittäjänä.
  • Kurssia voi ohjata sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, järjestötoimija tai esim. seurakunnan työntekijä. 

 

Vinkit:

  • Kurssilaisiin kannattaa tutustua jo ennen kurssin alkua sopimalla puhelinkeskustelun tai tapaamisen ohjaajien kanssa. Näin varmistetaan, että osallistuja on sitoutumassa kurssin kaikille kerroille, hän on kurssille soveltuva ja samassa muutostilanteessa kuin muutkin kurssilaiset sekä samalla kartoitetaan muun tuen tarve. Kun tutustuminen ohjaajiin tapahtuu jo ennalta, on luontevaa kurssin alussa painottaa toisiin kurssilaisiin tutustumista ja vertaisuutta.
  • Kurssilaisia kannattaa ottaa ilmoittautuessa myös varasijoille. Tällä kohderyhmällä usein ennen kurssin alkua tapahtuu muutoksia joiden myötä kurssille osallistuminen peruuntuu. Tällöin voi olla että varasijalta joku pääsee kurssin alkuun mukaan pikaisellakin varoitusajalla.
  • Pilottikursseilla otimme kurssilaisten luvalla kuvia ja videonpätkiä. Koostimme Canvalla niistä koontivideon kurssin viimeiselle kerralle katsottavaksi. Kuvat kokoavat kurssin toiminnot yhteen sekä palauttavat muistoja mieleen. 
  • Pilottikursseilla käytimme vaihtelevasti äänimaljan lempeää ääntä puheenvuorojen ja toimintojen rytmittämiseen. Puhelimestakin saa erilaisia mukavia merkkiääniä, jos on tarpeen.
  • Hiljaisen työskentelyn esim. kirjoittamisen taustalle laitoimme usein rauhallista instrumentaalimusiikkia tai luontoääniä. Tämä ohjasi kurssilaisia antamaan toisilleen työrauhan ja välttämään häiritsevää keskustelua. Nopeat saivat kuunnella ja rentoutua odottaessaan muita valmiiksi.

 

Vältettävät sudenkuopat:

  • Kurssilaisiin tutustuminen tai haastattelu varmistaa sen, että elämäntilanne on sama kuin muilla kurssilaisilla. Joskus kurssille hakeutuu sellaisia, jotka ovat edelleen omaishoitajia tai heidän hoidettava läheinen on jo menehtynyt. Ei ole suositeltavaa ottaa heitä mukaan kurssin sisältöjä ja vertaisuutta ajatellen.
  • Jos kurssilaisen läheinen menehtyy kurssin aikana, kurssi on suositeltavaa jättää hänen osaltaan kesken. Suru ja luopuminen nousevat lähes joka kurssilla keskusteluihin, mutta kurssin teemat eivät käsittele kuolemaa eikä se ole sururyhmä. Sureva omainen ohjataan sururyhmään tai tarjotaan muuta tukea hänelle. Elämänvaloa-kurssin™ tarkoitus on nimensä mukaisesti tuoda valoa muuttuneeseen elämäntilanteeseen, jossa lopullinen menetys ei ole vielä tapahtunut.
  • Ohjaaja voi lempeällä, myötätuntoisella, mutta jämäkällä ohjauksellaan pitää keskustelunaiheet päivän aiheisiin liittyvinä. Jos puheenvuorot venyvät kovin pitkiksi tai aiheet lähtevät rönsyilemään, niin on vaikea pysyä kurssin teemoissa. Toki kurssirungossa on varaa ajallisesti sopeuttaa toimintaa. Jos johonkin menee enemmän aikaa, niin jättää jotain pois tms. Tärkeintä kuitenkin, että päivän aiheeseen liittyviä teemoja käsitellään tavoitteellisesti ja kaikki saavat osallistua.
  • Elämänvaloa-kurssin™ teemoissa ei käsitellä esim. edunvalvontavaltuutuksiin, hoitopaikkojen asiakasmaksuihin tai muihin viranomaisasioihin liittyviä teemoja. Näihin liittyvää kokemustenvaihtoa ohjataan keskusteltaviksi taukojen yhteydessä ja useimmiten he saavatkin toisiltaan hyviä vinkkejä. Jos on todellista tiedon tarvetta, niin voi ohjata erilliselle luennolle, tilaisuuteen, palveluohjaukseen tai tarjota oppaita tai yksilöllistä tukea niihin asioihin liittyen.
  • Jos kurssilaisella on hoitopaikkaan liittyviä huolia tai epäkohtia, pyydetään kirjaamaan ne ylös ja sopimaan tapaaminen ko. hoitopaikan kanssa. Asiat ovat lähes aina ratkenneet ja luottamus parantunut avoimella rakentavalla vuorovaikutuksella. Joskus myös yksilölliset tapaamiset ovat tärkeä lisä kurssilaiselle kuulluksi tulemisen kannalta. Näin kurssilla saadaan keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin ja uudenlaisen arjen rakentamiseen.

 

 

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Elämänvaloa-kurssille™ osallistuneiden hyvinvointi on vahvistunut ja he ovat saaneet vertaistukea. Kurssilaiset ovat saaneet uusia näkökulmia ja voimavaroja arkeen, tutustuneet uusiin ihmisiin ja osa on saanut myös uusia ystäviä.

 

Poimintoja kurssilaisten kokemuksista ja palautteista Elämänvaloa-kurssilta:

  • Hyvin tasapainoisesti ja monipuolisesti suunniteltu kurssi.
  • Rauhallinen "tahti". Myötäelävät ohjaajat. Tilat ja ympäristöt sopivat tarkoitukseen.
  • Olen saanut kokea, että en ole yksin tässä tilanteessa. Apua ja henkistä tukea tullut tästä ryhmästä hyvin paljon.
  • Tuli uusia ystäviä, jotka ovat kokeneet samat elämään liittyvät tilanteet ja joiden kanssa on ollut helppo jutella, kun asiat ovat tuttuja.
  • Sain vertaistukea ja virkistystä.
  • Huomaan voimavarojeni lisääntyneen erityisesti henkisellä puolella. Annan luvan erilaisille tunteille. "Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa".
  • Nyt jaksaa ajatella paremmin tulevaa ja muistaa, että oma vointi on tärkeä, että jaksaa ottaa vastaan tulevan.
  • Mielen avaaminen uusille asioille. Herääminen itsensä hyvinvoinnin ajatteluun.
  • Tunnen itseni kuin uudeksi ihmiseksi ja elämä kantaa.
  • Opin arvostamaan itseäni juuri sellaisena kuin olen. Voin iloita pienistä asioista, antamaan myönteistä palautetta. Suuntaan katsettani tulevaan ja odotan, mitä se tuo tullessaan. Näen mahdollisuuden myös mukaville hetkille.